Demokratisoitumiskehitys Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa porvarissäädyn valtiopäivävaalien kautta tarkasteltuna

Autor: Harjumäki, Annikki
Přispěvatelé: Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences, University of Tampere
Jazyk: finština
Rok vydání: 2018
Předmět:
Popis: Suomen sotaan (1808–09) päättyi monisatavuotinen Ruotsi-Suomen valtiollinen yhteiselämä, kun Suomesta tuli suuriruhtinaskuntana autonominen osa Venäjän keisarikuntaa. Aleksanteri I vahvisti Porvoon valtiopäivillä 1809 Ruotsin vallan ajan lainsäädännön, joka merkitsi valtiopäivätoiminnan jatkumisen säätyjaon pohjalta. Kaupunkien hallinnosta vastasivat veroa maksavat porvarit, jotka valitsivat myös porvarissäädyn valtiopäiväedustajat. Tässä työssä vertailevan tutkimuksen kohteena ovat Tampereen, Oulun ja Kuopion kaupungeissa pidetyt valtiopäivävaalit, joilla valittiin edustajat 1809, 1863–64, 1882, 1904–05 ja 1905–06 valtiopäiville. Näiden vaalien kautta tarkastelen, miten demokratisoituminen ja kansalaisyhteiskunta kehittyivät vuosisadan aikana ja mitä eroja oli valituissa kolmessa kaupungissa. Demokraattisuutta arvioitaessa olen ottanut huomioon äänioikeuden laajuuden, äänioikeutetun äänimäärän ja ehdokasasettelun. Yksittäiset porvarissäädyn edustajat, 34 miestä, ovat keskeisinä tutkimuskohteina. Heidän sosiaalisesta taustastaan ja yhteiskunnallisesta toiminnastaan ilmenee sääty-yhteiskunnan muuttuminen varakkaiden ruotsinkielisten porvarien ja virkamiesten hallitsemista kaupungeista viimeisten säätyvaltiopäivien ajan suomenkielisiksi demokraattisemmiksi yhteisöiksi. Lähdeaineistona ovat kunkin kaupungin arkistolähteet, sukututkimukselliset lähteet, sanomalehdistö ja kirjallisuus. 1800-luvun alkupuoli oli vielä hyvin staattista vaihetta. Lainsäädäntöteitse tehdyt uudistukset mahdollistuivat vasta säännöllisen valtiopäivätoiminnan käynnistyttyä vuodesta 1863. Uusi valtiopäiväjärjestys 1869, ensimmäinen ”suomalainen perustuslaki”, ja 1873 säädetty kunnallislaki mahdollistivat oikeudellisesti kehityksen kohti 1905–06 valtiopäivillä hyväksyttyä yleistä äänioikeutta. Perustuslain muutos ja elinkeinovapaus 1879 poistivat porvariston erioikeudet ja tekivät kaikista kaupungin asukkaista periaatteessa tasavertaisia. Autonomian alussa ja vielä seuraavilla 1863–64 valtiopäivillä äänioikeus oli vain porvarisoikeuden omaavilla. Äänimäärä oli sidottu veroäyrien määrään ja vaalikelpoisuus oli äänioikeutetuilla, pormestarilla ja kokeneilla raatimiehillä. Kun äänimäärällä ei aluksi ollut ylärajaa, valta oli pienellä ruotsinkielisellä eliittiryhmällä kauppiaita ja pormestareita. Tampere, Oulu ja Kuopio eivät poikenneet tästä perusasettelusta lähettäessään edustajia kaksille ensimmäisille autonomian ajan valtiopäiville. Uudet lait määrittivät äänioikeuden kaikille veroa maksaville kaupunkilaisille ja asettivat katon äänimäärille. Lakeihin jäivät laajat karsintapykälät, jotka rajoittivat mm. naiset ja työläiset lähes kokonaan äänioikeuden ulkopuolelle. Kunnallisvaaleissa työläiset saivat äänioikeuden lainmuutoksella 1897, mutta maksimiäänimäärä säilyi 25:ssä autonomian ajan loppuun. Valtiopäivävaaleissa karsintapykälä säilyi muuttumattomana, mutta maksimiäänimäärä laski asteittain kahteen. Näin viimeisissä säätyvaltiopäivien vaaleissa äänestäjän varakkuudella ei enää ollut ratkaisevaa merkitystä. Uusien lakien ja säännösten soveltaminen toteutui hyvin sekä Tampereella, Oulussa että Kuopiossa. Vuoden 1882 valtiopäiville edustajia valittaessa vaalikamppailu näkyi politisoituneiden ehdokaslistojen lisäksi myös lehdistössä. Tampereella kilpailu edustajapaikoista oli kiivaampaa kuin Oulussa ja Kuopiossa. Muodollisesti vuoden 1881 valtiopäivävaalit olivat demokraattisempia aikaisempiin verrattuna, mutta yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta vielä kovin kaukana. Varakkuus ratkaisi edelleen valinnan, vaikka porvarissäädyssä uusi koulutetumpi miesjoukko ohitti ensimmäisen kerran lukumäärässä ns. vanhan porvarisaineksen. Kuopiossa valinta kohdistui suomenmielisiin virkamiehiin. Tampereelta ja Oulusta valitut edustajat olivat maltillisia ruotsinmielisiä, joista yksi kummassakin kaupungissa oli allekirjoittanut liberaalisen puolueen ohjelman. Kaikki valitut edustajat ajoivat kotikaupunkiensa ja myös suomenkielisen väestön etuja. Puolue-elämä monipuolistui työväenliikkeen myötä vuosisadan loppupuolella ja 1900-luvun alussa. Kielikysymyksen ohella alkoholipolitiikka nousi keskeiseksi mielipiteiden jakajaksi. Raittiusaate yhdisti työväkeä ja sitä kaupunkilaisten joukkoa, joka ei itse hyötynyt taloudellisesti väkijuomien myynnistä ja anniskelusta. Kansalaisjärjestöt loivat tärkeitä sosiaalisia verkostoja. Valtiopäivämiesten toiminta monissa luottamustehtävissä ja järjestöissä lisäsi kontakteja eri yhteiskuntaryhmiin kuuluvien kanssa. Kansalaisyhteiskuntaa ja uutta poliittista julkisuutta luotiin erilaisten instituutioiden kautta. Poliittisissa puolueissa, työväenliikkeessä, yhdistyksissä ja vapaaehtoistyössä toimiminen mahdollisti sen, että myös ne, joilla ei ollut äänioikeutta, voivat vaikuttaa siihen, keitä valtiopäiville valittiin. Autonomian lopussa valituiksi tuli erilaisista lähtökohdista lähteneitä ja erilaisen aatemaailman omaavia henkilöitä. Vaalioikeuden muuttuminen koskemaan ”kaikkia” kaupunkilaisia jätti naiset ja työväestön ulkopuolelle. Autonomian lopussa valituiksi tuli erilaisista lähtökohdista lähteneitä ja erilaisen aatemaailman omaavia henkilöitä. Viimeisille valtiopäiville tehtyihin valintoihin Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa vaikutti myös muuttunut Venäjän politiikka. Koko Suomen kansanvallan kasvu näkyi 1900-luvun alussa ”painostuksen” tuottaessa tulosta sortokauden liennytyksessä. Muuten keisarilla oli lainsäädäntö- ja päätösvalta. Tutkimustulokset porvarissäädyn demokratisoitumisesta kiteytän Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa kahdeksaan kaksien viimeisten säätyvaltiopäivien edustajaan. Miehet muodostavat pienoiskoossa kansalaisyhteiskuntakaupungin, joka on kaukana autonomian ajan alun tiukasta säätyjakoisesta kaupunkiyhteisöstä. Tässä kahdeksan miehen kaupungissa naisten asema oli huomattavasti parantunut ja heidän mahdollisuutensa käyttää oikeuksiaan myös valtiollisissa vaaleissa oli käytännön toteutusta vailla. Vaatimattomista kotioloista lähteneillä oli mahdollisuus ja kyky nousta poliittisesti vaativiin tehtäviin. Tätä ryhmää edustavat sosialidemokraattiset valtiopäivämiehet: tamperelainen prokuristi Heikki Lindroos ja oululaissyntyinen, kansakoulunopettaja Juho Kari. Kotikaupunkiensa monipuolisista toimijoista valitsin Kuopion kuurojenkoulun johtajan Kustaa Killisen ja Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun perustajan, kagaali, herännäisjohtaja Mauno Rosendalin. Vanhasta säätyjakoisesta porvariskaupungista on mukana arvostettuun sukuun kuuluva Oulun pormestari Johan Arthur Castrén. Tamperelainen insinööri, kutomonjohtaja, isännöitsijä Magnus Lavonius kuuluu perinteisten kauppiaiden ja teollisuudenharjoittajien ryhmään. Joukossa on myös yksi ruotsinmielinen: tamperelainen tehtaanomistaja, ”Kuljun kartanon patruuna” Anton Elving, jolla ei ollut nousujohteista poliittista uraa, vaan perinteinen, rikas porvariselämä. Kokonaan uudenlaista kaupunkiyhteisöä edustaa tuleva diplomaatti, FK, tamperelainen toimittaja Erkki Reijonen. Enemmistö edustajista kansalaisyhteiskuntakaupungissani on Tampereelta, koska siellä näkyi porvarissäädyssä tapahtunut muutos selvemmin kuin Oulussa ja Kuopiossa. Tampereella työväestö ja heidän asioitaan ajavat edustajat aktivoituivat vaikuttamaan ja päättämään koko valtakunnan asioista.
Databáze: OpenAIRE
Externí odkaz: