| Popis: |
Lasten ja nuorten hyvinvointi on ajankohtainen keskustelun aihe, ja sen vahvistamiseksi pyritään tekemään toimenpiteitä myös kaupunkitason päätöksenteossa. Hyvinvoinnin käsite on kuitenkin laaja ja monimutkainen. Mikäli pelkästään hallinnon edustajat määrittelevät hyvinvointia päätöksenteossa, kansalaisten omat näkemykset saattavat jäädä varjoon. Tämän tutkielman tarkoituksena on laajentaa ymmärrystä kansalaisten omista hyvinvointikäsityksistä. Tutkielman konteksti liittyy osallistuvaan budjetointiin. Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat osallistuvat suunnittelemaan, millaiseen toimintaan kaupungin varoja käytetään. Tämän tutkielman aineisto perustuu Tampereella vuosina 2020–2021 toteutettuun ”Mun Tampere” -osallistuvaan budjetointiin, jossa osallistujat ehdottivat ideoita lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia käsityksiä lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja sen osatekijöistä ”Mun Tampere” -osallistuvaan budjetointiin lähetettyjen ideoiden kuvauksissa ilmaistaan. Kuvauksista muodostettuja hyvinvointikäsityksiä peilataan myös vakiintuneisiin hyvinvointiteorioihin. Tutkielmassa käytettävät hyvinvointiteoriat ovat Erik Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuuksien teoria, Len Doyalin ja Ian Goughin tarveteoria, sekä Amartya Senin alun perin kehittämä ja Martha Nussbaumin jatkama toimintamahdollisuuksien teoria. Aineistona tutkielmassa käytetään ”Mun Tampere” -osallistuvaan budjetointiin lähetettyjen ideoiden kuvauksia, joita on yhteensä 385 kappaletta. Tutkimusmenetelmänä tutkielmassa hyödynnetään aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Analyysissa ideoiden kuvauksista muodostetaan ensin pelkistettyjä ilmaisuja, jonka jälkeen ilmaisut luokitellaan hyvinvointia kuvaaviin kategorioihin. Näitä kategorioita yhdistelemällä määritellään kaksi hyvinvointikäsitystä. Aineistosta johdettujen hyvinvointikäsitysten sisältämiä kategorioita peilataan hyvinvointiteorioihin. Ideoiden kuvauksista johdetut hyvinvointikäsitykset nimetään itsenä olemisen mahdollisuuksien hyvinvointikäsitykseksi sekä suhteessa ympäristöön olemisen hyvinvointikäsitykseksi. Ensimmäisenä mainitussa käsityksessä hyvinvoinnin nähdään syntyvän yksilön itsensä toteuttamisen ja omannäköisen elämisen mahdollisuuksien kautta. Toisessa käsityksessä hyvinvointi liittyy enemmän yksilön ja hänen ympäristönsä väliseen suhteeseen, ja hyvinvointi syntyy ympäristössä. Nämä hyvinvointikäsitykset ovat pääsääntöisesti samansuuntaisia hyvinvointiteorioiden kanssa. Luonnon ja ympäristönsuojelun hyvinvointivaikutusten rooli korostuu hyvinvointikäsityksissä enemmän kuin hyvinvointiteorioissa. Tästä voidaan päätellä, että nykyaikaisessa hyvinvointikäsityksessä luonnon ja ympäristön merkitys on entistä olennaisempi. Kaikkiaan tutkielma osoittaa myös, että asukkaiden osallistumisen kautta saadun tiedon avulla voidaan selvittää heidän näkemyksiään myös hyvinvoinnin kaltaisista laajemmista teemoista. Tällöin heidän käsityksensä voidaan sisällyttää osaksi tiedon yhteistuotantoa. |
