| Popis: |
Laukka- ja metsästyshevosista on vuosisatojen aikana tullut osa brittiläistä kulttuuria. Brittien vaurastuminen mahdollisti näiden uudentyyppisten hevosten jalostamisen 1700-luvulla. Tuolloin Ison-Britannian ylä- ja keskiluokka ryhtyi jalostamaan hevosia laukka- ja metsästysurheiluun. Laukkakilpailujen ja ketunmetsästyksen suosio johti harrastehevosten jalostamiseen ja englannin täysiverisen kehittymiseen hevosrotuna. Ison-Britannian hevoskannan parantamiseen käytettiin tässä vaiheessa paljon Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tuotuja hevosia. Tässä Pro gradussa tarkasteltiin, kuinka britit käytännössä jalostivat laukka- ja metsästyshevosia 1700-luvulla, ja miksi näitä hevosia kasvatettiin ja hoidettiin juuri tietyllä tavalla. Tutkimuksen aineistona käytettiin kahtakymmentä 1700-luvun Isossa-Britanniassa julkaistua hevosenhoito-opasta. Hevosenhoito-oppaista tutkittiin niitä ohjeita, joita oppaiden kirjoittajat antoivat laukka- ja metsästyshevosista, etenkin siitoshevosten valitsemisesta ja hoitamisesta. Tutkimus kuului humanistisen eläintutkimuksen piiriin, ja se oli luonteeltaan teoreettinen ja laadullinen. Tunnetuimpia lähdeteoksia olivat Gervase Markhamin, Jaqcues de Solleyselin, William Cavedishin ja William Osmerin hevosenhoito-oppaat. Tutkimustulokset tarjoavat arvokasta lisätietoa hevosjalostuksesta ja brittiläisten hevosten kehityksestä 1700-luvulla. Tutkimuksessa selvisi, että britit jalostivat laukka- ja metsästyshevosia tietoisesti ja valikoiden jo 1700-luvulla. Britit halusivat laukka- ja metsästyshevostensa olevan kauniita ja terveitä, joten jalostustoiminta tähtäsi näiden ominaisuuksien saavuttamiseen. Hevosoppaiden kirjoittajat olivat tietoisia siitä, että tietyt piirteet periytyvät vanhemmilta jälkeläisille. Tammojen ternimaidon saannin rajoittaminen pikkuvarsoilta saattoi vaikuttaa siihen, että Isossa-Britanniassa kasvatetuilla hevosilla oli heikko vastustuskyky. Hevosoppaiden kirjoittajat pitivät hevosten huolellista kouluttamista tärkeänä kautta vuosisadan. Tutkimus osoitti, että hevoset nähtiin 1700-luvulla tuntevina ja jopa ajattelevina yksilöinä, jotka kehittyivät omaan tahtiinsa. Valistuksen aatteet vaikuttivat selvästi eläinkäsitykseen. Hevosoppaiden kirjoittajat myös tuomitsivat väkivallan eläimiä kohtaan. 1700-luvulla laukka- ja metsästyshevoset olivat ihmisten palvelijoita ja arvokasta omaisuutta. Hevosta pidettiin sekä jalona luontokappaleena että ihmisen uskollisena kumppanina, josta saatiin jalostamisen avulla yhä parempi. |
