| Popis: |
Kaupungit ympäri maailman jatkavat kasvuaan sekä tiivistymistään. Tiivistyminen on kohdistanut katseet julkisiin kaupunkitiloihin, joiden tarjoamat hyödyt näyttäytyvät entistä tärkeämmiltä. Jatkuvasti tiivistyvissä kaupungeissa julkisten tilojen tarjoamat hyödyt ovat erityisen merkittävässä asemassa. Julkiset tilat ovat lisäksi demokraattiselle yhteiskunnalle ideologisesti tärkeitä. Urbaani pelko kuitenkin heikentää julkisten tilojen saavutettavuutta ja rajoittaa vuorovaikutusta niiden kanssa. Kyseessä on yksi merkittävimmistä sosiaalisista ongelmista kaupungeissa. Yksi pääasiallisista urbaania pelkoa luovista tekijöistä on rikosuutiset. Tutkielmassani tarkastelen rikosuutisartikkelien, urbaanin pelon sekä julkisen kaupunkitilan välistä suhdetta. Tutkin, miten artikkelit luovat sekä ylläpitävät urbaania pelkoa ja millaista sosiaalista julkista kaupunkitilaa ne tuottavat. Tutkielmani laajempi teoreettinen viitekehys rakentuu konstruktionismista sekä tilan käsitteestä, jotka kehystävät tarkasteluani koskien urbaania pelkoa. Tutkimukseni aineistona toimii IltaSanomien, Iltalehden, Helsingin Sanomien sekä Ylen verkkolehdistä haetut rikosuutisartikkelit. Aineiston analysoin diskurssianalyysin keinoin. Analyysissä nousi esiin viisi diskurssia: mittakaavaisuuden diskurssi, kiinnitysdiskurssi, stereotypiadiskurssi, rikoksen tilan diskurssi ja tuntemattomuuden diskurssi. Tutkimuksessani selvisi rikosuutisartikkelien leimaavan paikkoja pelottaviksi eri mittakaavoin. Pelon leimaa laajennettiin kiinnittämällä rikospaikkoja puolijulkisiin tiloihin sekä tapahtumiin. Artikkelit ylläpitivät stereotyyppisiä käsityksiä uhrista sekä rikoksentekijästä. Stereotypiat kohdistuivat sukupuoleen, rikostyyppeihin, kansalaisuuteen sekä ikään. Lisäksi analyysi osoitti median vakiintuneen tavan keskittyä rikoksiin, joissa tekijä on uhrille tuntematon ja väkivalta satunnaista. Artikkelit loivat myös mielikuvaa, jossa rikos näyttää tapahtuvan jonkinlaisessa ihmisistä tyhjässä tilassa. Nimesin tämän tyhjiön rikoksen tilaksi. Johtopäätöksinä voin todeta rikosuutisartikkelien ylläpitävän erityisesti naisten urbaania pelkoa kuvaamalla heidät uhreina. Miehet, nuoriso ja yhteisön ulkopuoliset ihmiset kuvataan vuorostaan uhkina. Kaiken kaikkiaan rikosuutisartikkelit tuottavat sosiaalista julkista kaupunkitilaa, joka on pelottava. Samalla ne luovat epätasaarvoista julkista kaupunkitilaa, joka ei ole kaikille saavutettavissa. Julkisesta tilasta muodostuu tiettyjä ihmisryhmiä syrjivä, mikä vuorostaan johtaa tilan jakautumiseen sekä sosiaalisten rajojen muodostumiseen. Journalistit vakiinnuttavat pelon diskurssin hegemoniaa kirjoittaessaan rikosuutiset aina samaan tyyliin. Pelon diskurssin lieventäminen vaatii vaihtoehtoisia diskursseja niin journalismin alalla kuin yhteiskunnassa yleisesti. Tämä on haaste, joka vaatii käytäntöjen ja tapojen muuttamista. Erityishuomiota tulee kiinnittää kielenkäyttöön, koska erilaiset symbolit ja ilmaisut ovat kyllääntyneet pelosta. Kaupunkisuunnittelun kannalta olennaisinta on ymmärtää, että urbaanin pelon haasteen ratkaiseminen vaatii keskittymistä myös kaupunkitilan kuvitteelliseen ulottuvuuteen. Tämä vaatinee kaupunkilaisten mukaan ottamista päätöksentekoon sekä suunnitteluprosesseihin. Pelon mielikuvien ymmärtäminen on välttämätöntä, jos haluamme tavoitella kaikille saavutettavissa olevaa julkista kaupunkitilaa. |
