| Přispěvatelé: |
University of Helsinki, Faculty of Social Sciences, Department of Communication, Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta, Viestinnän laitos, Helsingfors universitet, Statsvetenskapliga fakulteten, Institutionen för kommunikationslära |
| Popis: |
Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkielmassa tutkitaan valtionhallinnon asiantuntijaorganisaation, Uudenmaan ympäristökeskuksen, tiedottamista ja julkisuutta sanomalehdissä. Tutkielmassa keskitytään siihen, mitä sanottavaa asiantuntijalla on ja miten hän sen sanoo. Tutkielmassa nähdään julkisuuteen annettavien ja julkisuudessa elävien asioiden käsittelytapojen olevan merkityksellisiä siinä, millaisia mielikuvia ne vastaanottajille muodostavat ja millaiseen toimintaan ne potentiaalisesti suuntaavat. Tutkimusaineistoina toimivat Uudenmaan ympäristökeskuksen tiedotteet ja edustajien haastattelut, organisaation käyttämän uutisseurantapalvelun tuottamat uutistiivistelmät sekä organisaatiota koskevat sanomalehtiuutiset. Tutkielmassa tarkastellaan tapaustutkimuksen avulla ympäristökeskuksen julkisuudessa esiintyviä aiheita, teemoja ja toimijoita sekä selvitetään millaisin retorisin keinoin organisaatio tiedotteissa ja sanomalehtiuutisissa rakentuu ja millaisiin kehyksiin se niissä asettuu. Lisäksi tarkastellaan ympäristökeskuksen viestinnällisiä tavoitteita ja niiden toteutumista, pyrkimyksiä vaikuttaa julkisuuteensa sekä tapaa seurata julkisuuttaan. Tutkielmassa käytetään sekä määrällistä että laadullista analyysiä. Määrällisessä analyysissä sisältöä eritellään luokittelujen ja taulukointien avulla. Laadullisina menetelminä toimivat teemahaastattelu sekä kehys- ja retoriikan analyysi, joista kahden jälkimmäisen tavoitteena on etsiä johdonmukaista, toistavaa tapaa tekstien sisällössä ja tyylissä sekä tiettyjä näkökulmia asioihin. Tutkielmassa selviää, että Uudenmaan ympäristökeskus on hyvin selvillä oman sanomalehtijulkisuutensa aihepiireistä ja käsittelytavoista, vaikka organisaation uutisseurantapalvelun käyttö on vähäistä. Uutisointi ympäristökeskuksesta on pääosin neutraalia, ja aihealueista luonnonsuojelun korostuminen profiloi organisaatiota tehokkaasti. Organisaation julkisuudessa esiintyvät useimmin muut valtion viranomaiset ja kaupungit. Ympäristökeskuksen julkaisemista tiedotteista kaksi kolmasosaa läpäisee uutiskynnyksen, ja kaikesta uutisoinnista kaksi viidesosaa perustuu tiedotteisiin. Organisaatiota voi analyysin perusteella luonnehtia aktiivisen oloiseksi tiedotteiden tekijäksi, mutta passiivisemmaksi julkisuuteen reagoijaksi. Ympäristökeskuksen viestinnän keskeinen päämäärä, eri toimijoiden oman vastuun ja panoksen korostaminen ympäristöasioissa, edellyttäisi tiedottamiselta järeämpää, vastavuoroisempaa ja strategiatietoisempaa viestintää. Uudenmaan ympäristökeskusta koskevista sanomalehtiuutisista jäsentyy kaksi päätulkintakehystä: toiminnasta kertominen sekä asioiden ja toimijoiden arvioiminen. Retorisuus tulee ympäristökeskuksen tiedotteissa ilmi teemojen kautta ja argumentoinnin työkaluna. Löytyneitä teemoja ovat: toiminnasta kertominen, syiden diagnosoiminen, asioiden ja toimijoiden arvioiminen sekä parannuskeinojen ehdottaminen. Vastaanottajia vakuuttamaan pyrkiviä strategioita löytyy neljä: muihin tahoihin vetoaminen, laadullisiin ja määrällisiin perusteisiin vetoaminen sekä omaan asiantuntemukseen vetoaminen. Sanomalehdissä jäsentyvistä kehyksistä toiminnasta kertomisen voi nähdä liittyvän viranomaisen tiedonantovelvollisuuteen ja sen täyttämiseen, ja organisaation toimijuuden arvioiminen puolestaan vahvistaa nykykäsitystä perinteisestä asiantuntijuudesta ei-automaattisena. Tärkeimpiä lähteitä ovat: Erkki Karvonen (1999): Elämää mielikuvayhteiskunnassa: imago ja maine menestystekijöinä myöhäismodernissa maailmassa; Kimmo Saaristo (2000): Avoin asiantuntijuus. Ympäristökysymys ja monimuotoinen ekspertiisi; Markku Temmes (1992): Julkiset asiantuntijaorganisaatiot; Elisa Ikävalkon (1996) artikkeli ja teos organisaatioista ja julkisuuden hallinnasta |
