Lapset ja nuoret arvioimassa Hyvinkään kaupunginkirjaston palveluita

Autor: Kuutti, Heidi
Přispěvatelé: Informaatiotieteiden yksikkö - School of Information Sciences, University of Tampere
Jazyk: finština
Rok vydání: 2015
Předmět:
Popis: Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa 11–17-vuotiaiden Hyvinkään kaupunginkirjaston lapsi- ja nuorisoasiakkaiden sekä ei-käyttäjien mielipiteitä kirjaston tiloista, aineistosta ja asiakaspalvelusta sekä palvelun vaikuttavuudesta. Tutkielma kartoitti myös näiden kohderyhmien kirjastonkäyttöä. Lisäksi selvitettiin, millaisia toivomuksia heillä on tulevaisuuden kirjastotoiminnalle. Empiirinen aineisto koottiin lomakekyselyllä ja teemahaastatteluilla. Kysely suoritettiin e-lomakkeella kolmella hyvinkääläisellä koululla 5.–9.-luokkalaisten keskuudessa keväällä 2014. Kyselyyn vastasi 235 henkilöä. Teemahaastatteluihin osallistui kyselyn toteuttamisen jälkeen 9 henkilöä. Tutkittavat jaettiin lapsiin ja nuoriin tutkimustuloksia analysoitaessa. Tulosten analysoinnissa käytettiin ristiintaulukointia ja tilastollisen merkitsevyyden varmistamisessa khiin neliö -testiä. Tutkimus näytti, että lapset käyttävät merkittävästi enemmän kirjastoa kuin nuoret. Myös sukupuolten välillä on eroja: tytöt käyttävät kirjastoa poikia enemmän. Tutkimuksessa selvisi, että monet lapset ja nuoret pitävät kirjastoa ensisijaisesti "lainastona" kirjaston muiden palveluiden jäädessä tuntemattomammiksi. Suurin osa lapsista ja nuorista on tyytyväinen kirjaston sijaintiin ja hieman alle puolet aukioloaikoihin. Kirjaston tilojen hiljaisuutta ja rauhallisuutta arvostetaan erittäin laajasti lasten ja nuorten keskuudessa. Nuorisoikäiset tytöt pitävät kirjaston tarjoamia palveluita selvästi tärkeämpinä kuin samanikäiset pojat. Lapsi-ikäluokassa eri sukupuolten palveluita koskevien mielipiteiden välillä ei juuri ole merkittäviä eroja. Suurin osa kirjastoa käyttävistä lapsista ja nuorista nauttii kirjastokäynneistä sekä pitää kirjaston henkilökuntaa ystävällisenä ja kykenevänä auttamaan. Yli puolet lapsista ja nuorista pitää kokoelmaa monipuolisena ja riittävän kokoisena. Puolet heistä pitää kokoelmaa kiinnostavana. Uuden aineiston määrään kirjaston kokoelmissa ollaan hieman tyytymättömämpiä. Uusia aineistoista ja palveluista lapset ja nuoret ovat kiinnostuneimpia kahvilan tai ravintolan perustamisesta kirjastoon, elokuvailloista, mahdollisuudesta lainata tablettitietokone kirjastosta sekä pelikonsolista, jolla voisi pelata kirjastossa. Musiikkiaiheinen kerho kiinnostaa monia. Myös kirjakerho ja pelikerho herättävät kiinnostusta. Edellä mainittuja ideoita olisi syytä kokeilla, koska ne saattaisivat innostaa lapsia ja nuoria saapumaan kirjastoon ja tutustumaan kirjaston muuhunkin tarjontaan.
Databáze: OpenAIRE