Popis: |
Tässä tutkimuksessa käsitellään valmentavaa johtamista yhtenä osaamisen johtamisen johtamismenetelmänä. Tutkimus esittelee sekä valmentavan johtamismenetelmän käsitteitä ja toimintatapoja että haastateltujen liikkeenjohdon konsulttien mahdollisia painotus- ja toimintatapaeroavaisuuksia kyseessä olevassa johtamismenetelmässä. Haastateltujen liikkeenjohdon konsulttien toimintatavat ja niiden eroavaisuudet muodostuvat tutkimuksen keskeiseksi teemaksi. Tutkimuksen lähestymistapa on sekä objektiivinen että subjektiivinen. Tutkimusta varten haastatellut liikkeenjohdon konsultit ovat valmentavan johtamisen asiantuntijoita, jotka tutkija tavoitti PKT Säätiön asiantuntijapalvelun kautta. Haastattelumetodina käytetään teemahaastattelua, joka on puolistrukturoitu haastattelumenetelmä. Yhteensä tehtiin kolme puolentoista tunnin haastattelua, jotka toteutettiin kesäkuussa 2012. Jokainen haastattelu nauhoitettiin. Haastatteluita analysoidaan tutkimuksen teoriaosuuden pohjalta, ja niissä keskitytään teoriaosuuden käsitteisiin. Laadullisessa analyysissa käsitellään eri teemoihin liittyviä haastateltujen liikkeenjohdon konsulttien suoria lainauksia, joita tarkastellaan ja vertaillaan keskenään. Laadullisen analyysin teemat perustuvat tämän tutkimuksen teoriaosuuden käsitteisiin. Tutkimuksessa havaitaan, että valmentavan johtamisen kokonaisvaltainen käsitys on kaikilla haastatelluilla liikkeenjohdon konsulteilla hyvin samanlainen. Valmentava johtaminen on vuorovaikutteista johtamista, jossa yhdessä tekeminen, luottamus, palaute, kuunteleminen ja kysymysten esittäminen ovat tärkeitä. Haastatteluissa dialogin käsite muodostuu kaikista merkittävimmäksi käsitteeksi. Jokainen haastateltava painottaa avoimia kysymyksiä, avointa jakamista ja johtajan vuorovaikutteisuutta. Käsitteiden määrittely ja painotukset, henkilökohtaiset mielipiteet sekä valmentavan johtamisen toiminnallistaminen totutuissa käytäntötavoissa ovat suurimpia eroavaisuuksia haastateltujen liikkeenjohdon konsulttien välillä, ja näihin vaikuttavat koulutustausta ja kokemus. Vaikka laadullisessa analyysissä ilmenee valmentavan johtamisen lähtökohdista ja toteuttamisesta erilaisia painotuksia ja mieltymyksiä, kokonaisvaltaisia ja radikaaleja eroavaisuuksia haastateltujen liikkeenjohdon konsulttien välillä ei kuitenkaan käsitellyistä teemoista löydy. Näin ollen kokonaisuutta tarkasteleva käsitys valmentavasta johtamisesta muodostuu haastateltavien konsulttien välillä samankaltaiseksi. Tutkimuksessa selviää, että valmentavan johtamisen johtamismenetelmä on Suomessakin jo monen yksityisen ja julkisen organisaation käytössä. Se on johtamismenetelmä, joka huomio uuden sukupolven odotukset työelämästä, parantaa vuorovaikutusta yhteisöissä ja mahdollistaa luovuuden ja motivaation ylläpidon organisaatioissa. Asiasanat:Valmentava johtaminen, osaamisen johtaminen, osaava henkilöstö, oppiva organisaatio, johtaminen |