Sote-palvelut markkinoilla – tavoitteita, toiveita ja ristiriitoja

Přispěvatelé: Rannisto, Pasi-Heikki, Tienhaara, Piia, Johtamiskorkeakoulu - School of Management, University of Tampere
Jazyk: finština
Rok vydání: 2016
Předmět:
Popis: Julkisten palvelujen järjestämisen ja tuottamisen tavat ovat olleet melkoisessa turbulenssissa viime aikoina. Tulevaisuuden maakunta- ja sote-uudistus jatkaa muutoksen aikaa ja voimistaa aikaisemmin alkanutta kehitystä ottamalla asiakkaat, yksityiset toimijat ja markkinat mukaan palvelujen kehittämiseen ja tuottamiseen. Markkinoiden luominen ja huoltaminen (ALIS) -hankkeen tavoitteena oli laajentaa ymmärrystä sosiaali- ja terveysmarkkinoiden toiminnasta sekä markkinoilla toimivien motiiveista, tarpeista ja toimintalogiikoista. Nyt jos koskaan on tarvetta tiedolle, joka käsittelee julkishallinnon roolia, toimintaa ja suhdetta markkinoihin yleisesti sekä palvelujen järjestämisen ja hankinnan tapoja, eli suhdetta yrityksiin ja asiakkaisiin erityisesti. Sote-palvelut markkinoilla -teos kokoaa yhteen ALIS-hankkeen keskeiset havainnot ja johtopäätökset. Kirja jakaantuu neljään osakokonaisuuteen, jotka koostuvat itsenäisistä tieteellisistä artikkeleista. Ensimmäinen osa käsittelee kuntia sote-markkinoiden toimijoina ja hahmottelee uuden elinvoimakunnan toimintamallia. Toinen osa avaa osallisuuden ja asiakaslähtöisyyden teemoja osana palvelujen kehittämistä. Kolmannessa osassa tarkastellaan hankintoja ja erityisesti tulosperusteista hankintaa, joka on verraten uusi palvelujen hankintatapa. Neljäs osa haastaa lukijaa markkinoiden laajempaan tarkasteluun astetta filosofisemmin ja liberalistisemmin. Kokonaisuudessaan teos tarjoaa monipuolisen näkymän sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä -markkinoihin. ALIS-hanke toteutettiin vuosina 2013–2016 ja se rahoitettiin Tekesin Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmasta. Hankkeen kohdekaupunkeina olivat Jyväskylä, Tampere ja Turku.
Databáze: OpenAIRE