| Popis: |
Tutkimus on kvalitatiivinen, kerronnallinen tutkimus, joka käsittelee erityisen traumaattisen tapahtuman kokeneiden aikuisten ihmisten kertomuksia. Tavoitteena on kertomusten avulla saada lisää tietoa psyykkisestä selviytymisestä traumaattisen kokemuksen jälkeen. Tietoa voi käyttää trauman kokeneita kohdattaessa ja koulutettaessa opiskelijoita ammatteihin, joissa pyritään auttamaan ihmisiä traumaattisissa tilanteissa tai niiden jälkeen. Tutkimuksella tahdottiin selvittää: • millaisista selviytymistä edistäneistä asioista, tapahtumista ja käännekohdista traumasta psyykkisesti selviytyneet ihmiset kertoivat, • miten traumasta selviytyneet ilmaisivat kertomuksissaan aktiivista uuden elämänkertomuksen rakentamista – miten kertojat asettuivat toimijoiksi omissa selviytymiskertomuksissaan. Kertomuksen käsite on ymmärretty lähinnä David Hermanin teorian mukaisesti. Tutkimuksessa selviteltiin kertojien käsityksiä selviytymistä edistäneistä tekijöistä ja tutkittiin heidän asettumistaan toimijan rooliin kertomuksissaan. Tutkimus perustuu teoreettiseen pohdintaan konstruktivistisen tiedonrakentamis- ja totuuskäsityksen pohjalta. Tausta-ajatuksena on, että ihminen saattaa selviytyä nimenomaan aktiivisella puuttumisellaan siihen, millaisena hänen elämänkertomustaan kerrotaan. Selviytyjä sopeutuu – ei alistumalla, vaan asettumalla subjektiksi, aktiiviseksi elämänkertomuksensa toimijaksi kaikesta huolimatta. Tutkittavat kertomukset saatiin kaksivaiheisella haastattelulla, joka läheni narratiivista haastattelua: haastateltava sai vapaasti kertoa tapahtumista ja kaikesta, mikä hänen mielestään oli auttanut tapahtumista selviytymisessä. Toisella haastattelukerralla esitettiin joitakin lisäkysymyksiä, mutta haastateltavan toivottiin silloinkin kertovan kaikesta omasta mielestään asiaan liittyvästä. Ensimmäistä tutkimuskysymystä selvittelevässä sisällön analyysissa kerättiin sekä kertojien suoraan mainitsemia että muuten kertomuksissa ilmenneitä selviytymistä edistäneitä asioita. Luennan apuna käytettiin kertomuksen tutkimuksen keinoja; merkittävä tekijä saattoi löytyä esimerkiksi sen korostuessa toiston, aikamuodon vaihdon tai metaforan käytön kautta. Tekijät ryhmiteltiin väljästi luennan aikana muodostetuiksi, osittain päällekkäisiksi ryhmiksi jatkoanalyysia varten. Aineistoesimerkkejä valittiin tulosten esittelyä varten. Toisen tutkimuskysymyksen selvittelyssä etsittiin kaikista kertomuksista ja kultakin kertojalta erikseen merkkejä kertojan aktiivisesta toimijan roolin ottamisesta. Työkaluna käytettiin niin kutsuttua Semanttisten roolien asteikkoa (Herman, Hyvärinen), jossa toisena ääripäänä on tapahtumien uhrina oleva kohde, toisena aktiivinen toimija. Analyysin lisätukena tarkasteltiin myös ilmaisujen prosessityyppejä (Halliday) ja aikakehyksen eroja (Vendler). Mallien avulla tutkittiin asettumista toimijan rooliin. Sen oletettiin kertovan psyykkisten, selviytymistä edistävien voimavarojen käytöstä, uuden trauman jälkeisen elämänkertomuksen rakentamisesta. Tarkkaan analyysiin otettiin erityisesti kertomusten käännekohtia ja kerrottuun sisältyneitä, kerronnallisesti rikkaita ”pieniä kertomuksia”. Tutkimusaineiston muodostivat kertomukset, jotka sisältyivät kahteentoista vuosina 2004–2006 tehtyyn haastatteluun. Kertojina oli kuusi ihmistä, joille oli tapahtunut aikuisiässä jotain erittäin traumaattista. Kaikkien kertomuksiin sisältyi hyvin läheisen ihmisen traaginen menetys ja sen lisäksi muutakin elämää syvästi järkyttävää. Menetykset olivat lopullisia, ilman toivoa tilanteen palautumisesta ennalleen. Kertojat arvioivat kuitenkin selviytyneensä psyykkisesti tapahtumista, mikä olikin yksi tutkimukseen osallistumisen kriteereistä. Tuloksiksi saatiin ensinnäkin joukko kertojien mainitsemia selviytymistä edistäneitä tekijöitä, jotka ryhmiteltiin kolmeksi kategoriaksi: Työ ja fyysinen rasitus, Puhe ja vuorovaikutus, Mielen resurssit. Tulokset antavat tietoa esimerkiksi siitä, miten tutut asiat saattavat saada uusia rooleja traumaattisissa tilanteissa, joissa aiemmat oletukset elämän kulusta ovat murskautuneet. Kertojat ilmaisivat toimijuutta hyvin eri tavoin. Nousu tapahtumien uhrin roolista kertomusmaailman toimijaksi saattoi tapahtua jonkin pieneltä näyttävän, mutta merkittäväksi osoittautuneen tekijän laukaisemana. Tämän tutkimuksen perusteella ei voi suoranaisesti väittää, että toimijuus sinänsä olisi ratkaiseva onnistuneen selviytymisprosessin tekijä. Tuloksista voi kuitenkin päätellä, että trauman kokeneen tukeminen hetkillä, jolloin hän ottaa toimijan roolin vaikka muiden mielestä vähäpätöisessäkin asiassa, voi olla hyvin merkityksellistä. Tutkimuksessa kuullaan omiin kokemuksiin perustuvia tulkintoja selviytymisestä ihmisiltä, joiden elämässä on tapahtunut jotain erittäin järkyttävää. Kertomuksen analyysin keinoin pyrittiin tuomaan esiin selviytymiseen vaikuttaneita tekijöitä. Käytännöllisen tiedon lisäämisen merkityksen ohessa tutkimus antaa esimerkin haastatteluaineiston analyysitavasta, jota on käytetty aiemmin enimmäkseen kielen ja kirjallisuuden tutkimuksessa. “I´m not going to vanish out of people´s sight”, Stories about coping with traumatic experiences The aim of this qualitative, narrative study is to examine stories told by people who have experienced something especially traumatic in their adult lives. The aim of the study is to increase understanding the coping process after a traumatic experience by listening to those who have gone through that kind of experiences. The results can be used by anyone who comes across people in or after traumatic situations and in the middle of psychological coping process after traumatic experiences. This kind of knowledge is also supposed to be useful when training students who are to be working as professionals assisting people with traumatic experiences. The research questions were: What kind of significant matters, incidents, and turning points contributing psychological coping, were mentioned by the narrators? How did the narrators express active constructing their new life stories after the traumatic experiences – how did they take up a position of the agent when telling about their coping processes? The concepts of ´narrative´ and ´story´ were mainly understood as presented in a theory by David Herman. No strict distinction was made in defining the two concepts and they may have occasionally been used as synonyms. The study analyzed what matters the narrators considered of the greatest significance in contributing their psychological coping after the traumatic experiences. The scientific starting point of the study was theoretical consideration based on constructivism and its ideas about knowledge and truth. Survivors were seen to be those who adapt themselves but not by giving in but taking up a position of subjects, active agents in their new life stories, in spite of what had happened. The stories about the traumatic experiences and coping were acquired by making two-phased interviews. The narrators were asked to tell about everything they thought to have assisted in coping with the experiences. The procedure was repeated at the second phase: the interviewer made a few supporting questions but in addition to answering them, the narrators were allowed to tell about anything that they considered significant. In the analysis dealing with the first question, both significant matters mentioned by the narrators and matters that appeared in not such a straightforward way were gathered. This was done by utilizing narrative study methods as a means of finding everything that the narrators found significant for their coping. For example, repetition, metaphors, and transitions from the past perfect to the present tense in telling were paid special attention to. The findings were placed in loose, partly overlapping categories that were built up in the course of reading. In the research report the cases were described with examples from the narratives. To answer the second question, the stories were analyzed by using the Scale of Semantic Roles (by Herman, Hyvärinen) as a tool. At one extreme of the scale there is ´a patient´ who takes up a position of the object of incidents and actions, and at the other there is ´an agent´ who takes up a position of the active subject of the story. For more information, so called Process types (by Halliday) and Time classification model (by Vendler) were used as further tools of the analysis. The aim of all the analyses was to find out which roles the narrators took up in their stories. Taking up the role of ´the agent´, that is the subject in the story, was supposed to indicate using psychological resources to actively build up a new life story after and in spite of all that had happened. Very special attention was paid to ´small stories´ rich in their narrative contents, included in all that was told by the narrators. The stories analyzed were included in the twelve interviews made in 2004–2006. The stories were about experiencing very traumatic experiences where very close family members were tragically lost. Other tragic incidents with irreversible consequences were also included in the stories. Still, the interviewees themselves estimated that they had coped with the experiences psychologically. This was one of the criteria set for taking part in the study. As results, a number of issues contributing coping were found and categorized: Work and Physical Strain, Talk and Interaction, Resources of the Mind. The categories were made up according to the findings, not beforehand. The results show, among other things, that minor everyday matters may get new roles in traumatic situations when previous visions of the course of life are crushed. As a result for the second research question was that the narrators expressed their agency in diverse ways in their coping stories. Proceeding from the role of a patient to the agent, the subject of the story, was often triggered by something seemingly insignificant that, for some reason, got a very special meaning in the coping process. On the grounds of this research we cannot claim that taking up the role of the agent would be a crucial factor in coping stories. However, it seems to be utterly important to support people in coping process with activities that have a meaning for them, even though the activities themselves would show as of a minor significance for others. Taking up an active role as such may be a crucial issue that breaks up depression. This study is about traumatic experiences and coping stories, construed and told by people who themselves have had such experiences. The purpose of the analysis was to bring out significant factors that had assisted in the coping process. The analyses were carried out by using means of narrative analysis. In addition to pragmatic significance, the study gives an example of using a means of narrative analysis, previously used mainly for linguistic purposes, in analyzing narrative interviews. |
