Ajattelijan minäkuvan yhteys akateemiseen minäkuvaan ja koulumenestykseen

Autor: Mäkipää, Taru-Marjatta
Přispěvatelé: Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta - Faculty of Education and Culture, Tampere University
Jazyk: finština
Rok vydání: 2023
Předmět:
Popis: Tutkimuksessa selvitettiin ajattelijan minäkuvan yhteyttä akateemiseen minäkuvaan. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös ajattelijan minäkuvan ja akateemisen minäkuvan yhteyttä koulumenestymiseen. Tutkimuksen tarkoituksena oli tuoda lisätietoa vähän tutkitusta ajattelijan minäkuvasta. Tutkimuksen teoriatausta koostuu minäkuvan rakentumisesta keskittyen erityisesti akateemisen minäkuvan piirteisiin. Lisäksi teoriaosuudessa käsitellään ajattelun taitoja ja niiden opettamista. Ajattelun taitoja pidetään erityisen tärkeinä nopeasti muuttuvassa maailmassa ja niiden merkitys on huomioitu myös nykyisessä opetussuunnitelmassa. Tutkimuksen aineistona käytettiin osaa Helsingin yliopiston koulutuksen arviointikeskuksen keväällä 2017 toteuttamasta valtakunnallisesta yhdeksäsluokkalaisten oppimaan oppimista koskevasta tutkimuksesta. Tutkimus tehtiin kvantitatiivisia menetelmiä käyttäen. Tutkimuksessa akateemisen minäkuvan osa-alueista tutkitut matematiikan minäkuva ja verbaalinen minäkuva selittivät osittain ajattelijan minäkuvaa. Tutkimuksessa selvisi lisäksi, että ajattelijan minäkuva oli yhteydessä koulumenestykseen niin äidinkielen kuin matematiikan arvosanojen kohdalla. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että ajattelijan minäkuva on erillinen minäkuvansa muista akateemisen minäkuvan osa-alueista, mutta se on vahvasti yhteydessä matematiikan minäkuvaan ja verbaaliseen minäkuvaan. Ajattelijan minäkuvaa tukemalla saatetaan pystyä tukemaan myös oppilaan oppimista.
Databáze: OpenAIRE