Popis: |
Tässä tutkimuksessa tutkittiin varhaiskasvattajien asenteita uudentyyppisiä digitaalisia oppimisympäristöjä kohtaan. Varhaiskasvattajien asenteita tutkittiin, koska niiden nähtiin olevan avainasemassa palvelun käytölle varhaiskasvatuksessa. Moomin Language School -palvelu on erityisesti varhaiskasvatusikäisille suunnattu oppimissovellus, jonka avulla lapset opettelevat vierasta kieltä digitaalisessa ympäristössä. Tutkimus toteutettiin toimeksiantona Playvation Oy:n kanssa, joka on kehittänyt kyseisen Moomin Language School –palvelun yhdessä alan ammattilaisten kanssa. Tutkimuksen aineisto kerättiin sähköisillä kyselylomakkeilla ja avoimilla haastatteluilla. Tutkimuksen aineiston ensimmäinen vaihe, alkukysely, kerättiin valtakunnallisesti tutkimushenkilöiltä lokakuussa vuonna 2017. Toinen vaihe, loppukysely, kerättiin valtakunnallisesti tutkimushenkilöiltä marras-joulukuun vaihteessa vuonna 2017. Alkukysely ja loppukysely lähetettiin sähköisesti kaikkiin varhaiskasvatusyksiköihin, joissa Moomin Language School –palvelua oltiin käynnistämässä tai se oli jo otettu käyttöön. Alku- ja loppukyselyitä verrattiin tutkimuksessa keskenään. Haastatteluihin tutkimushenkilöt valikoituivat vapaaehtoisesti loppukyselyn kautta. Haastattelut suoritettiin avoimina haastatteluina joulukuussa 2017. Tutkimusongelmaksi asetettiin varhaiskasvattajien asenteet ja heidän lähestymistapansa kielten oppimiseen suuntautuvaa digitaalista oppimisympäristöä kohtaan. Lisäksi pyrittiin etsimään syitä varhaiskasvattajien mahdollisiin asenteellisiin eroihin sekä muutoksiin asenteissa oppimissovelluksen käytön edetessä. Tutkimus on monimenetelmällinen, siinä hyödynnettiin sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimuksen alku- ja loppukysely toteutettiin määrällistä tutkimusotetta hyödyntäen. Haastatteluissa hyödynnettiin laadullista aineistonkeruumenetelmää. Tutkimuksessa toteutuu monipuolisesti erilaiset triangulaatiotyypit. Tutkimus on toteutettu parityönä, tutkijatriangulaation keinoin. Tutkimustulokset vahvistavat varhaiskasvattajien asenteiden olevan myönteisiä Moomin Language School –palvelua kohtaan. Asenteet muuttuivat palvelun käytön edetessä yhä myönteisemmiksi. Yllättävinä tutkimustuloksina voidaan pitää ulkoisia tekijöitä, kuten tieto- ja viestintäteknologisia haasteita. Jokainen haastateltavista otti esille omasta positiivisesta asenteesta huolimatta arjen kiireen työssä. |