| Popis: |
Tutkimuksessa tarkastellaan television merkityksen muotoutumista 5-6 -vuotiaiden lasten arjessa. Valkonen erittelee kulttuurisesta, vuorovaikutuksellisesta ja kokemuksellisesta näkökulmasta lasten televisiolle luomia merkityksiä ja tutkii, miten lasten omat elämänkokemukset yhdistyvät merkityksen rakentumiseen. Tutkijan tavoitteena on esittää kokonaisvaltainen näkemys television merkityksen muodostumisesta ja pyrkimys ymmärtää, miksi televisio on lapsille merkityksellinen. Tutkimusaineistona ovat lasten haastattelut (N=60) sekä haastateltujen lasten vanhempien täyttämät kyselyt (N=50). Kun television merkityksen muodostumista eritellään kulttuurisesta näkökulmasta, huomio kiinnitetään televisiota koskeviin lakeihin ja asetuksiin, perherakenteeseen, vanhempien työn- ja vapaa-ajan järjestelyihin, lasten harrastuksiin, televisionkäyttöympäristöön ja -tapoihin sekä perheen arvoihin. Vuorovaikutuksen osalta huomio suunnataan lapsen ja aikuisen välillä käytävään vuorovaikutukseen sekä lasten keskinäiseen vuorovaikutukseen, jossa televisio on osana. Merkityksen rakentumista tarkastellaan sekä televisionkatselutilanteissa että katselutilanteiden ulkopuolella. Kokemusten erittelyssä keskitytään television vetovoimaisuuteen, televisiopelkoihin sekä televisioon kytkeytyviin painajaisiin. Tutkimuksen kautta avautuu näkemys, ettei televisio ole vallannut lasten koteja ja vapaa-aikaa siitä huolimatta, että televisio ja muut medialaitteet ovat perheissä varsin yleisiä. Lasten katselumahdollisuudet ovat vahvasti sidoksissa perheen työn ja vapaa-ajan järjestelyihin sekä vanhempien arvoihin. Katselun kontrolli välittyy yhteiskunnallisten asetusten suosittamien rajoitteiden kautta lapsiperheiden arjen toimiin ja käytänteisiin. Lapset pyrkivät myös omalla aktiivisella toiminnallaan vaikuttamaan katselun kontrollin toteutumiseen. Yhteiset katseluhetket läheisten ihmisten kanssa ovat lapsille hyvin tärkeitä. Tämä ilmenee lasten kertoman lisäksi myös heidän yrityksinään järjestää yhteistä katseluaikaa sekä yhdessäkatselun jatkamisena, vaikka katsottava sisältö ei miellytä tai vaikka se pelottaisi. Yhteisissä katseluhetkissä ja katselun jälkeen käydyissä keskusteluissa lapselle välittyy televisionkäyttöä ja televisiotodellisuutta koskevaa tietoutta ja lapsi omaksuu televisiota koskevia kulttuurisesti muotoutuneita ajattelutapoja. Vertaisvuorovaikutuksessa toisten lasten kanssa kehitellään ja varioidaan televisiosta välittyneitä vaikutteita omaan toimintaan ja yhteisiin leikkeihin sekä rakennetaan ymmärrystä televisiosta ja ympäröivästä todellisuudesta. Vertaisvuorovaikutuksen tärkeys liittyy lapsia yhteisesti pohdituttavien asioiden ja lapsiin vedonneiden asioiden läpikäymiseen ikäseurassa. Lasten välisissä suhteissa määritellään myös televisioon liittyvien tavaroiden arvo. Tavaroihin sisältyy kulttuurisia merkityksiä, joiden avulla voidaan ilmentää omaa erityisyyttä tai rakentaa yhteenkuuluvuutta toisiin. Televisiota koskeva vuorovaikutus ja televisioon liittyvät tavarat tarjoavat lapselle tavan kuvata ja kertoa muille itsestään ja ne ovat merkittävässä asemassa lasten itseä koskevien käsitysten muodostumisessa. Televisiosisältöjen vetovoimaisuuden perustana ovat lapselle tarjoutuvat mahdollisuudet käsitellä sisäisiä tuntemuksiaan, jotka ovat ikävaiheelle tyypillisiä. Vetovoimaisuus liittyy olennaisesti saatavilla olevien samastumiskohteiden kautta avautuviin mahdollisuuksiin läpikäydä erillisyyden ja tarvitsevuuden ristiriitaa kun omaa yksilöllisyyttä vakiinnutetaan. Eläytyminen ja samastuminen luovat perustan sille, että omakohtaisia arvioita televisiosisällön yhteyksistä omaan elämään voidaan tehdä. Eläytyminen, samastuminen ja televisiosisällöstä itsensä etäännyttäminen ovat keskeisiä televisiopelon muodostumisessa. Kun televisio kuvaa todentuntuisesti maailmaa, lapsia pelottavat sisällöt, joihin liittyy läheisten ihmissuhteiden rikkoutumiseen yhdistyvää turvattomuutta. Mielikuvituksellisiin sisältöihin liittyvät pelot jäsentyvät tässä tutkimuksissa usein samoiksi, joita lapset pitivät vetovoimaisina. Jännittävät sisällöt voivat muuttua pelottaviksi kun lapset eläytyvät ja samastuvat näkemäänsä, jolloin itsensä etäännyttäminen television tapahtumista saattaa olla vaikeaa. Televisiosisällöistä voi olla vaikeaa etääntyä myös silloin kun tapahtumat kuvataan todentuntuisesti. Kun turvattomuuteen liittyvä kokemus kertautuu lapsen kokemuksissa, pelko voi syntyä herkästi, olla voimakasta ja johtaa painajaisiin. Televisioon kytkeytyvissä painajaisunissa lapset osoittautuvat riippuvaisiksi perheenjäsentensä huolenpidosta, joka ilmenee huolena läheisten ihmisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Unet heijastelevat lapsen emotionaalista kokemusta maailmassa olosta ja kuvastavat lapsen ulkoisen ympäristön ja sisäisen maailman välistä vuorovaikutusta. Myös televisioon kytkeytyvien painajaisunien avulla lapsi jäsentää kokemuksiaan itsestään ja maailmasta. Tutkimuksessa television merkitys kytkeytyy vahvasti lapsen persoonallisuuden kehityksen kannalta ajankohtaisten haasteiden läpikäymiseen. Tutkimuksen keskeisin tulos onkin, että televisio toimii lapsille eräänlaisena mediakulttuurisena heijastuspintana itseä koskeville käsityksille, näkemyksille toisista ihmisistä ja maailmasta. The research examines the significance of the television in children's everyday lives. It applies an interpretivist approach. The research explores how meanings are produced and formulated, and how children's life experiences are present in the interpretations they make. The research data is comprised of interviews with 5 to 6-year-old children (N=60) and questionnaires completed by their parents (N=50). The research data is collected in Helsinki in 2003. According to this research, the key elements of the meaning making process are participation and emotional involvement. Participation occurs in children's active actions when they negotiate their chances to watch television and when they try to construct closeness between family members when watching television. Participation is also present in children's motivation to deal with their television related experiences with their parents, siblings and friends. Emotional involvement is connected to possibilities to identify with television characters and stories. Controlling emotional involvement is a crucial factor in the meaning making process. Moreover, recurrence of phenomenon will strengthen the meanings children create about television. The research demonstrates that the significance of the television is strongly associated with personal development where children construct and understanding of who I am and what the world is like. The research shows that television can be used as a certain kind of mediacultural looking glass for concepts about self and the world. |
