| Přispěvatelé: |
University of Helsinki, Faculty of Social Sciences, Department of Political Science, Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta, Yleisen valtio-opin laitos, Helsingfors universitet, Statsvetenskapliga fakulteten, Institutionen för allmän statslära |
| Popis: |
Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Tutkimuksen metatason tavoitteena on testata Andrew Linklaterin normatiivista jälkiwestfaalenilaisen yhteisön ajatusta, mikä on perusteiltaan modernia valtiota universalistisempi, tasa-arvoisempi ja kulttuurista erilaisuutta arvostavampi. Tällaisen sisällyttävämmän yhteisön rakentaminen edellyttää Linklaterin mukaan suvereniteetin, kansalaisuuden, kansallisuuden ja alueen irtautumista toisistaan. Erityisesti Euroopan unionin tapauksessa on osin käynnissä tällaisia prosesseja. Tutkimuksessa havainnoidaan niitä kehityskulkuja, jotka ovat johtaneet kansallisvaltion muuntumiseen. Muotoutuvan EU-yhteisön sisällyttävyyttä tarkastellaan maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan kautta, jonka piirissä tehtyä EU-valtioiden yhteistyötä havainnoidaan 1970-luvulta lähtien. Siirtolaiset voidaan nähdä eräänlaisena sisällyttämisen "koeryhmänä". Jälkiwestfaalenilaisesta kehityksestä huolimatta maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka ei ole kuitenkaan ollut sisällyttävää. Tämä johtui aluksi siitä, että kansallisvaltioiden ollessa haluttomia luovuttamaan suvereniteettiaan sisä- ja oikeusasioiden yhteistyötä tehtiin epävirallisen yhteistyön kautta, joka perustui alimpaan yhteiseen nimittäjään eli turvallisuuden lisäämiseen. 1990-luvulta lähtien ollaan tehty yhä enemmän yhteistyötä, ja suvereniteettiakin ollaan luovuttamassa pois olennaisilla sisä- ja oikeusasioiden osa-alueilla. Yhteistä politiikkaa on rakennettu, sillä kansalliset toimet eivät ole EU:n taloudellisista pyrkimyksistä lähteneen yhteismarkkina-aluekehityksen ja Schengenin sopimuksen kaltaisten instrumenttien seurauksena riittäviä. Samaan aikaan yhteispäätöksien lisäämisen kanssa siirtolaisuuden turvallistaminen on retorisella tasolla kasvanut. Yhteistä "vapauden, turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden aluetta" ollaan luomassa yhteisesti ulossulkevaksi, joten kansallisvaltion ulossulkevuuden voidaan nähdä olevan siirtymässä laajemmalle tasolle. Tämä muutos havaitaan myös vertailemalla kahta keskeisintä maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa käsittelevää Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmää Tampereelta (1999) ja Haagista (2004), jotka molemmat loivat yhteisen politiikan kehykset viideksi vuodeksi eteenpäin. Kansallisvaltioilla on kuitenkin paineita sisällyttämiseen. Tämä näkyy myös siinä, että käytännössä siirtolaisten ja kansalaisten oikeudet ovat lähentyneet toisiaan. Tuloksien perusteella voidaan sanoa, että kansalaisuus on jälkiwestfaalenilaisen yhteisön rakentamisen polttopisteessä. Maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan harmonisoiminen ja päätösvallan jakaminen ei ole itsessään johtamassa sisällyttävämpään politiikkaan. Niin kauan kuin valtion kansalaisuus on ensisijainen kolmansien maiden kansalaisten sisällyttämisen keino, ollaan myös etäällä jälkiwestfaalenilaisesta ideaalista. Uudenlaisen konstituiivisen mahdollisuuden luo Euroopan unionin kansalaisuus, joka tulisi nykyistä vahvempana ulottaa myös pitkään alueella asuneille kolmansien maiden kansalaisille. Tutkimuksen aineisto koostuu aikaisemman tutkimuksen lisäksi puheenjohtajan päätelmistä, komission tiedonannoista sekä keskeisimmistä sisä- ja oikeusasioita koskevista EU-sopimuksista. Aikaisemman tutkimuksen osalta merkittävimpiä ovat Linklaterin ja muiden kosmopoliittisten visioiden lisäksi erityisesti Didier Bigon jälkistrukturalistiset ajatukset turvallisuuden ammattilaisten roolista maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan muotoilussa sekä Kööpenhaminan koulukunnan teoriat retorisista turvallistamisen prosesseista. |
