| Popis: |
Korona kiihdytti hoitoalasta käytävää julkista keskustelua vuonna 2020. Hoitoalaa niin Suomessa kuin globaalisti vaivaa hoitajakato, ja hakijamäärät alan opintoihin ovat olleet laskussa jo jonkin aikaa. Kehityskulku on huolestuttava, sillä väestön ikärakenteen tulevaisuuden muutosten vuoksi, vanhusten määrä työikäisiin verrattuna tulee kasvamaan nykyisestä huomattavasti. Muutos tarkoittaa sitä, että hoitoalalle tarvitaan tulevaisuudessa paljon uusia työntekijöitä. Hoitoalan attraktiivisuuteen vaikuttaa muun muassa alan huono maine, kehno palkkaus sekä matala arvostus alaa kohtaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on havainnoida hoitoalasta keskustelevien kokemusta alan sosiaalisesta todellisuudesta, sekä tämän kytkeytymistä ammattiliittojen vaikuttamisviestintään. Sosiaalisen median myötä vaikuttamisviestintä on saanut uusia muotoja sekä alustoja. Pitkään ollut käsitys yleisöstä yksisuuntaisena vaikuttamisen kohteena ei enää päde, vaan yleisö nähdäänkin myös samankaltaisena vaikuttajana. Muutokset yleisöjen rooleihin ovat vaikuttaneet siihen, että myös yleisöjen suunnasta pyritään vaikuttamaan organisaatioihin. Tutkimusaineistona tässä tutkimuksessa toimivat hoitoalan ammattiliitojen blogitekstit sekä niiden kommentoinnit vuodelta 2020. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen pohjana toimii Ernest Bormannin (1972) kehittämä symbolisen konvergenssin teoria, jonka avulla tutkimusaineistosta tulkittiin viestinnän dramatisoituja piirteitä, kuten huumoria, sanaleikkejä sekä muita tekstien tarinallisia piirteitä. Symbolisen konvergenssin teorian käytön tarkoituksena on tekstin analysoinnin avulla hahmottaa kirjoittajien yhteisesti jaettuja fantasioita, eli tarinoita, sekä tulkita ryhmän konvergenssia, eli yksilöiden lähentymistä ryhmäksi. Havainnoimalla näitä aspekteja tutkimusaineistosta, muodostetaan näkemys ryhmän retorisista visioista, eli yhteisesti koetusta sosiaalisesta todellisuudesta. Tutkimusaineistoa havainnoitiin retorisen diskurssianalyysin keinoin sekä teorian avulla. Blogeihin kirjoittaminen tulkittiin vaikuttamisviestinnäksi, joten retorisen diskurssianalyysin menetelmin tarkasteltiin erityisesti merkitysten tuottamisen kielellisiä prosesseja siitä näkökulmasta, kuinka tietyt todellisuuden versiot pyritään tekemään vakuuttaviksi ja kuinka lukijat tai vuorovaikutuksen toinen osapuoli koitetaan sitouttaa niihin. Tutkimuksen tulokset osoittavat koettua epäoikeudenmukaisuuden tunnetta ja arvostuksen puutetta hoitoalalla. Alan tulevaisuus nähtiin synkkänä, mikäli muutoksia ei tapahtuisi. Blogiteksteissä sekä kommenteissa näkyi vahva identifioituminen meihin, eli yhteen yhtenäiseen ryhmään, mikä osaltaan korosti myös ryhmän ulkopuolisuutta verrattuna muihin ryhmiin. Me-positio toimi myös viesteissä voimaannuttavana vaikuttamisen keinona. Tunnelma ryhmän sisällä oli myös haikea, sillä ammatti, jota kuvailtiin tehtävän lämmöllä ja rakkaudella, oli mahdotonta toteuttaa ilman kiirettä tai henkistä kuormittavuutta. Uhkaus alalta poislähdöstä oli jatkuva blogiteksteissä. Alan houkuttelevuuden parantaminen on haastavaa, sillä alan epäkohtien esiintuominen on välttämätöntä ammattiliittojen vaikuttamisviestinnässä, mutta samalla ylläpidetään ja rakennetaan kuvaa hoitoalasta, joka ei näyttäydy attraktiivisena. Kuitenkin vaikuttaminen organisaatioista, sekä sosiaalisessa mediassa yksilötasolta voi tehdä hoitotyön realiteetteja sekä ongelmia näkyvämmäksi, luoden painetta päättäjille muutosten aikaansaamiseksi, joka lopulta vaikuttaa alan houkuttelevuuden parantumiseen. |
