| Popis: |
Tässä tutkielmassa tarkastellaan Espanjan itsehallinnollisen alueen, Melillan siirtolaispolitiikkaa. Tutkielma tarkastelee siirtolaisuutta biopolitiikan näkökulmasta keskittyen siihen, millaisia ihmisten elämää edistäviä tai estäviä hallinnallisia mekanismeja siirtolaisiin kohdistetaan Melillassa. Pääasiallisena tutkimuskysymyksenä tutkitaan sitä, millaisia biopoliittisia ilmiöitä Melillan siirtolaisuutta koskevissa käytännöissä ja niistä käytävässä keskustelussa ilmenee. Tähän kysymykseen liittyy myös se, miten näitä käytäntöjä oikeutetaan. Alakysymyksenä tutkielmassa on se, millaisena hallinnallisuuden ja ihmisoikeuksien välinen suhde näyttäytyy Melillaa koskevassa aineistossa. Tutkielmassa tarkastellaan laajasti sitä, millaisilla erilaisilla diskursiivisilla ja toiminnallisilla mekanismeilla siirtolaisuuteen Melillassa tartutaan. Aineiston ja käytännön tapahtumien yhdistämisen kautta hahmotetaankin kokonaisuudessaan sitä, miten ja millaisiksi siirtolaisuuden kohdistuvat biopoliittiset ilmiöt Melillassa muodostuvat. Tutkielman teoreettinen tausta on poikkitieteellisen, kriittisen biopolitiikan kentällä. Biopolitiikan teoria pohjautuu Michel Foucault’n tutkimuksiin siitä, millaisilla tavoilla ihmisten elämää hallitaan. Siirtolaisuutta koskevia käytäntöjä ja diskursseja lähestytään Foucault’n tekemän jaottelun mukaisesti jakaen hallinnan keinovalikoiman elämää edistäviin ja estäviin puoliin. Myöhempi kriittinen biopolitiikka on keskittynyt erityisesti elämää estäviin puoliin. Tutkielmassa käytetään Foucault’n tutkimusten ohella laajasti tätä kriittistä ulottuvuutta ja erityisesti sen italialaista suuntausta, joka on soveltanut biopolitiikan käsitteitä konkreettisiin käytännön tapahtumiin siirtolaisuuden kentällä. Biopoliittisessa teoriassa nostetaan esille valtion jatkuva pyrkimys suojella omaa väestöään ja aluettaan ulkopuolisilta uhilta erilaisilla erontekoja tuottavilla mekanismeilla. Tämän ulottuvuuden kautta teoriapohja kytkee tutkielman myös laajempaan valtiofilosofiseen keskusteluun. Tutkimusaineisto koostuu kolmesta osasta. Sanomalehtiaineistona käytetään The Guardianin, Der Spiegelin ja El Paisin Melillaa koskevaa uutisointia vuosilta 2000–2021. Näiden ohella aineistossa tarkastellaan Euroopan unionin komission Agenda on Migration -raporttia vuodelta 2015 sekä sen jälkiraporttia vuodelta 2019. Lisäksi aineistoon kuuluu kaksi Melillan siirtolaisuutta käsittelevää kansalaisjärjestöjen raporttia. Tutkimuskysymyksiin vastataan analysoimalla aineistoa laadullisen sisällönanalyysin menetelmillä. Aineistoa lähestytään biopolitiikan näkökulmasta kiinnittäen huomio siihen, millaiset erilaiset elämää edistävät tai estävät hallinnalliset piirteet aineistossa korostuvat. Analyysista käy ilmi, että EU-komission ja sanomalehtien aineistomateriaaleissa korostuu hallinnallisuuden merkitys suhteessa ihmisoikeuksien toteutumiseen. Tässä hallinnallisuuden hegemonisessa diskurssissa nousevat alueellisen turvallisuuden takaamiseen keskittymisen ohella esille eronteon politiikan mekanismit, joiden kautta globaalista Etelästä tulevia siirtolaisia asetetaan diskursiivisella tasolla potentiaaliseksi uhaksi hallinnoitavan alueen sisäiselle väestölle ja sen hyvinvoinnille. Yhdistettäessä aineistoanalyysit käytännön tapahtumiin tutkielmassa osoitetaan, että aineistossa havaittujen diskursiivisten mekanismien kautta pyritään luomaan biopoliittista hallintamentaliteettia, jolla perustellaan ja tehdään moraalisesti oikeutetuiksi erilaiset käytännöt ja voimankäyttö, joilla siirtolaisia estetään saapumasta Melillaan. Lisäksi tutkielmassa osoitetaan, kuinka Melillan siirtolaisiin kohdistetut hallinnoinnin mekanismit leviävät koko alueelliseen tilaan kohdistuen myös muihin valtaväestön ja sen normien ulkopuolelle asetettuihin ihmisiin. Melillan siirtolaisuutta koskevat biopoliittiset ilmiöt ovat tutkielman perusteella hallinnan mekanismeja, joilla pyritään diskursiivisella tasolla luomaan ja käytännön toimissa toteuttamaan eronteon politiikkaa, jonka pyrkimyksenä on ylläpitää rajasuvereniteettia. Analyysin pohjalta tutkielmassa osoitetaan myös, että Melillassa toteutettavat biopoliittiset mekanismit vaikutuksineen nostavat esiin valtion rajasuvereniteetin ja universaalien ihmisoikeuksien toteutumisen välillä olevan ristiriidan. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää jatkossa, kun pyritään ymmärtämään siirtolaiskeskusteluun liittyviä ristiriitaisia diskursseja ja toimintamalleja erityisesti EU:n rajoilla. Lisäksi tuloksia voidaan hyödyntää tarkasteltaessa laajemmin ihmisiin suunnattuja eriarvoistavia kontrollin mekanismeja. Samalla tutkielmassa kehitellyt biopoliittiset työkalut mahdollistavat siirtolaispolitiikan konfliktien ja empiirisen tutkimuksen yhdistämisen valtiofilosofisen teorian ydinkysymyksiin rajasuvereniteetista ja ihmisoikeuksista. |
