| Popis: |
In this doctoral thesis of education, I examine Finnish expert discourses on school bullying in professional literature and policy documents. My research is discursive and based on a post-structuralist research tradition, whereby discourses are not only thought to describe the world, but also to produce social reality. Expert discourse has great power to define and constrain how conflict situations and peer challenges in school are interpreted and addressed. Internationally research on bullying is divided into two research perspectives. Individualised research focuses on the risk factors and behaviours of the individual. The aim is to manage and solve bullying through large-scale surveys, building on them to construct context-independent intervention models and targeting remedial actions at individual children. Critical bullying research, on the other hand, views bullying situations as complex phenomena linked to broad social and societal contexts involving ordinary children. Critical bullying research seeks to identify and remedy the contextual factors that produce emotional or physical violence against others. These factors include racism and heteronormativity in society or in the school environment. This study shows that Finnish expert discourse on school bullying rely heavily on an individualised research perspective. The causes of bullying are seen to lie in the typical behaviour and characteristics of individual children. Circumstances such as racism, the school environment or past events are not recognised as relevant, and bullying as a phenomenon is thus decontextualised. Although the expert discourses focus on educational contexts, there is little room for education or opportunities to learn. Instead, bullying is prevented or resolved by disciplining and controlling the children who are perceived as bullies and victims. I suggest that instead, education could be an intersection of different research perspectives on peer conflicts: taking into account the knowledge of individuality and difference provided by psychological research, perspectives on humanity and ethics from philosophical research, and views on societal phenomena such as normativity provided by social sciences. At the crossroads of these different views, education can play a unique role in producing new knowledge on how to make school contexts more convenient for children and young people. Tiivistelmä Tässä kasvatustieteellisessä väitöstutkimuksessani tarkastelen koulukiusaamista koskevaa suomalaista asiantuntijapuhetta ammattikirjallisuudessa ja hallinnollisissa dokumenteissa. Tutkimus on diskursiivinen ja nojaa poststrukturalistiseen tutkimustraditioon, jolloin puheen tai diskurssien ei ajatella vain kuvaavan maailmaa, vaan myös tuottavan sosiaalista todellisuutta. Asiantuntijapuheella on suuri valta määritellä ja rajata sitä, kuinka konfliktitilanteita koulussa tulkitaan ja miten niihin puututaan. Kiusaamista koskeva tutkimus jakautuu kahteen erilaiseen tutkimusnäkökulmaan. Yksilöllistävässä tutkimuksessa huomio kiinnitetään yksilön riskitekijöihin ja toimintaan. Kiusaamista tutkitaan laajoilla kyselytutkimuksilla, joiden perusteella rakennetaan kontekstiriippumattomia interventiomalleja ja korjaavat toimet kohdistetaan yksittäisiin lapsiin. Kriittinen kiusaamistutkimus taas tarkastelee kiusaamistilanteita monimutkaisina konteksteihin liittyvinä ilmiöinä, joissa ovat mukana tavalliset lapset. Kriittinen tutkimus pyrkii tunnistamaan ja korjaamaan kontekstuaalisia henkistä tai fyysistä väkivaltaa tuottavia tekijöitä kuten rasismia. Tämän väitöstutkimuksen perusteella suomalainen asiantuntijapuhe koulukiusaamisesta nojaa vahvasti yksilöllistävään näkökulmaan. Kiusaamisen syiden nähdään olevan yksittäisten lasten tyypillisessä käytöksessä ja ominaisuuksissa ja kiusaamista pyritään ennaltaehkäisemään ja ratkaisemaan lisäämällä näiden lasten kontrollia ja kurinpitoa. Olosuhteiden, kuten normatiivisuuden, koulun ilmapiirin tai aiempien tapahtumien merkitystä kiusaamiseen ei tunnisteta ja kiusaaminen dekontekstualisoituu. Vaikka asiantuntijapuhe koskee keskeisesti kasvatuksen konteksteihin sijoittuvaa haastetta, ei kasvattamiselle ja kasvamiselle jää juuri tilaa. Ehdotan, että kasvatustiede voisi toimia koulukiusaamista koskevassa tutkimuksessa näkökulmien kohtaamispaikkana. Kasvatus voisi huomioida psykologisen tiedon yksilöllisyydestä ja erilaisuudesta, filosofisen tiedon ihmisyydestä ja eettisistä näkökulmista sekä yhteiskuntatieteellisen tiedon yhteiskunnallisista ja sosiokulttuurisista ilmiöistä kuten normatiivisuuksista. Kasvatuksella ja kasvatustieteellä olisi näiden eri tutkimusalojen risteyksessä ainutlaatuinen asema tulevaisuuteen orientoituen tuottaa tietoa siitä, miten muokata koulun konteksteja lapsille sopivammiksi. |
