| Popis: |
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan yksinäisyyttä erilaisia perhesiirtymiä elävien lasten näkökulmista. Perhesiirtymillä viitataan elämänkulun muutosvaiheisiin, joihin liittyy muutoksia myös perhesuhteissa ja uudelleen suuntautumisen haasteita. Perhesiirtymät toimivat konteksteina lasten yksinäisyyden tutkimiselle. Tässä tutkimuksessa konteksteja ovat koulun aloitusvaihe, vanhempien ero sekä pakotettu ero perheestä sotatilanteen vuoksi. Perhesiirtymien yksinäisyyttä ja yksinäisyyteen kietoutuvia perhesuhteita tutkitaan lasten yksilöllisinä merkityksenantoina. Yksinäisyyttä lähestytään arkisena ilmiönä, joka ei lähtökohtaisesti ole pelkästään sosiaalinen ongelma, joka tulisi ratkaista. Lähtökohtaoletuksena on ollut, että lapsilla on tietoa yksinäisyydestä, vaikkei yksinäisyys olisi omakohtaista. Yksinäisyyttä tarkastellaan sosiaalisena konstruktiona kuitenkin niin, että sillä ajatellaan olevan yhteys lasten arkisiin kokemuksiin. Tavoitteena on saada aiempaa hienosyisempi kuva yksinäisyydestä lasten kuvaamana, joten yksinäisyyttä ilmiönä ei määritelty tarkkarajaisesti etukäteen. Väitöskirja muodostuu neljästä osatutkimuksesta, jotka pohjautuvat kolmeen eri ajankohtina eri-ikäisiltä 33 Suomessa asuvalta lapselta kerättyyn laadulliseen aineistoon: koulun aloitusvaihetta elävien toisluokkalaisten (n=11) ja perheestään eroon joutuneiden yksin Suomeen tulleiden turvapaikanhakijalasten (n=12) puolistrukturoiduista haastatteluista sekä 12–15-vuotiaiden vanhempiensa eron kokeneiden lasten kirjoituskilpailuteksteistä (n=10). Tutkimuksen aineistot on analysoitu aineistolähtöisesti. Olennaista on se, mitä lapset yksinäisyydestä kertovat haastattelupuheissa ja kirjoituksissa, joissain osatutkimuksissa lisäksi miten ja miksi. Aineistolähtöisten empiiristen aineistojen analyysin – lasten diskurssien, kerronnan, tiedon ja kuvausten – pohjalta lasten yksinäisyyden merkitykset ovat moninaisia. Ensimmäisen osatutkimuksen mukaan lapset liittävät kerronnassaan koulun aloitusvaiheessa koulun jälkeisten iltapäivien yksinäisyyden erityisesti kavereiden puuttumiseen, perheenjäsenten, erityisesti vanhempien jäädessä toissijaiseen asemaan. Lapsilla on tällaisen arkipäiväisen yksinäisyyden hallintakeinoja. Toisen, vanhempien erotilanteeseen liittyvän osatutkimuksen keskeisin tulos on, että lapset kirjoittavat kokevansa yksinäisyyttä symboloivaa kuulumattomuutta erityisesti suhteessa vanhempiin. Yksinäisyys ilmenee paitsi erotilanteessa, myös sitä edeltävästi ja sen jälkeen. Tätä kuulumattomuutta voivat lasten mukaan korjata paitsi lapsi ja vanhemmat myös muut lapselle merkitykselliset suhteet. Kolmas osatutkimus osoittaa, että perheestään erilleen joutuneet yksin Suomeen tulleet turvapaikanhakijalapset kuvaavat kokevansa ensisijaisesti vanhempien poissaoloon kietoutuvaa yksinäisyyttä, mutta myös arkipäiväisempää, esimerkiksi kavereiden tilapäiseen puuttumiseen liittyvää yksinäisyyttä, joka on helpotettavissa tai ratkaistavissa. Neljäs, yksinäisyyttä ajallisesta, turvapaikanhakijalasten asumishistorioiden näkökulmasta tarkasteleva osatutkimus huomioi asuinpaikkojen vaihtumisen merkityksen turvapaikanhakijalasten yksinäisyyden kokemuksille, mutta myös mahdolliset yksinäisyydestä selviytymisen kokemukset ajan kuluessa. Lasten kuvaamalla yksinäisyydellä on muuttohistoriassa omia erityisiä paikkoja ja yksinäisyys yhdistyy monenlaiseen vierauteen, joka kietoutuu paitsi perheen poissaoloon Suomeen tulovaiheessa myös vaihtuviin asuinpaikkoihin ja ihmisiin. Rakenteellisesta, kasautuvasta yksinäisyydestä huolimatta yksinäisyydestä selviytymistä voivat vahvistaa asuinympäristön fyysinen pysyvyys, arjen rutiinit ja merkitykselliset ihmissuhteet, joiden varaan tuttuutta ajan myötä rakennetaan. Tutkimustulokset tuovat esiin yksinäisyyden moninaisuuden. Lasten näkökulmista monen tasoisten sekä vakavuusasteeltaan ja kestoltaan erilaisten yksinäisyyksien ratkaisukeinot ovat erilaisia. Lisäksi huomion arvoista on se, että yksinäisyydet on erotettava yksinolosta. Osatutkimuksista muodostuva kokonaisuus mahdollistaa erilaisissa perhesiirtymissä elävien lasten yksinäisyydelle antamien merkitysten tarkastelun ohella myös omakohtaisesta yksinäisyydestä kertomisen ja näiden merkitysten ja kokemusten kautta yksinäisten tunnistamisen muissakin perhesiirtymissä. Yhtä tärkeimmistä tutkimustuloksista, kuulumattomuuden käsitettä voi käyttää yksinäisyyden havaitsemisessa niin sosiaalityössä kuin muissa yhteiskuntatieteissä ja ammattialoilla. Lasten yksinäisyyden kääntöpuolena tulokset tuovat esiin lapsen asemoitumisen perheeseensä ja lapsille merkitykselliset suhteet. Kokonaisuus myös korostaa lasten näkökulmien huomioon ottamisen tärkeyttä lapsia koskevia yhteiskunnallisia interventioita suunniteltaessa ja toteutettaessa. The present study examines loneliness as constructed by children who are going through different family transitions. Family transitions refer to stages of change in the life course that are connected to changes in family relations and the challenges these present to re-orient. Family transitions are contexts for researching children´s loneliness. In this study, the contexts are starting school, parental divorce and forced separation from the family consequent on a state of war. Loneliness in family transitions and loneliness intertwined with family relations are examined as their meanings for children. Loneliness is approached as an everyday phenomenon that is not solely a social problem. The starting point for the research was the assumption that children have a knowledge of loneliness even if they have not personally experienced it. Although loneliness is considered a social construct, it is also linked to the everyday experiences of children. The aim was to gain a more detailed picture of loneliness as described by children, and hence loneliness as a phenomenon was not precisely defined in advance. The study comprises four empirical case studies based on three different qualitative datasets collected at different time points from 33 children of various ages living in Finland. The data comprise semi-structured interviews with second-grade schoolchildren during the transition to school (n=11) and with unaccompanied minors separated from their families (n=12), and of writings by children aged 12–15 (n=10) on their experiences of parental divorce. The data were analyzed using different methods of data-driven qualitative analysis. The primary focus of the analysis is what children narrate about loneliness in interviews and in their writings, and, in some case studies, also how and why they tell about loneliness. The data-driven analysis of the children’s discourses, narratives, knowledge and their descriptions revealed diversity in the meanings they attributed to loneliness. In the first case study, which focused on after-school hours in the transition to school the children primarily described feelings of loneliness related to the lack of friends, whereas loneliness in relation to family members, especially parents, was secondary. The children appeared to have the resources required to manage mundane loneliness of this kind. In the second case study, which focused on the post-divorce situation, the children wrote about their experience of not belonging – here understood to indicate loneliness – particularly in relation to their parents. Loneliness was experienced not only during but also before and after the divorce. According to the children, the feeling of not belonging can be redressed by him/herself and the child´s parents or the child´s other significant relationships. In the third case study, unaccompanied asylum-seeking children, separated their families arriving in Finland described experiencing loneliness primarily in relation to the absence of their parents, but also told about mundane loneliness connected to the temporary lack of friends which the child may be able to relieve or resolve alone. The fourth case study, which considered loneliness from the temporal, residential history viewpoint of unaccompanied minors, investigated the meaning of changes of residence and their impact on possible experiences of loneliness and coping with loneliness. The children described loneliness as related to specific places and as linked to their multiple experiences of unfamiliarity during their history of moving from one place to another. These experiences were related not only to the absence of family on their arrival in Finland but also changes in their places of residence and change in the people around them. Despite experiencing structural, cumulative loneliness, the ability to cope with loneliness can be strengthened by the physical permanence of the residential environment, daily routines and meaningful relationships on which the sense of familiarity is built over time. The empirical case studies revealed diversity in the meanings of loneliness. From the children´s perspectives, multilayered loneliness and the gravity and duration of loneliness require different kinds of solutions. It is also noteworthy that children distinguished loneliness from being alone. The empirical case studies form a whole that aids understanding of the meanings attributed to loneliness by children living through different family transitions. The studies also provide insights into personal experiences of loneliness. The meanings and personal experiences of loneliness revealed by the present research can also assist in identifying lonely children in other family transitions. One of the main research findings is that feelings of not belonging offer a potential tool for identifying loneliness in social work and other disciplines and professional domains. The results also reveal how a child positions him/herself in relation to his/her family and what relationships are meaningful for a child. The study also highlights the importance of taking children’s viewpoints into account when planning and implementing social interventions targeted to children. |
