Spinal fractures and spinal cord injuries:incidence, epidemiological characteristics and survival
| Autor: | Niemi-Nikkola, V. (Ville) |
|---|---|
| Přispěvatelé: | Vainionpää, A. (Aki), Kallinen, M. (Mauri) |
| Jazyk: | angličtina |
| Rok vydání: | 2021 |
| Předmět: |
kuolleisuus
selkäydinvammat spinal injuries sairausperäiset selkäydinvammat selkärankavammat non-traumatic spinal cord injuries mortality survival spinal fractures kuolinsyy cause of death kaatumistapaturmat trauma incidence selkärangan murtumat epidemiology spinal cord injuries accidental falls epidemiologia ilmaantuvuus |
| Popis: | Trauma to the spine can have serious consequences, such as traumatic spinal fracture, traumatic spinal cord injury or both. In addition to traumatic causes, the spinal cord can also be injured due to non-traumatic causes, referred to as a ‘non-traumatic spinal cord injury’. The aim of this thesis was to reveal the epidemiological characteristics of traumatic spinal injuries in Northern Finland, the long-term mortality and causes of death after traumatic spinal fractures and the epidemiological characteristics of non-traumatic spinal cord injuries in Finland. The study sample consisted of 971 traumatic spinal injury patients and 947 traumatic spinal fracture patients treated in Oulu University Hospital between 2007 and 2011, and 430 non-traumatic spinal cord injury patients treated in Tampere University Hospital and Oulu University Hospital in a four-year period between 2012 and 2016. The annual incidence of traumatic spinal injury in Northern Finland was 26/100,000. Low falls were the most common trauma mechanism, which differed from most previous studies. They caused a majority of the injuries in older age groups (i.e., over 60 years old). In contrast, in younger age groups (i.e., under 45 years old), road traffic accidents were clearly overrepresented. Mortality after traumatic spinal fracture was increased in all age groups compared to the general population, varying from threefold in those over 65 years old to twentyfold in those under 30 years old. Low fall as a trauma mechanism increased the hazard for death in the long term significantly compared to high-energy mechanisms. The incidence of non-traumatic spinal cord injury was 54/1,000,000 per year, which was remarkably higher than that reported in previous international results. This indicates that the centralisation of spinal cord injury care in Finland in 2011 has made possible the study of the entire non-traumatic spinal cord injury patient group. Degenerative diseases were the most common aetiology, followed by malignant and benign neoplasms. The main targets for traumatic spinal injury prevention should be low falls in the elderly and road traffic injuries in the younger population. The mortality after traumatic spinal fracture is high and seems to be comparable to the mortality after hip fracture reported in previous international studies. The incidence of non-traumatic spinal cord injury was higher than excepted. The reported high incidence indicates that study designs should be carefully considered in future international studies. Tiivistelmä Usein vakavia seurauksia aiheuttaviin tapaturmaisiin selkärankavammoihin sisältyy selkärankamurtumat ja tapaturmaiset selkäydinvammat. Tapaturmaisten vammojen lisäksi selkäydinvamman voi aiheuttaa myös sairausperäinen syy, kuten kasvain. Väitöstutkimuksessa oli tavoitteena selvittää tapaturmaisten selkärankavammojen ja sairausperäisten selkäydinvammojen epidemiologisia piirteitä sekä tapaturmaisten selkärankamurtumien jälkeistä kuolleisuutta ja kuolinsyitä. Tutkimusotos muodostui 971:stä tapaturmaisen selkärankavamman ja 947:stä tapaturmaisen selkärankamurtuman vuosina 2007–2011 saaneesta, Oulun yliopistollisessa sairaalassa hoidetusta potilaasta sekä 430:stä sairausperäisen selkäydinvamman saaneesta Tampereen ja Oulun yliopistollisissa sairaaloissa vuosina 2012–2016 hoidetusta potilaasta. Selkärankavammojen vuotuinen ilmaantuvuus Pohjois-Suomessa oli 26/100 000. Yleisin vammamekanismi oli kaatuminen. Vammamekanismit vaihtelivat ikäryhmittäin: yli 60-vuotiailla suurin osa tapaturmista johtui kaatumisista, kun taas alle 45-vuotialla liikennetapaturmat olivat suurin yksittäinen syy. Selkärankamurtuman jälkeinen kuolleisuus oli korkeampi kuin normaaliväestöllä, vaihdellen kolminkertaisesta yli 65-vuotiailla kaksikymmenkertaiseen alle 30-vuotiailla. Kaatuminen vammamekanismina nosti kuolemanriskiä merkittävästi verrattuna korkeaenergisiin vammamekanismeihin. Sairausperäisten selkäydinvammojen vuotuinen ilmaantuvuus oli 54/1 000 000. Ilmaantuvuus oli aikaisempien kansainvälisten julkaisujen tuloksiin verrattuna huomattavan korkea, mikä viittaa siihen, että vuonna 2011 toteutuneen selkäydinvammojen hoidon keskittämisen ansiosta pystyimme huomioimaan koko potilasryhmän. Yleisimmät etiologiat olivat selkärangan rappeumasairaudet sekä pahan- ja hyvänlaatuiset kasvaimet, tässä järjestyksessä. Tapaturmaisten selkärankavammojen ehkäisyssä tulisi keskittyä kaatumisten ehkäisyyn ikääntyneillä ja toisaalta liikennetapaturmien ehkäisyyn nuorilla. Selkärankamurtumien jälkeinen kuolleisuus on merkittävää, ja se on verrattavissa aikaisemmin julkaistuihin lonkkamurtuman jälkeisiin kuolleisuuslukuihin. Kaatumisen seurauksena selkärankamurtuman saaneet tarvitsevat erityistä huomiota hoidossa merkittävän kuolemanriskin takia. Sairausperäisten selkäydinvammojen ilmaantuvuus oli odotettua korkeampi. Korkea ilmaantuvuus korostaa tutkimusasetelman valinnan tärkeyttä tulevissa tutkimuksissa. |
| Databáze: | OpenAIRE |
| Externí odkaz: |
|