'Kauheasti kaipasin semmoista yhdessä tekemistä.':opettajien kokemuksia pienestä kyläkoulusta suureen alakouluun siirtymisestä

Autor: Kinnunen, E. (Elisa)
Jazyk: finština
Rok vydání: 2020
Popis: Tiivistelmä. Tämän tutkielman aiheena on pienestä kyläkoulusta suureen alakouluun siirtyneiden opettajien kokemukset. Suomen kouluverkko on muuttunut merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana, ja yhä useampi opettaja työskentelee suuressa alakoulussa kyläkoulun sijaan. Pieni kyläkoulu ja suuri alakoulu eroavat kouluympäristöinä toisistaan huomattavasti. Työympäristöllä ja työolosuhteilla on suuri merkitys opettajien viihtyvyydelle ja hyvinvoinnille, ja tutkimus tuokin tärkeää tietoa siitä, kuinka opettajat kokevat erilaiset kouluympäristöt. Lisäksi työn tulokset antavat ajatuksia siitä, mistä tekijöistä hyvä kouluympäristö koulun koosta riippumatta muodostuu sekä siitä, mitkä tekijät vaikuttavat uuteen kouluympäristöön sopeutumiseen. Tämän laadullisen tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu käsitteistä muutos, kyläkoulu oppimis- ja opetusympäristönä sekä kyläkoulujen lakkautukset, joita käsitellään aiemman tutkimustiedon ja teorian avulla. Tutkimuksen metodologiana toimii sen kokemuksellisen luonteen vuoksi fenomenologia. Aineisto koostuu viiden ennen kyläkoulussa opettaneen, nykyään suuressa koulussa työskentelevän opettajan teemahaastatteluista. Aineiston analyysissa on hyödynnetty fenomenologista analyysimallia. Vaikka kyläkouluopetus oli lähes kaikille opettajille merkityksellistä aikaa ja etenkin kyläkoulun perheenomainen yhteisöllisyys sai paljon kiitosta opettajilta, oli kyläkouluopettajan työssä niin paljon haasteita suurempaan kouluun verrattuna, ettei kyläkouluun juurikaan haluttaisi palata. Merkittävimpiä haasteita kyläkoulussa olivat yhdysluokkaopetus, vertaistuen ja yhteistyön puute sekä painava vastuu myös opetuksen ulkopuolisista asioista. Kyläkoulun lakkautukseen opettajat suhtautuivat mahdollisesta haikeudesta huolimatta rationaalisesti, eikä lakkautusta ja uuteen kouluun siirtymistä vastusteltu. Sopeutumisessa opettajia on auttanut esimerkiksi positiivinen asennoituminen, hyvin tehty pohjatyö sekä muutoksen tuomat odotetut hyödyt, kuten yhdysluokkaopetuksen vaihtuminen vuosiluokkaopetukseen ja kokemus vertaistuesta. Opettajien vastauksista voidaan johtaa ajatus siitä, että hyvässä koulussa yhdistyvät yhteisöllisyyden kokemus, toimiva ja tiivis yhteistyö muiden opettajien ja vanhempien kanssa, riittävät tilat ja muut resurssit sekä vuosiluokkaopetus. Tärkeältä vaikuttaa myös oppilaiden riittävän laaja sosiaalinen piiri. Tätä tietoa voidaan hyödyntää kouluympäristöjen suunnittelussa ja koulun toiminnan suunnittelussa ylipäänsä. Lisäksi tutkimus tuo tietoa tekijöistä, jotka vaikuttavat opettajien sopeutumiseen uuteen kouluun, mikä on lakkautusprosessien ja koulunvaihdosten onnistuneisuuden ja sujuvuuden kannalta merkittävää.
Databáze: OpenAIRE