| Popis: |
Hakutermit: kognitiivinen käyttäytymisterapia, hyväksymis- ja omistautumisterapia Tässä tutkimuksessa on selvitetty terapiahoitojen vaikuttavuutta kognitiivisen käyttäytymisterapian sekä hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmillä sekä terapiakoulutusta osana psykologian opintoja. Tutkimuksessa selvitettiin, miten psykologian loppuvaiheen opiskelijat hoitavat kognitiivisen käyttäytymisterapian ja hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmillä mielenterveyteen liittyvistä ongelmista kärsiviä asiakkaita, ja havaitaanko hoitotulosten välillä eroja hoitomenetelmästä riippuen. Samalla tutkittiin myös sitä, miten lyhyessä ajassa tapahtunut psykoterapiakoulutus terapiatyössä varsin kokemattomille psykologian opiskelijoille onnistuu. Tutkittavana oli 14 terapeuttia ja heidän 28 asiakastaan, jotka oli satunnaistettu joko kognitiivista käyttäytymisterapiaa tai hyväksymis- ja omistautumisterapiaa saavaan ryhmään. Kullakin terapeutilla oli kaksi asiakasta, yksi kognitiivista käyttäytymisterapiaa ja yksi hyväksymis- ja omistautumisterapiaa saava asiakas. Ongelmat asiakasryhmillä olivat hyvin samantyyppisiä, tilastollisesti merkitsevää eroa lähtötilanteessa ei ollut ryhmien välillä. Myös muutosvalmius ennen terapioiden alkua oli lähes yhtä suuri molemmissa ryhmissä. Tutkimuksessa käytettiin arviointimenetelminä BDI-depressiomittaria, SCL 90 oirekyselykaava-ketta, AAQ mittaria, JESI-lomaketta sekä mielialaa, itseluottamusta ja elämään tyytyväisyyttä mittaavia skaaloja. Sekä terapeutit että asiakkaat täyttivät lomakkeet terapioiden alussa ja lopussa. Terapeutit myös haastateltiin terapioiden alussa ja niiden loputtua. Lisäksi asiakkaille tehtiin noin puolen vuoden kuluttua terapioiden päätyttyä seurantamittaus samoilla arviointimenetelmillä. Terapioiden tuloksena molemmat asiakasryhmät hyötyivät selvästi annetuista hoidoista, mutta hyväksymis- ja omistautumisterapiaa saaneessa ryhmässä tulosten paraneminen oli useammilla mittareilla tilastollisesti merkitsevää ryhmän sisällä kuin kognitiivista käyttäytymisterapiaa saaneessa ryhmässä. Loppumittauksessa tilastollisesti merkitsevä ero ryhmien välillä todettiin arviointimenetelmistä SCL-90 oirepistemäärissä. Seurantamittauksessa asiakkaiden tilanne oli pysynyt lähes samanlaisena kuin se oli terapioiden päätyttyä, eli saatu hoitotulos on ollut pysyvä vielä noin puoli vuotta terapioiden päättymisen jälkeen. Hyväksymis- ja omistautumisterapiaa saaneessa ryhmässä positiiviset muutokset olivat vielä jopa hieman voimistuneet. Tilastollisesti merkitsevä ero ryhmien välillä hyväksymis- ja omistautumisterapiaryhmän eduksi todettiin JESI-mittarilla ja itseluottamusta ja elämään tyytyväisyyttä mittaavilla skaaloilla. Terapioiden päätyttyä suurin osa molempien ryhmien asiakkaista oli valmis suosittelemaan saamaansa hoitoa muille sekä loppu- että seurantamittauksessa. Ennen terapioiden alkua terapeutit jännittivät jonkin verran terapioita ja kokivat jonkin verran pelkoa ja ahdistusta, mutta olivat myös innoissaan terapiakoulutuksesta. Terapeuttien pelko ja jännitys vähenivät tilastollisesti merkitsevästi kognitiivista käyttäytymisterapiaa käytettäessä. Osaaminen lisääntyi merkitsevästi molemmissa menetelmissä. Valtaosa terapeuteista piti terapiakoulutustaan hyvin myönteisenä kokemuksena. Koska tällä terapiakoulutuksella oli selkeästi myönteisiä vaikutuksia niin asiakkaisiin kuin terapeutteihinkin, puoltaisi se tällaisen terapiakoulutuksen jatkamista psykologian ammattityöopinnoissa. Hyväksymis- ja omistautumisterapian käytöstä saadut hyvin myönteiset tulokset tukevat sen tutkimuksen jatkamista sekä terapiamuodon käyttöönottoa yleisemminkin. |
