Varhaiserityisopettajien ajatuksia työhön kohdistuneista muutoksista

Autor: Elina Viljamaa, Marjatta Takala
Jazyk: English<br />Finnish
Rok vydání: 2017
Předmět:
Zdroj: Journal of Early Childhood Education Research, Vol 6, Iss 2 (2017)
Druh dokumentu: article
ISSN: 2323-7414
Popis: Tutkimuksessa selvitettiin yhden kunnan varhaiserityisopettajien ajatuksia heidän työhönsä kohdistuneista muutoksista. Kyseisessä kunnassa lakkautettiin päiväkodeissa aiemmin toimineet erityisryhmät ja integroidut erityisryhmät ja kaikki lapset siirtyivät yhteisiin ryhmiin. Varhaiserityisopettajien työnkuva yhdenmukaistui konsultoivaksi, useamman päiväkodin ja ryhmän yhteiseksi opettajaksi. Varhaiserityisopettajien ajatuksia muutoksesta koottiin elektronisella kyselyllä. Sama kysely toistettiin kolmen vuoden aikana kolme kertaa. Vastauksia tulkittiin muutokseen ja kerronnallisuuteen liittyvien teorioiden kautta (Bruner 1986; Fullan 2001). Vastauksissaan varhaiserityisopettajat pohtivat tehtyjä ja meneillään olevia muutoksia ja ehdottivat ratkaisuja ongelmallisiksi kokemiinsa asioihin. Vastaajat kertoivat itsensä ja oman työnsä muutoksen kohteeksi eivätkä asemoituneet muutosprosessissa sen aktiivisiksi toteuttajiksi. He kuvasivat tapahtuneita muutoksia prosessina, jota he tarkastelivat sekä ulkoapäin, että omana sisäisenä muutosprosessinaan. Varhaiserityisopettajat yhdistivät muutokset inkluusioon ja inklusiiviseen kasvatukseen. Inkluusion he ymmärsivät lähinnä tukea tarvitsevien lasten oikeutena olla samoissa ryhmissä muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatusta he halusivat kehittää maltillisesti ja joustavia malleja etsien.
Databáze: Directory of Open Access Journals