| Popis: |
This research focuses on what becoming an asylum seeker awaiting an asylum decision in Finland means. This “becoming” is perceived as a dynamic, never-ending process. This research explores the boundaries and possibilities faced by asylum-seeking men in their everyday lives after arriving to Finland in 2015. The data consist of nomadic hanging out and in-depth interviews with nine asylum-seeking men conducted in 2016 and in 2018. Theoretically, this research builds on feminist-informed poststructuralism. It utilizes the concepts of subjectification and subject position to look at how asylum-seeking men tell, retell, and negotiate the position they occupy. This research asks the following question: How does one become subjectificated as an asylum seeker? The findings suggest that waiting for an asylum decision creates a temporary, existential context for asylum seekers’ subjectification. As the waiting prolongs, the subject position becomes more recognizable for people occupying the position, in turn leading to shifting subjectification. Detecting, meeting, and negotiating discursive expectations are embedded in the process of subjectification. For asylum seekers, these expectations are often paradoxical and contradictory. The findings address how the study’s participants submitted to, mastered, and resisted the expectations. Based on this research, becoming an asylum seeker is formed through three layers that constitute and reconstitute this position: the fundamental basis of needing a safe place, the legal category of an asylum seeker, and the societal expectations targeted at the position of an asylum seeker. In the discursive constitution of an asylum seeker, people become asylum seekers throughout these layers in the ongoing process of subjectification within the position of an asylum seeker. However, perhaps paradoxically, in the process of becoming an asylum seeker, the purpose is to unbecome an asylum seeker. Tiivistelmä Tässä tutkimuksessa tarkastellaan turvapaikanhakijuutta ja turvapaikkapäätöksen odotusta Suomessa. Staattisen olemisen sijaan turvapaikanhakijuus nähdään dynaamisena, jatkuvasti liikkeessä olevana prosessina. Tutkimus tarkastelee turvapaikanhakijuuteen kytkeytyviä rajoja ja mahdollisuuksia, joita Suomeen vuonna 2015 saapuneet turvapaikanhakijamiehet arjessaan kohtaavat. Tutkimuksen aineisto koostuu vuosina 2016 ja 2018 toteutetuista syvähaastatteluista sekä kuljeskelevasta hengailusta yhdeksän turvapaikanhakijamiehen kanssa. Teoreettisesti tutkimus nojaa feministiseen jälkistrukturalismiin. Tutkimus hyödyntää subjektifikaation ja subjektiposition käsitteitä katsoessaan, kuinka miehet kertovat ja neuvottelevat asemaansa turvapaikanhakijoina. Tutkimus kysyy: Miten turvapaikanhakijaksi subjektifikoidutaan? Tulosten perusteella turvapaikkapäätöksen odotus luo väliaikaisen kontekstin turvapaikanhakijan subjektifikaatiolle. Odotusajan pitkittyessä turvapaikanhakijan positiosta tulee tunnistettavampi, mikä tekee subjektifikaatiosta ajassa muuttuvaa. Ympäröivien yhteiskunnallisten odotusten paikantaminen, niihin vastaaminen ja niistä neuvotteleminen ovat olennaista subjektifikaatiossa. Turvapaikanhakijoille kohdistetut odotukset ovat tämän tutkimuksen mukaan usein paradoksaalisia ja ristiriitaisia. Tulokset kuvaavat, kuinka tutkimukseen osallistuvat miehet usein samanaikaisesti sekä täyttävät nämä odotukset että vastustavat niitä. Tässä tutkimuksessa turvapaikanhakijuus muodostuu diskursiivisesti kolmena kerroksena. Näistä ensimmäinen, perustavanlaatuinen tarve turvalliselle paikalle, luo pohjan turvapaikanhakijuudelle. Tämän päälle kerrostuvat position lakiin kirjatut perusteet ja niiden tulkinta sekä positioon kohdistuvat yhteiskunnalliset odotukset. Tutkimuksen mukaan turvapaikanhakijan subjektipositioon subjektifikoidutaan jatkuvasti liikkeessä olevassa prosessissa näiden kolmen kerroksen kautta. Prosessi kuitenkin paradoksaalisesti tähtää siihen, ettei turvapaikanhakija olisi enää turvapaikanhakija. |
