| Popis: |
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisena päiväkotien johtajat näkevät mediakasvatuksen ja sen roolin varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa sekä millaista mediakasvatusta päiväkodeissa on toteutettu. Vaikka mediaan liittyvästä kasvatuksesta on Suomessa puhuttu 1950-luvulta lähtien, on alle kouluikäisten lasten mediakasvatusta tutkittu hyvin vähän. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käsitellään erityisesti kasvattajien suhdetta mediakasvatukseen ja mediakasvatustyön motiiveja sekä Suomessa toteutettua mediakasvatusta. Tutkimus on kvalitatiivinen ja tukeutuu fenomenologis-hermeneuttiseen tieteenfilosofiaan. Tutkimusaineiston kerääminen toteutettiin teemahaastattelulla. Haastateltaviksi valittiin päiväkotien sijainnin perusteella viisi suuren suomalaisen kaupungin kunnallisen päiväkodin johtajaa. Haastateltavat olivat hallinnollisia johtajia eivätkä toimineet lapsiryhmässä. Aineiston analyysissa noudatettiin fenomenologis-hermeneuttisen tutkimuksen periaatteita. Mediakasvatus ei näyttäytynyt haastateltaville selkeänä ilmiönä, ja sen määrittely koettiin vaikeaksi. Haastateltavien puheesta löydettiin kahdeksan keskeistä mediakasvatusta kuvaavaa merkityskokonaisuutta. Mediakasvatus nähtiin lapsen henkilökohtaisten valmiuksien kehittämisenä, lasten omana tekemisenä ja kokemisena, säätelynä ja suojeluna, mediakulttuuriin kasvattamisena, "isojen lasten" kasvatuksena, teknologiapainotteisena ilmiönä, kasvatusyhteisön asenteiden haastajana sekä kasvattajan ammatillisena kompetenssina. Mediakasvatuksen merkitystä perusteltiin yhteiskunnan muutoksella: nyky-yhteiskunnassa lasten katsottiin tarvitsevan mediaan liittyviä taitoja. Päiväkodinjohtajat pitivät lasten mediakokemusten säätelyä ja rajoittamista tärkeänä, ja he painottivat mediankäytön uhkia enemmän kuin mahdollisia hyötyjä. Jokaisessa päiväkodissa oli toteutettu mediakasvatusta, tavallisimmin tutustuttu sanomalehteen. Johtajat kokivat päiväkodin tehtäväksi ohjata myös perheitä oikeanlaiseen median käyttöön. Yhdessäkään päiväkodissa mediakasvatus ei ollut kirjattuna suunnitelmiin, ja sitä toteutettiin pääosin henkilökunnan kiinnostuksen perusteella. Ainoastaan yhdessä päiväkodissa oli keskusteltu siitä, kuka henkilökunnasta on vastuussa mediakasvatuksesta. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että kasvattajat tarvitsevat lisää tietoa pienten lasten mediakasvatuksesta, jotta sen potentiaalia saataisiin hyödynnettyä laajemmin. Lisäksi tulisi herättää keskustelua pedagogisen vastuun jakautumisesta päiväkodeissa, jotta mediakasvatus ei jäisi yksittäisten työntekijöiden innostuksen varaan. Avainsanat: mediakasvatus, mediakulttuuri, varhaiskasvatus, esiopetus, teemahaastattelu |
