| Popis: |
Tämä etnografinen tutkimus käsittelee sabar-perinnettä, wolof-kansan perinteisiä tansseja ja rytmejä Senegalissa. Tutkimus keskittyy tarkastelemaan sabar-tanssijuhlia, yhteisöllisiä tapahtumia, joiden keskipisteessä on sosiaalinen tanssi ja sitä säestävä musiikki. Tutkimuksessa kysytään, miten sabar-perinne ruumiillistuu sabar-tanssijuhlissa ja miten sabar kulttuurisesti konstruoidaan perinteeksi erilaisissa esityksissä ja diskursseissa. Sekä koreo-musiikilliset että sanalliset sabar-perinteen konstruktiot eivät kuitenkaan koske vain tanssin ja musiikin estetiikkaa, vaan myös laajempia sosio-kulttuurisia arvoja. Siksi sabar-tanssijuhlia lähestytään tässä tutkimuksessa monitasoisina, moninaisia merkityksiä sisältävinä esityksinä. Tutkimuksen keskeiset käsitteet ovat perinne ja esitys. Perinne ymmärretään tässä jonain, mitä jatkuvasti tulkitaan (uudelleen) ja neuvotellaan. Kuten tutkimus osoittaa, sabar-perinteeseen liitetään erilaisia merkityksiä kontekstista ja henkilöstä riippuen, siitä huolimatta että ihmiset yleensä perustavat toimintansa ja puheensa ajatukseen muuttumattomasta ja yhteisesti jaetusta perinteestä. Esitys (performance) on puolestaan teoreettinen käsite, jota käytetään kahdessa tarkoituksessa. Ensinnäkin, sabar-tanssijuhlia analysoidaan esityksinä, erityisinä ja tarkkaan rajattuina tilanteina, jotka sisältävät sekä tanssia ja musiikkia että muunlaista toimintaa. Tämä lähestymistapa mahdollistaa länsimaisen musiikki–tanssi-dikotomian ohittamisen ja samalla sen osoittamisen, miten tanssi ja musiikki kietoutuvat yhteen sabar-juhlille ominaisessa improvisoidussa vuorovaikutuksessa. Toisekseen, esitys viittaa niihin tapoihin, joilla ihmiset esittävät itseään muille, miten he ruumiillistavat sosiaalisia roolejaan ja suhteitaan muihin ihmisiin niiden sääntöjen ja ihanteiden puitteissa, jotka sabar-juhlissa antavat rajat yksilöiden performatiiviselle toiminnalle. Senegalissa ja muualla vuodesta 2000 lähtien koottujen kenttätyökokemusten ja tutkimusaineistojen pohjalta tutkimus esittää sabarperinteen yhtenä niistä kulttuurisista metaforista, joita käytetään ”hyvän elämän” ihanteiden välittämisessä ja omaksumisessa. Sabar-tanssijuhlien osalta nämä ihanteet sisältävät erityisesti wolofien käsityksiä soveliaista sosiaalisista rooleista ja harmonisista suhteista ihmisten välillä. Sabar-juhlissa, joissa tanssi ja musiikki ovat ensisijaiset kommunikaation muodot, nämä ihanteet ruumiillistuvat osallistujien performatiivisessa toiminnassa ja vuorovaikutuksessa. Kuten tutkimuksen analyysit osoittavat, perinteen yhteisesti määriteltyjen sääntöjen kunnioittaminen on edellytys tanssijoiden ja muusikoiden välisille koreomusiikillisille keskusteluille, vaikka näitä kirjoittamattomia sääntöjä voidaan myös kyseenalaistaa esitysten kuluessa. Kun sabar-tanssien ja -musiikin estetiikkaa sekä vallitsevia sosiaalisia rooleja ja suhteita toistuvasti ruumiillistetaan sabarjuhlissa, ne samalla konstruoidaan perinteeksi. Sabar-perinne on arvostettu osa wolofien kulttuuria ja vahvasti läsnä erilaisissa juhlissa ja kokoontumisissa. Tutkimus väittää perinteen säilyneen edelleen relevanttina myös urbaaneissa ympäristöissä, koska sabar-tanssijuhlat loppujen lopuksi vahvistavat vallitsevia sosiaalisia normeja ja moraalikäsityksiä. Koska sabar-perinteeseen on mahdollista sisällyttää myös uusia elementteja, pystyvät myös nuoret hyödyntämään sitä omien sosiaalisten rooliensa ja suhteidensa neuvottelemiseen sabar-juhlien performatiivisen kehyksen puitteissa. This book is an ethnographic study of the sabar tradition; the traditional dances and rhythms of the Wolof people in Senegal. The focus is on sabar dance events, social occasions centered on recreational dancing and the accompanying drumming. The study investigates how the sabar tradition is collectively embodied in these events, and how the sabar is culturally constructed as a tradition in performances and in discourses. However, both the choreo-musical and the verbal constructions of the sabar tradition do not concern only the aesthetics of dance and music but also wider socio-cultural values. Therefore, sabar dance events are approached in this study as complex performances with multiple layers of meanings. Central concepts to the study are tradition and performance. Tradition is understood here as something that is continuously (re)interpreted and negotiated. As the study shows, the sabar tradition is attributed different meanings depending on the context and the person in question; despite the fact people often base their actions and statements on the idea of an unchanging shared tradition. Performance, on the other hand, is a theoretical term that is used for two purposes. First of all, sabar dance events are analyzed as performances, as particular, clearly defined situations that include both dance and music, as well as other kinds of actions. This approach makes it possible to overcome the Western music-dance dichotomy and demonstrate how dance and music intertwine in the improvisatory interactions characteristic of sabar events. Secondly, performance refers to the ways that people present themselves, how they embody their social roles and interpersonal relationships within the rules and ideals of sabar events that provide the framework for individual performative actions. Based on fieldwork experiences and research materials collected in Senegal and elsewhere since 2000, the study presents the sabar tradition as one of the cultural metaphors that are used to mediate and internalize the ideals of “good life”. In the case of sabar dance events, these ideals include Wolof conceptions of appropriate social roles and harmonic interpersonal relationships. These ideals are embodied through the performative actions and interactions of participants at sabar dance events, where dance and music are the primary means of communication. As the analyses demonstrate, the adherence to the collectively defined rules of tradition is the prerequisite of the choreo-musical conversations between dancers and drummers, even though these rules are constantly negotiated in performances. In sabar dance events the aesthetics of sabar dancing and drumming, as well as prevalent social roles and relationships, are repeatedly embodied and thereby constructed as tradition. The sabar tradition is, and has long been, a valued part of Wolof culture and ever present at various celebrations and gatherings. The study claims that the tradition has remained relevant even in contemporary urban environments, because sabar dance events ultimately promote prevailing social norms and good morals, and because the sabar tradition is flexible enough to incorporate new elements, thereby also allowing young people to use it for negotiating their social roles and their relationships with others within the performative frame of sabar dance events. |
