| Popis: |
Transihmisten itsemääräämisoikeudelliset kysymykset omaan sukupuoleen ja sukupuoli-identiteettiin ovat olleet yhteiskunnallisessa keskustelussa jo pitkään esillä. Transihmisen itsemääräämisoikeus omaan sukupuoleen ja sukupuoli-identiteettiin kiteytyy vahvasti etenkin sukupuolen oikeudelliseen vahvistamiseen, jolla tarkoitetaan sitä, että henkilöt voivat tietyin edellytyksin tulla oikeudellisesti tunnustetuksi vastakkaisen sukupuolen edustajiksi, kuin mihin heidät on alun perin merkitty väestötietojärjestelmässä. Suomessa sukupuolen oikeudellisesta vahvistamisesta säädetään translaissa (laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta 563/2002) sekä transasetuksessa (sosiaali- ja terveysministeriön asetus sukupuolen muuttamiseen tähtäävän tutkimuksen ja hoidon järjestämisestä sekä lääketieteellisestä selvityksestä transseksuaalin sukupuolen vahvistamista varten 1053/2002). Translaki edellyttää hakijalta sukupuolen vahvistamiseksi mm. lääketieteellistä selvitystä, lisääntymiskyvyttömyyttä sekä täysi-ikäisyyttä. Itsemääräämisoikeudella voidaan yleisesti viitata jokaisen henkilön oikeuteen päättää itse omasta elämästään ja valinnoistaan. Mitä tahansa ei luonnollisesti oikeusvaltiossa voi tehdä, vaan tätä oikeutta rajoitetaan eri tavoilla ja perusteilla eri puolilla lainsäädäntöä. Itsemääräämisoikeus on myös perusoikeudelliselta luonteeltaan jokseenkin vaikeammin hahmotettava, sillä sen on todettu nauttivan perusoikeuden asemaa, vaikka sitä ei eksplisiittisesti mainita perustuslaissamme (731/1999). Nykyinen translakimme on todettu Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaiseksi etenkin lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen näkökulmasta. Lisäksi useat kansainväliset toimielimet ovat vaatineet sukupuolen vahvistamisen uudistamista. Joissakin tulkintalinjoissa edellytetään myös ei-binääristen, eli perinteisen sukupuolen kaksijakoisuuden ulkopuolella identifioituvien henkilöiden tunnustamista oikeudellisesti eri sukupuolimerkinnöin. Tämän tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, miten transihmisten oikeudesta omaan sukupuoleen ja sukupuoli-identiteettiin säännellään Suomessa nyt, ja millaisia vaatimuksia ihmisoikeusvelvoitteiden sekä itsemääräämisoikeuden voidaan katsoa asettavan sääntelylle. Päätutkimustehtävään pyritään vastaamaan selvittämällä itsemääräämisoikeuden oikeudellista luonnetta ja sen oikeusperusteita Suomessa, ja sen jälkeen tarkastellaan sen ilmenemistä nykyisestä translainsäädännöstä. Sen jälkeen tutkielmassa selvitetään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen evolutiivisesti kehittynyttä tapauskäytäntöä ja sieltä nousevia vaatimuksia sääntelylle. Viimeiseksi tehdään tiivistä oikeusvertailua Norjan, Belgian ja Maltan lainsäädännöllisiin uudistuksiin sukupuolen oikeudellista vahvistamista koskien, ja näitä verrataan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta nousseisiin käsityksiin sekä Suomessa tutkielman kirjoittamisen aikaan annettuun hallituksen esityksen luonnokseen laiksi sukupuolen vahvistamisesta sekä siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Tutkielman johtopäätöksinä todetaan, että kansainvälisistä ihmisoikeusvelvoitteista on tulkittavissa, että sukupuolen vahvistamisen tulisi perustua vahvemmin itsemääräämisoikeuteen ja olevan prosessina helppo, avoin ja helposti saatavilla oleva. Itsemääräämisoikeus sekä EIT:n käytäntö on huomioitu huomattavasti vahvemmin translain uudistusehdotuksessa, verrattuna nykyiseen translakiin ja sen perusteluihin. Suomen esitysluonnos on pääosin linjassa Norjan ja Belgian ratkaisujen kanssa, mutta lapsille ei ole ehdotettu mahdollisuutta sukupuolen vahvistamiseen. Suomessa tulisi jatkaa tiiviisti kansainvälisten tulkintalinjojen kehittymistä pitäen silmällä Maltan lainsäädäntöesimerkki ja EIT:n oikeuskäytäntö transihmisten ja intersukupuolisten henkilöiden kohdalla ei-binäärisien sukupuoli-identiteettienkin tulevaisuuden potentiaalisen tunnustamisen edellyttämisen näkökulmasta. |
