| Popis: |
Tässä tutkielmassa tarkastelen filosofisen joutilaisuuden ja poliittisen elämän välistä suhdetta Ciceron ja Senecan teoksissa. ”Filosofisella joutilaisuudella” tarkoitan elämäntapaa, jossa vetäydytään syrjään poliittisesta ja julkisesta elämästä, esimerkiksi valtion tai kaupungin hallinnosta, ja omistaudutaan filosofian harjoittamiselle, kirjoittamiselle ja kirjallisuudelle, oppineisuudelle tai muulle tutkimukselle. ”Poliittinen elämä” viittaa puolestaan vastakkaiseen, etupäässä poliitikon ja puhujan elämäntapaan, jossa otetaan aktiivisesti osaa valtiolliseen ja julkiseen elämään. Kreikkalaisissa kaupunkivaltioissa ja erityisesti Roomassa vapaan miehen on pitkälti oletettu omistautuvan julkisille asioille. Joutilas ja oppinut elämäntapa on saattanut herättää pahennusta, ja sitä on täytynyt perustella ja oikeuttaa. Tutkimusongelmanani on kartoittaa sitä, miten joutilaisuutta (lat. otium) on problematisoitu tai puolustettu Ciceron ja Senecan tuotannossa. Pyrin hahmottelemaan myös aikaisempaa antiikin ajattelua. Käsittelen lyhyesti filosofista ja poliittista elämää koskevaa keskustelua Platonin, Aristoteleen, epikurolaisuuden, stoalaisuuden ja roomalaisen aatemaailman näkökulmasta. Platon, jonka dialogit tarjoavat hyviä näkökohtia filosofin asemaan poliittista osallistumista korostavassa Ateenassa, on vaikuttanut merkittävästi aihepiiristä käytyyn keskusteluun. Aristoteleelta mainitsen erityisesti hänen kiintoisan luonnehdintansa mietiskelevän elämäntavan autuudesta. Epikurolaisen koulukunnan oppiin kuuluu vetäytyminen poliittisesta elämästä. Stoalainen koulu puolestaan kehottaa toimimaan aktiivisesti poliittisessa elämässä. Stoalaisuus on tärkeä vaikute sekä Cicerolle että Senecalle. Cicero nimittäin kannatti eräitä stoalaisten näkemyksiä, Seneca puolestaan piti itseään stoalaisena, ja kummatkin viittaavat usein Epikurokseen. Luon myös silmäyksen roomalaiseen aatemaailmaan. Ciceron ajattelussa korostuu vahvasti poliittisen elämän ensisijaisuus, isänmaallisuus ja valtion palveleminen. Cicero on toisaalta erittäin kiinnostunut filosofiasta ja arvostaa sitä, ja monin paikoin hän tiedostaa filosofisesta joutilaisuudesta aiheutuvan nautinnon. Yleisesti ottaen hän kuitenkin näyttää olevan sitä mieltä, että oppineet kyvyt on suunnattava valtion palvelukseen. Erityisesti hän kritisoi epikurolaisten poliittista passiivisuutta. Kiinnitän huomiota myös Ciceron omaan joutilaisuuteen, jota hän kuvaa pakotetuksi, ja jota hän on pyrkinyt käyttämään mahdollisimman tehokkaasti hyväkseen. Ciceron tärkeimmät kirjalliset teokset ovat syntyneet hänen ollessaan syrjässä poliittisesta elämästä. Tällainen kirjalliselle toiminnalle omistettu joutilaisuus muodostuu poliittisen elämän jatkeeksi aikoina, jolloin poliittinen toiminta syystä toisesta on käynyt mahdottomaksi. Päinvastoin kuin Cicero, Seneca suhtautuu joutilaisuuteen suopeasti, ja tutkielmissaan hän puolustaa ja suosittelee joutilaisuutta vaihtoehtoisena elämäntapana. Seneca korostaa Ciceron tapaan yhteisön hyödyttämisen tärkeyttä, mutta Senecalle tärkeäksi muodostuu kosmopoliittinen maailmanyhteisö, jota voi palvella paremmin oppineessa joutilaisuudessa kuin julkisessa elämässä. Kiinnitän huomiota Senecan ajan poliittisiin oloihin: Rooman keisariajan arvaamattomissa olosuhteissa poliittinen vaikuttaminen oli rajoitettua, minkä vuoksi joutilaisuus oli monille parempi vaihtoehto. Seneca on tuotannossaan myös kuvannut omaa joutilaisuuttaan ja sen aikana harjoittamaansa kirjallista toimintaa jälkipolvien hyödyksi. Tulen siihen johtopäätökseen, että joutilaisuudessa sekä Cicerolle että Senecalle keskeisintä on hyödyttäminen ja palveleminen. Oppinut joutilaisuus kokonaan vailla käytännön intressejä on kummallekin vieras ajatus. Tärkeänä vaikutteena tälle näen erityisesti stoalaisen filosofian, mutta myös roomalaisen aatemaailman. Cicero korostaa enemmän isänmaallisuutta, Seneca kosmopoliittisuutta. Eroa voi pitkälti selittää Rooman muuttuneilla poliittisilla olosuhteilla: Ciceron aikainen tasavalta on Senecaan tultaessa kadonnut, ja ajatus maailmankansalaisuudesta tarjoaa vaihtoehdon ja ratkaisun vaikeaksi muuttuneelle poliittiselle elämälle. Ajatus poliittisen toiminnan jatkamisesta kirjallisin keinoin joutilaisuudessa on sekä Cicerolle että Senecalle luonteva. |
