| Popis: |
Tarkastelen kandidaatintyössäni kuinka luokanopettaja voi tukea ADHD-oireisen oppilaan oppimista ja koulunkäyntiä alkuopetuksessa. Perehdyn työssäni myös aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön (ADHD) kliiniseen oirekuvaan lapsilla, etiologiaan ja riskitekijöihin, diagnosointiin Suomessa sekä hoitoon ja kuntoutukseen lapsilla. Työni on toteutettu systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, jonka pohjana ovat aiheesta tehty kirjallisuus sekä tutkimukset. ADHD on yksi yleisimmistä kehityksellisistä neuropsykiatrisista häiriöistä. ADHD:n esiintyvyys lapsuusiässä on noin 4–5 %. ADHD:n ydinoireisiin kuuluvat ylivilkkaus, tarkkaamattomuus ja impulsiivisuus. Ydinoireet voivat painottua ja näkyä eri tavoin ja niistä on haittaa usealla elämän osa-alueella. ADHD-diagnoosin saavat vain ne henkilöt, joilla näitä oireita esiintyy muihin saman ikäisiin verrattuna huomattavasti enemmän, ja oireet ovat pysyviä. ADHD-diagnoosin tekee aina lääkäri ja tutkimukseen sisältyy lapsen tai nuoren lähiaikuisten laaja-alainen haastattelu. ADHD:n hoito on monimuotoista. Oireita voidaan vähentää sekä lääkehoidolla että psykososiaalisilla hoidoilla. Etenkin koulunkäynti voi asettaa omat haasteensa ADHD-oireiselle lapselle, jolloin lapsen saama hoito ja tuki ovat erityisen tärkeässä asemassa. Koulussa ADHD-oireita huomioitaessa ja tukimuotoja mietittäessä on tärkeää ottaa huomioon oireiden ilmenemiseen vaikuttavat ympäristö- ja motivaatiotekijät. Ympäristöllä ja motivaatiotekijöillä on merkittävä vaikutus ADHD-oireisen lapsen toimintakykyyn sekä oireiden määrään ja haittaavuuteen. Mikäli ympäristössä on paljon häiriötekijöitä tai toiminta-odotukset ovat epäselviä, ovat oireet usein voimakkaampia. Mikäli ympäristö on rauhallinen ja vireyttä ylläpitävä, liikehtiminen on sallittua, ohjeistukset ovat selkeitä ja lyhyitä ja palaute välitöntä, ovat oireet usein lievempiä tai ne eivät ilmene lainkaan. ADHD-oireiden lievittämiseen on olemassa paljon erilaisia apuvälineitä, oppimistapoja ja toimintamalleja. Opettajalta vaaditaan hienovaraista kokeilua ja etsimistä sopivien tukitoimien löytämiseen. Usein oppilas itse on paras asiantuntija ja siksi opettajan kannattaa keskustella oppilaan kanssa ja kysyä ja kuunnella myös hänen mielipiteitään ja toiveitaan. |
