Työhyvinvoinnin kannalta merkitykselliset tekijät peruskoulun työyhteisössä:vastavalmistuneiden opettajien näkökulmia

Autor: Hagelberg, S. (Sara), Juusola, H. (Hanna)
Jazyk: finština
Rok vydání: 2021
Popis: Tiivistelmä. Opettajien työhyvinvointi on jo pitkään ollut pinnalla niin julkisessa keskustelussa kuin alaa koskevassa tutkimuksessa. Viitteet kasvatusalan heikentyvistä työoloista herättävät huolta opettajien työssäjaksamisesta sekä ammatin houkuttelevuudesta. Koska ammattitaitoiset ja työhönsä sitoutuneet opettajat ovat laadukkaan ja yhdenvertaisen koulutuksen tärkeimpiä resursseja, on työnteon edellytysten turvaaminen ja kehittäminen välttämätöntä. Pro gradu -tutkielmassamme tarkastelemme, mitkä tekijät ovat vastavalmistuneiden opettajien mukaan merkityksellisiä työhyvinvoinnin kannalta, sekä työyhteisön ja sen yhteisöllisyyden merkityksellisyyttä suhteessa työhyvinvointiin. Tutkimuksen kohteeksi on valittu työuransa alussa olevat opettajat, sillä vastavalmistuneelle niin työhön liittyvät tekijät kuin uutena jäsenenä työyhteisö ja sen yhteisöllisyys näyttäytyvät ainutlaatuiselta näkökantilta. Tutkimuksen tarkoituksena on kasvatusalan työhyvinvointiin liittyvien merkityksellisien kokemuksien ja näkemyksien avulla myös tunnistaa mahdollisia työhön liitännäisiä voimavaroja esimerkiksi työyhteisöstä. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisesti ja aineistolähtöistä sisällönanalyysia hyödyntäen. Aineistonkeruu toteutettiin haastattelemalla joko kasvokkain tai etäyhteyksiä hyödyntäen. Tutkimukseen osallistui seitsemän vastavalmistunutta opettajaa, jotka työskentelevät peruskoulussa erilaisissa opetustehtävissä. Vastavalmistuneiden opettajien mukaan työhyvinvoinnin kannalta merkitykselliset tekijät liittyivät niin henkilökohtaiseen työskentelyyn, työntekoa ohjaaviin rakenteiseen ja olosuhteisiin kuin työyhteisöön ja sen yhteisöllisyyteen. Merkityksellisien tekijöiden välillä ilmeni paljon liitännäisyyksiä ja opettajat käsittivät työhyvinvointinsa hyvin moninaisena. Tuloksissa korostui työhyvinvoinnin henkilökohtainen ja tilannesidonnainen luonne, sillä haastatteluissa nousi erityisen merkitykselliseksi haastateltavien yksilöllisistä työnteon konteksteista kumpuavat tekijät.
Databáze: OpenAIRE