Popis: |
Suomalainen yhteiskunta koki maailmansotien jälkeen monia muutoksia, jotka vaikuttivat käsityksiin ihmisten seksuaalisesta moraalista. Hyvinvointiyhteiskunnan rakentuessa nuoriso hullaantui rock-musiikista, muutti suurempiin asutuskeskuksiin ja alkoi aiempaa vahvemmin kyseenalaistaa vanhempiensa arvomaailmaa. Luotettavien ehkäisyvälineiden poistaessa pelkoa ei-toivotuista raskauksista alkoivat avoliitot yleistymään. Seksin ei mielletty enää kuuluvan vain aviovuoteeseen, ja samaan aikaan aborttilakiin lisättiin myös sosiaaliset perustelut raskauden keskeytyksille. Huoli nuorisosta heräsi yhteiskunnallisissa toimijoissa, jotka pyrkivät pitämään kiinni perinteisistä kristillisistä perhearvoista. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen perhekasvatusta toteuttaneiden Väestöliiton ja evankelis-luterilaisen kirkon valistustoimintaa. Avioliittoneuvontaa jo 1940-luvulta asti harjoittaneista toimijoista Väestöliitto tuotti aktiivisesti opasmateriaalia ja tarjosi samalla neuvolapalveluja, joissa suomalaisille annettiin tietoa ehkäisymenetelmistä. Kirkko jakoi nuorille sukupuolitietoutta rippikouluopetuksessaan. Aikuistumisriittinä toimivan rippikoulun avulla kirkko tavoittikin lähes koko ikäluokan. Tutkimus vastaa kysymykseen, millaisia sukupuolisuhteisiin liittyviä ihanteita Väestöliitto ja kirkko tuottivat valistustoiminnassaan 1970–1980-luvuilla. Rippikoulun oppikirjoista ja Väestöliiton opasmateriaaleista on myös tässä analysoitu vapautuneemman seksuaalisuuden ilmapiirin vaikutuksia. Tuloksista käy samalla ilmi, erosivatko näiden toimijoiden arvomaailmat ja aatteet toisistaan. Tutkimuksen keskiössä ovat suomalaisessa yhteiskunnassa vallinneet käsitykset ja odotukset, joita vaikutusvaltaiset toimijat tuottivat valistustoimintansa kautta. Laadullisen sisällönanalyysin avulla tärkeiksi nousevat useat teemat seurustelusuhteista, perheistä, lisääntymisoikeuksista ja väestöpolitiikasta aina avioliiton ja avoliiton vastakkainasetteluun. Nuoria neuvoessaan pyrkivät Väestöliitto ja kirkko pääasiassa ylläpitämään vanhoja perinteisiksi katsomiaan perhearvoja. Valistustoiminnassa käytetty lähestymistapa oli selkeän ongelmalähtöinen, ja tarkoituksena oli joko normalisoida tai ”mustamaalata” tiettyjä aikakaudelle tyypillisiksi nousseita tapoja olla ja elää. Kirkon keskeisimpänä ihanteena näyttäytyi avioliitto, jonka aseman se pyrki pelastamaan. Vapaampi suhtautuminen seksiin ennen avioliittoa kasvatti avoliittojen määrää, minkä vuoksi huomio kiinnittyi nuorten seksuaalisen käyttäytymisen kontrolloimiseen. Vain avioliiton ajateltiin luovan turvalliset olosuhteet perheelle. Samalla korostettiin vallinnutta heteroseksuaalisuuden normatiivisuutta. Väestöliiton ihanteet painottuivat niin ikään perhe-elämään ja erityisesti ydinperheideologiaan. Avioliittoon kuului myös biologisia lapsia, ja ihanne luonnollisesta äitiydestä oli vahvasti läsnä. Kirkosta poiketen Väestöliitto seurasi aikakauden mukaista sukupuolten tasa-arvoistumista kodin piirissä ja tuki miehiä omaksumaan aiempaa vahvemmin isän roolin. Väestöliitto koki tärkeäksi tukea naisten hyvinvointia tasapainottamalla kotitöiden ja lastenhoidon vastuualueita puolisoiden kesken. Samaan aikaan kirkko korosti tarvetta säilyttää perinteinen sukupuolijako perheessä. Naisten vakiintuminen kodin ulkopuoliseen palkkatyöhön ei kuitenkaan poistanut dominoivaa äitiyden ihannetta naisten elämäntehtävänä. Keskeisimpänä tutkimustuloksenani voidaankin esittää kirkon ja Väestöliiton ihanteiden yllättävä samankaltaisuus. Vaikka Väestöliitto on aiemmin esitetty kirkkoa vapaamielisempänä toimijana, piti Väestöliitto vielä 1980-luvulle asti kirkon tavoin kiinni avioliiton ja avioseksin ihanteesta. |