| Popis: |
Tutkimuksen taustaa Iäkkään henkilön ja hänen perheenjäsentensä oletetaan selviytyvän entistä pidempään kotona. Useat ikääntyneet tarvitsevat sairaalahoitojaksoja kotona selviytymisen tueksi. Nämä jaksot saattavat tapahtua useissa eri sairaaloissa ja hoitopaikoissa ennen omaan kotiin palaamista. Hoitoaikoja sairaaloissa on lyhennetty, jolloin potilaat kotiutetaan vielä toipilaina. Kodin ja sairaalan välillä siirtyessään potilaat kohtaavat useita sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia ja eri organisaatioissa toimivilla ammattilaisilla on yhteisiä potilaita. Yhteisellä toiminta-alueella korostetaan saumatonta yhteistyötä onnistuneen hoitotuloksen aikaansaamiseksi. Tutkimuksen tarkoitus Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää käytännön teoria iäkkään potilaan selviytymisestä ja sitä edistävästä yhteistyöstä, kun potilas siirtyy kodin ja sairaalan välillä. Tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan parantaa iäkkään potilaan ja hänen perheenjäsenensä saamaa tukea siirtymisvaiheessa. Tutkimuksessa haastateltiin yli 75-vuotiaita potilaita, heidän perheenjäseniään sekä hoidonantajiaan kotihoidossa, terveyskeskussairaalassa ja erikoissairaanhoidossa. Lisäksi käytettiin potilasasiakirjoja. Keskeiset tulokset Kehitetty teoria koostuu potilaan selviytymistä, perheenjäsenen osuutta selviytymisessä sekä selviytymistä edistävää yhteistyötä kuvaavista kategorioista ja kategorioiden välisistä suhteista. Ydinkategoria yhdistää kategoriat ja niiden väliset suhteet. Iäkkään potilaan selviytymistä ja perheenjäsenen osuutta selviytymisessä kuvaavat kuusi kategoriaa: selviytymistä vaativat muutokset, potilaan toimiminen muutostilanteessa, potilaan autonomia muutostilanteessa, potilaan kokema selviytyminen muutostilanteessa, potilaan tietäminen muutostilanteessa ja perheen keskinäinen huolenpitäminen muutostilanteessa. Potilaan, perheenjäsenen ja hoidonantajien yhteistyötä selviytymisen edistämiseksi kuvaavat neljä kategoriaa: selviytymisessä auttaminen, selviytymisen ja hoitotoiminnan yhteensovittaminen, avun saaminen selviytymisessä ja avun puuttuminen selviytymisessä. Kategorioiden välisiä suhteita ovat selviytyminen kohdattaessa muutoksia, selviytymisen yrittäminen, paneutuvan avun saaminen sekä paneutuvan avun puuttuminen. Kodin ja sairaalan välillä siirryttäessä potilaat ja heidän perheenjäsenensä kohtaavat monenlaisia muutoksia, joilla on merkitystä heidän selviytymisensä kannalta. Selviytyminen kohdattaessa muutoksia on potilaan ja perheenjäsenen selviytymistehtävä ja osapuolten välisen yhteistyön tehtävä siirtymisvaiheessa. Potilaan ja perheenjäsenen selviytymisen yrittämisessä on toiminnallisia, tiedollisia, potilaan autonomiaan, potilaan selviytymiskokemukseen ja perheen keskinäiseen huolenpitämiseen liittyviä vahvuuksia ja vaikeuksia, jotka vahvistavat ja heikentävät toisiaan aiheuttaen yhteisvaikutuksen. Selviytymistä tukevassa yhteistyössä paneutuvan avun saamisen edellytyksenä on, että avun sisältö vastaa selviytymisen vaikeuksiin ja ylläpitää selviytymisen vahvuuksia. Samanaikaisena edellytyksenä on, että potilaan tai potilaan tuntevan perheenjäsenen tai hoidonantajan näkemys välittyy ja yhteinen näkemys saavutetaan selviytymisen ja hoitotoiminnan yhteensovittamisessa. Muodostettu ydinkategoria: kontaktiin tukeutuminen ja yhteistyön intensiteetin säätäminen mahdollistaa yhteisen näkemyksen yhteistyön tehtävästä, selviytymisen yrittämisen ja paneutuvan avun saamisen selviytymisessä kohdattaessa muutoksia. Tulosten mukaan kontaktin toimivuus ja yhteistyön intensiteetin sopivuus ovat yhteydessä näihin selviytymisen kannalta olennaisiin tekijöihin. Muodostettua käytännön teoriaa on tarpeen testata ja kehittää jatkotutkimuksissa. Tulosten merkitys Tulosten mukaan siirtymisvaiheen hoitokäytännössä on tunnistettavissa joustava yhteistyömalli, jossa tunnistetaan ja hyödynnetään potilaan ja perheenjäsenen toimivat, selviytymistä tukevat kontaktit perusterveydenhoitoon ja kotihoitoon. Yhteistyön intensiteettiä selviytymisen avussa ja selviytymisen ja hoitotoiminnan yhteensovittamisessa säädetään joustavasti potilaan ja perheenjäsenen muuttuvaa selviytymistä vastaavaksi hyödyntäen toimivat kontaktit. Sairaalan ja kotihoidon hoidonantajat sopivat esimerkiksi vastuusta selviytymisen ja hoitotoiminnan yhteensovittamisessa tilanteen mukaan riippuen potilaan selviytymisen muutoksista ja siitä, kuka hoidonantajista tuntee potilaan ja perheen tilanteen parhaiten. Siirtymisvaiheessa avun sisällön intensiteettiä on syytä tarvittaessa tehostaa ja myöhemmin keventää, kun potilas on päässyt alkuun kotiin siirtymisen jälkeen. Yhteistyömallin toteuttamisessa on myös vaikeuksia ja kehittämistä. Ongelmia on erityisesti niiden potilaiden kohdalla, jotka siirtyvät toistuvasti kodin ja sairaalan välillä. Näissä tilanteissa tulisi kiinnittää huomiota toimivan kontaktin luomiseen ja taattava riittävät voimavarat selviytymisen tukemiseen muuttuvissa tilanteissa. Selviytymistä on tarpeen arvioida kokonaisvaltaisesti potilaan toimimisen, tietämisen, selviytymisen kokemisen, autonomian ja perheen keskinäisen huolenpitämisen kannalta. Esimerkiksi koettu epävarmuus selviytymisessä vaikeuttaa iäkkään henkilön kotona selviytymistä, vaikka hänen fyysinen toimintakykynsä vaikuttaisi kohtalaiselta. Toimivan kontaktin puuttuessa potilailta ja perheenjäseniltä puuttuu selviytymisen yrittämistä tukeva yhteydenpito hoidonantajaan. Kontaktin puuttuessa avun sisällön sekä selviytymisen ja hoitotoiminnan yhteensovittamisen intensiteetin säätäminen vaikeutuu. Sairaalan ja kotihoidon hoidonantajien joustavalla yhteistyöllä onnistutaan kohdentamaan voimavaroja selviytymisen tukemisessa siirtymisvaiheessa. Joustavuuden puute yhteistyössä ilmenee epätarkoituksenmukaisena, puutteellisena tai päällekkäisenä toimintana, jolloin voimavarat eivät kohdennu optimaalisesti. Selviytymisen ja hoitotoiminnan yhteensovittaminen vaatii osaamista ja työaikaa. Näistä toimintaedellytyksistä on huolehdittava, jotta potilaat ja perheenjäsenet saavat tarvitsemansa avun siirtymisvaiheessa ja kotona selviytymisessä. The purpose of the research was to develop a substantive theory of coping skills of elderly patients and their cooperation with their family members and formal caregivers promoting coping skills during the patient s transition between home and hospital. Grounded theory and data triangulation were used in the research. Data sources were triangulated across time, space and person by interviewing elderly patients (n=24), their family members (n=14) and their formal caregivers (n=54) in home care and at secondary and tertiary care hospitals during the patients transition between home and hospital. The proposed substantive theory comprises the categories and inter-category relationships describing the coping skills of elderly patients, family member s contribution to these coping skills and cooperation promoting these skills. The main category generated com-bines the categories developed and the interrelationships between these categories describing the main pattern and theme in the theory. Six categories depict the coping skills of elderly patients and family member s contribution to these skills: changes requiring coping skills; patients activities during periods of change; patients autonomy when facing changes; coping with changes as perceived by patients; patients knowledge when facing changes; and mutual caregiving between family members during periods of change. Four categories describe cooperation between patients, family members and caregivers: assisting to learn coping skills; reconciliation of coping skills and caring; acquiring assistance to promote coping skills; and absence of assistance promoting coping skills. Relationships between the categories included coping with periods of change; making an effort to cope with change; existence of committed support; and absence of com-mitted support. The core category was: relying on a contact and adjusting the intensity of cooperation enable a shared view of the purpose of cooperation, an effort to cope made by patients and family members and receiving committed support in coping with changes. The proposed substantive theory generated a hypothesis which suggested that a functioning contact and an appropriate intensity of cooperation are related to a shared view of the purpose of cooperation in periods of change, to an effort to cope with change and to the existence or absence of committed support in coping with changes. The proposed theory and the hypothesis need to be further tested. The proposed substantive theory can be used for analysing patients coping skills, family members contribution to coping skills and cooperation promoting these during the transition between home and hospital. |
