| Popis: |
Pro gradu -tutkielmani käsittelee avioliittoa, perhetaloutta ja paikallisyhteisön kontrollia 1800-luvun puolivälissä suomalaisella maaseudulla. Tutkin avioriitoja, joita selvitettiin Ikaalisten emäseurakunnan rovastintarkastuksessa vuonna 1847. Avioriita-aineisto antaa mahdollisuuden tarkastella erilaisia perhetilanteita sekä riitelijöiden itsensä että ympäröivän yhteisön näkökulmasta. Rovastintarkastus oli tilaisuus, jonka tarkoituksena oli ohjata papiston riitaisiksi tietämiä puolisoita toimimaan yhteisön normien mukaisesti. Puolisoiden välisiä riitoja tarkastelemalla tutkin, miten sukupuolijärjestelmä ilmeni suomalaisessa maatalousyhteisössä 1840-luvulla. Naiset ja miehet toimivat osana sukupuolijärjestelmää, jossa eri-ikäisillä ja eri asemissa olevilla naisilla ja miehillä oli toisistaan poikkeavia mahdollisuuksia ja rooleja. Aviopuolisoiden oli tarkoitus muodostaa heteroseksuaalinen parisuhde sekä työpari, jolla oli yhteinen talo tai torppa hoidettavanaan. Työparin vastuulla oli perhetalous, jossa syntyivät lapset, hoidettiin sairaat ja hankittiin toimeentulo. Tutkimukseni kuvaa myös sitä, miten köyhäinhoitoon ja väestön liikkuvuuteen liittyvä kontrolli ilmeni 1800-luvun puolivälin Satakunnassa. Väestö kasvoi nopeasti ja maata omistamattomien määrä ylitti tilallisten määrän. Yhteiskuntarauha haluttiin säilyttää näissä muuttuvissa olosuhteissa. Käytän tutkimuksessani mikrohistoriallista tutkimusmenetelmää, jonka avulla tuon esille yksittäisten naisten ja miesten tilanteita sekä niiden suhdetta ympäröivään yhteisöön. Tärkein tutkimusaineistoni on rovastintarkastuksesta kirjoitettu pöytäkirja, jossa miehet, naiset ja paikalliset papit kertovat avioriidoista. Tutkimukseni kohteena on 13 pariskuntaa, jotka olivat eri-ikäisiä ja edustivat eri sosiaaliryhmiä. Yhteistä heille oli se, että esivalta oli puuttunut heidän perheensä tapahtumiin. Yleisimpiä kiistanaiheita olivat miesten liiallinen alkoholin käyttö, väkivaltaisuus, uskottomuus ja perheen elättämättä jättäminen. Sekä naiset että miehet syyttivät puolisoitaan kotoa pois lähtemisestä. Molemmilla puolisoilla nähtiin olevan vastuu aviosovun säilymisestä. Varsinkin paikallista papistoa ja yhteisöä kiinnostanut asia oli seurakunnan talous. Perhetalouden säilymistä pidettiin tärkeänä, sillä rikkoutuneen kodin jäljiltä jääneitä lapsia ei haluttu seurakunnan köyhäinkassan elätettäviksi. Osa perheistä oli jo valmiiksi seurakunnan köyhäinavun varassa. Havaintoni sopivat hyvin yhteen pohjoismaisen avioliittoa ja perhetaloutta sukupuolen näkökulmasta käsittelevän tutkimuksen kanssa: avioliiton luonne ajallisesti ja paikallisesti muuttuvana sekä taloudellisiin rakenteisiin kytkeytyvänä instituutiona tulee aineistostani hyvin ilmi. Kontrollitoimien tavoitteena voi tulkita olleen välttämättömien elämisen edellytysten saavuttaminen niin naisille, miehille kuin lapsillekin. Miehiin käytetyt kontrollikeinot olivat nuhtelu rovastintarkastuksessa, kristinopin opetus, maallisilla oikeusseuraamuksilla uhkaaminen ja ammatinharjoittamisen estämisellä pelottelu. Myös vaimoja nuhdeltiin ja kehotettiin toimimaan sopuisasti. Naimattomiin naisiin kohdistuneita toimenpiteitä olivat laillisen suojeluksen menettämisellä uhkaaminen ja kristinopin opetus. Varsinkin lisääntymisikäisten pariskuntien riitoihin puuttuminen kannatti, sillä useimmissa tapauksissa heidän taloutensa pysyivät koossa ainakin siltä osin, että perheisiin syntyi lisää lapsia. Huonosti päättyneille tarinoille yhteistä oli se, että tilanne oli jo rovastintarkastukseen mennessä kärjistynyt. Ongelmat olivat usein kasaantuneet: sairaus, köyhyys, juominen, kotoa poissa asuminen ja uskottomuus muodostivat tilanteen, johon kirkon käytössä olleet keinot eivät pystyneet. Ilmeisen köyhillä ihmisillä ei myöskään ollut realistista mahdollisuutta hankkia laillista avioeroa, sillä eroaminen oli kallista ja hankalaa ja vaati pätevät todisteet joko puolison hylkäämisestä tai uskottomuudesta. Yhteiskuntarauhan säilyttämiseen liittyi luterilaisen perinteen noudattaminen: kolmisäätyopin mukaisesti aviomiehet yritettiin saada ottamaan vastuu perheensä hyvinvoinnista. Patriarkaaliseen kolmisäätyoppiin ei tukeuduttu kuitenkaan siinä mielessä, että vaimon olisi tullut alistua pahoinpitelyjen avulla toteutetun isäntävallan alle. Perheen selviäminen oli tärkeämpää kuin isäntävallan yksioikoinen toteuttaminen. Aviomiehen näkemys omasta vallastaan saattoi erota siitä, mitä vaimo ja yhteisö pitivät kohtuullisena. Papit asettuivat usein tukemaan väkivaltaa ja kurjuutta kokeneita naisia. 1800-luvun maatalousyhteiskunnan sukupuolijärjestelmää voi pitää sikäli naisia alistavana, että koko perheen selviämistä ja aviopuolisoiden yhdessä pysymistä pidettiin aina tärkeämpänä kuin yksittäisten naisten hyvinvointia. |
