| Popis: |
Tutkimuksessani käsittelen Suomen suurruhtinaskunnassa säätyläisyyden tapojen murtumisen ja muuttumisen vaikutusta ja kokemista maaseudulla vuosien 1860–1910 välillä. Säätyläisyys vaikuttikokonaisvaltaisesti aikalaisten maailmaan. Ruotsin kuningaskunnan ajoilta periytyvä hierarkkinen järjestelmä piti jokaisen omalla paikallaan yhteisöissä. Aateliston, papiston, porvariston ja talonpoikien määrä oli koko väestöön verrattuna pieni. Kuitenkin jokaisella säädyllä oli omat etuoikeutensa ja velvollisuutensa. Maaseudulla talonpojat edustivat arjen kohtaamisissa paikallisen hierarkian huippua, mutta enemmistö talonpojista ei erottautunut elintavoiltaan muista maalaisista 1800-luvun alussa. Säätyläisyyden verkkainen mureneminen heijastui talonpoikien ja muiden maalaisten pyrkimyksiin toimia aikaisempien säätyläisyyden tapojen vastaisesti. Alkuperäislähteinäni käytän kahta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistossa säilytettyä keruukyselyä. Ensimmäinen koostuu vuonna 1939 kerätyistä ja nykyisin Uudet elämänmuodot -nimellä säilytetyistä kyselyvastauksista. Toinen aineisto on vuonna 1996 kerätty Lastenhoitoperinnekysely. Molemmat aineistot tarjoavat yhdessä kattavan kuvan aikalaisten kokemuksista tapojen muutoksiin. Metodinani oli muistitietotutkimukselle tyypillinen yleinen ja tarkka lukutapa. Muisteluista nostin tutkimuksen näkökulmasta merkittäviä sanoja ja osuuksia, joihin palasin tarkemassa lähiluvussa. Luokittelun jälkeen tulkitsin ja analysoin edellä mainittuja aineistosta erottautuneita muistelijoiden kokemuksia. Suurruhtinaskunnan maaseutua 1860-luvulla kuvastaa ristiriitaisesti koettu ja näennäinen idyllisyys, jonka alla kyti monia tulipaloja. Maanomistajien, vuokraviljelijöiden ja työläisten väliset jaottelut näkyivät ja olivat selviä aikalaisten näkökulmista. Muutos alkoi maanomistajien keskuudessa, jotka ryhtyivät kokeilemaan maanviljelytapoja ja työkoneita. Monet maanviljelijöistä rahoittivat uudistuksiaan metsästä saaduilla tukeilla ja puusta jalostetuilla lankuilla. Uudistukset tekivät metsästä ja maataloudesta kannattavampia, jolloin maanomistajat vaurastuivat. Samalla talolliset kävivät sisäisiä keskusteluja talonpoikaisuuden tapojen muuttamisesta. Maanomistajien sisäinen keskustelu muutti verkkaisesti vuosien 1870–1890 välillä suuntaansa muiden maalaisten ottaessa osaa tapakeskusteluun. Maanomistajat eivät pitäneet vuokraviljelijän ja työläisten osallistumisesta esimerkiksi kansakouluihin, nuorisoseuroihin ja uuden muodin mukaiseenpukeutumiseen, sillä kyseiset toiminnat rikkoivat perinteisiä säätyläisyyden normeja. Asemansa perusteella marginaaliin jätetyt maalaiset, joihin kuuluivat myös ikäryhmänä nuoret ja sukupuolen mukaisesti naiset, eivät tyytyneet noudattamaan vanhoja käytänteitä. Toisin toimimisen mahdollisuudet olivat paikoittain rajallisia. Esimerkiksi naisten oli vaikeampaa elinkeinovapaudesta huolimatta osallistua omistajana uusiin elinkeinoihin. Pinnan alla kyteneet jännitteet näkyivät vuosien 1890–1910 välillä. Maanomistajat eriytyivät yhä enemmän yhteisöstään. Samalla monet työhön liittyvät uutuudet veivät perinteisiä töitä maalaisilta. Tämä metsän arvon nousun kanssa ajoi vuokraviljelijät yhä ahtaammalle. Useampi maalainen oli myös valmis omaksumaan aikaisempia herraskaisia tapoja ja uusien yhdistysten kautta osallistumaan äänekkäämmin paikallisten asioiden hoitamiseen. Puolueiden saapuminen vain kasvatti maaseudun väestön toisistaan eriytymistä. Kokonaisuudessaan maalaisten sisäinen eroavaisuus kasvoi tutkittavalla ajalla. Samalla monet uudistuksista tarjosivat uusia mahdollisuuksia aikaisemmin marginaaliin jätettyjen ryhmien, kuten nuorten ja naisten, keskuudessa. Tutkimukseni mukaan kuitenkin perinteisen maanomistajan asema jäi edelleen vahvaksi. Toisaalta samalla uudet tavat rakensivat pohjaa tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentumiselle. |
