Popis: |
Koronarokotteisiin liittyvä keskustelu nähdään vahvasti polarisoituneena rokotevastaisten ja rokotemyönteisten näkökulmien välillä. Rokotteita koskevat näkökannat vaihtelevat myös perheenjäsenten ja ystävien kesken synnyttäen konflikteja, jotka ikävimmillään ovat johtaneet vuorovaikutussuhteiden katkeamiseen. Aiheen tutkiminen vuorovaikutuksen ja viestinnän näkökulmasta on tärkeää, koska niin polarisoituminen, konfliktit kuin vuorovaikutuskin liittyvät vahvasti toisiinsa. Polarisoituminen luo edellytyksiä konflikteille ja vuorovaikutus voi kiihdyttää polarisaatiota. Lisäksi vuorovaikutus voi olla konfliktin alkusyy, mutta sen avulla konfliktia pyritään myös hallitsemaan. Vuorovaikutuksessa kyse on myös vaikuttamisesta toiseen osapuoleen, jolloin on kiinnostavaa tutkia, kuinka osapuolet pyrkivät vaikuttamaan toistensa käsityksiin. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan, miten vuorovaikutuksessa ilmenneet konfliktit koetaan läheisissä ihmissuhteissa koronarokotteista keskusteltaessa. Tutkielman aineisto koostui 12 teemahaastattelusta, jotka toteutettiin kesäkuun ja elokuun välisenä aikana vuonna 2022. Haastateltavien ikäjakauma oli varsin laaja, 21–71 vuotta, ja he edustivat sekä rokotemyönteisiä että rokotekielteisiä näkökantoja. Haastatteluaineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Osapuolten vuorovaikutukseen liittyi useita ristiriitoja, jotka tekivät konfliktin ratkaisemisesta läheisten välillä haastavaa. Haastateltavat pyrkivät ratkaisemaan konflikteja kilpailemalla argumenteilla, mutta suurimmaksi osaksi aiheesta ei koettu voivan puhua lainkaan läheisen kanssa, jolloin osapuolet päätyivät koko aiheen välttelemiseen. Konfliktit näyttivät kapeuttavan vuorovaikutusta läheisen kanssa vaikuttaen näin negatiivisesti osapuolten kokemaan tyytyväisyyteen suhteessa. |