| Popis: |
Pro gradu -tutkielmani aihe on Oulun ortodoksinen seurakunta vuosina 1950–1990. Talvi- ja jatkosodan alueluovutusten seurauksena kaksi kolmasosaa Suomen ortodoksisen kirkkokunnan jäsenistä joutui jättämään kotinsa. Rajan taakse jääneiden seurakuntien tilalle perustettiin 14 uutta seurakuntaa vuonna 1950. Oulun ortodoksinen seurakunta oli yksi näistä seurakunnista, jotka perustettiin uuden seurakuntajaon myötä. Oulun ortodoksinen seurakunta perustettiin lähes luterilaiselle alueelle, josta puuttuivat tarvittavat jumalanpalvelustilat. Oulun seurakunnan toiminta lähti liikkeelle seurakunnan rakentamisen merkeissä. Vuosien saatossa seurakunta loi kestävän pohjan seurakuntaelämälle ja ortodoksiselle uskolle. Tutkimuksellani olen selvittänyt Oulun ortodoksisen seurakunnan kehityksen sen perustamisesta toiminnan vakiintumiseen asti. Päälähteenäni ovat Oulun ortodoksisen seurakunnan arkiston pöytäkirjat ja vuosikertomukset. Näiden lisäksi käytin apunani ortodoksista lehdistöä Aamun Koittoa ja Paimen Sanomia. Seurakunnan työntekijöiden ja seurakuntalaisten haastattelut myös syvensivät käsiteltävää aihetta. Keskeisenä menetelmänä olen käyttänyt lähdekritiikkiä sekä kvalitatiivista tutkimusotetta. Olen pyrkinyt ymmärtämään tutkimuskohdettani ja muodostamaan kokonaisvaltaisen kuvan Oulun ortodoksisesta seurakunnasta. Oulun seurakunnan on toiminnallaan pyrkinyt vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla seurakuntalaisen tarpeisiin. Vaikka seurakunnan sielunhoito kohtasi ajoittain ongelmia, pidettiin seurakuntaelämää yllä monin tavoin. Juhlat, retket, kuorotoiminta ja tiistaiseurat vahvistivat ortodoksista uskontoa ja ylläpitivät perinteitä. Karjalaisuus näkyi myös vahvasti seurakunnan toiminnassa, sillä suurin osa seurakunnan jäsenistöstä alun perin siirtoväkeä. Karjalaisen perinteen mukaiset juhlat ja yhteydet paikallisiin karjalaisliittoihin muistuttivat seurakuntalaisia omista juuristaan. Sotien jälkeen ortodoksit kohtasivat monin paikoin vieroksuntaa eikä ortodoksisuutta haluttu tuoda esille. Sopeutuminen paikallisväestöön näkyi ortodoksisten tapojen luopumisena ja kirkosta eroamisena. Vaikka Oulussa ortodoksit otettiin vastaan suhteellisen hyvin, paine sopeutumiseen oli kova. Erityisesti kirkosta eroaminen rasitti pitkään Oulun seurakuntaa. Ortodoksien yhteenkuuluvuutta vahvistettiin seurakunnan yhteisissä tapahtumissa. Myös ortodoksisten perinteiden vaaliminen paransi ortodoksien itsetuntoa. Ortodoksisuuden arvostuksen noustessa ortodoksista kulttuuria tuotiin entistä rohkeammin esille. Oulun seurakunnan ekumeeniset tilaisuudet edistivät ortodoksisuuden näkyvyyttä Pohjois-Suomessa. Seurakunnasta tuli ajan myötä aktiivinen toimija oululaisessa yhteiskunnassa. |
