| Přispěvatelé: |
University of Helsinki, Faculty of Social Sciences, Doctoral Programme in Social Sciences, Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta, Sosiaalitieteiden tohtoriohjelma, Helsingfors universitet, statsvetenskapliga fakulteten, Doktorandprogrammet i socialvetenskap, Lelkes, Yphtach, Matikainen, Janne, Ylä-Anttila, Tuomas |
| Popis: |
Affective polarization, which refers to political polarization characterized by negative attitudes between political groups, has become a subject strongly researched in recent years. The term was originally coined in the United States to describe the phenomenon of Democratic and Republican partisans coming to increasingly favor their preferred party and its supporters, and exhibiting animosity toward the opposing party. As of late, researchers have sought to use the lens of affective polarization to understand political polarization in other countries as well and to compare the situation across countries. This article-based dissertation adds to this literature by focusing on the case country of Finland to ascertain what can be learned about affective polarization by studying it in a multiparty context historically characterized by consensual politics and a political system with many relevant political parties. This dissertation contains three sub-studies. The first examines the development of affective polarization in Finland over time, finding a consistent, though modest, increase when looking at previously proposed measures. The first sub-study further elucidates the affect-based cleavages that have developed in the Finnish electorate, finding that voters can be grouped into “affective blocs” based on party sympathy and animosity, but also that a simple division into opposing, symmetric groups is not accurate. By situating these blocs based on ideological left-right and socio-cultural dimensions, the analysis shows that while in some cases affective distance is related to ideological distance, ideology does not fully explain bloc membership. The second sub-study makes two primary contributions. First, whereas most of the extant European literature thus far, including the other two sub-studies included in this dissertation, largely focus on like-dislike party evaluations to measure affective polarization, the second sub-study compares like-dislike ratings to so-called “social distance” items designed to explicitly measure a willingness to associate with supporters of different parties. The results show a clear, but partial, relationship between the two, and partisan-directed items reveal differences between respondents with different political outlooks that are not visible in like-dislike ratings. Second, the second sub-study elaborates on the importance of taking the possibility of identifying with multiple political parties into account. Compared to the choice of what type of attitude to measure, the differences between various ways of operationalizing party identification seem relatively inconsequential. The third and final sub-study examines the associations between affective polarization, on the one hand, and ideological leaning, party preferences and partisan identification, on the other. All three factors are consistently related to polarization, with socio-cultural issues in particular having become more important as predictors of affective polarization over time, and serving an additional predictor besides the traditional left-right dimension. Furthermore, even when such factors are taken into account, some parties appear to have voters that are more polarized than others. Leveraging insights from the Finnish context, this dissertation discusses how affective polarization should be understood and conceptualized in complex multiparty democracies. This discussion is grounded in the notion that during the rapid phase of expansion that the field has undergone in the past few years, its theoretical foundations have become muddled. This dissertation argues that to make the concept of affective polarization more useful, researchers should address three issues in particular. First, they need to clarify the conceptual basis of affective polarization, such as it being rooted in social identity or ideological cleavages. Second, they should explain, in clear terms, the practical implications of increasing affective polarization and why it is a worrying phenomenon. Third, they should identify the social mechanisms that give rise to affective polarization and link it to related phenomena such as ideological polarization, social sorting, or changes in the media environment. The dissertation concludes with a discussion of why affective polarization is nonetheless a highly useful lens for researchers interested in studying political polarization and contemporary political and social life more generally, both within the field of political science as well as other social science disciplines. Affektiivisen polarisaation käsitettä käytettiin alun perin Yhdysvalloissa kuvaamaan ilmiötä, jossa demokraattisen ja republikaanisen puolueen kannattajat suosivat enenevissä määrin kannattamaansa puoluetta ja sen muita kannattajia, sekä kokivat vihamielisyyttä toista puoluetta kohtaan. Viime aikoina ilmiötä on tutkittu paljon myös muissa maissa. Tämä kolmesta artikkelista koostuva väitöskirja keskittyy Suomeen ja tutkii affektiivista polarisaatiota monipuoluekontekstissa, jonka historiallisia erityispiirteitä ovat olleet konsensushakuinen politiikka sekä useisiin puoleisiin perustuva poliittinen järjestelmä. Väitöskirja perustuu kyselyaineistoihin vuosilta 2003-2021. Ensimmäisessä osatutkimuksessa tarkastellaan affektiivisen polarisaation kehitystä Suomessa, ja havaitaan johdonmukaista, joskin lievää, kasvua. Lisäksi tutkimuksessa havaitaan, että suomalaiset äänestäjät voidaan jaotella puolueblokkeihin puolueita kohtaan koetun myötä- ja vihamielisyyden perusteella. Sijoittamalla nämä blokit ideologisille vasemmisto-oikeistoulottuvuudelle sekä sosiokulttuuriselle ulottuvuudelle analyysi osoittaa, että jaottelu ei selity pelkästään ideologisilla erimielisyyksillä. Toisessa osatutkimuksessa tarkastellaan lisäksi puolueiden kannattajiin kohdistuvia asenteita. Nämä asenteet ovat yhteydessä puoluearvioihin, mutta kyselyvastaajat raportoivat harvemmin kannattajiin kohdistuvia negatiivisia asenteita. Puolueiden kannattajiin liittyvät kysymykset tuovat myös esille eroja erilaisia poliittisia näkökantoja omaavien ihmisten välillä. Kolmannessa ja viimeisessä osatutkimuksessa tarkastellaan affektiivisen polarisaation yhteyttä ideologiaan, puoluevalintaan ja puolueidentiikaatioon. Affektiivinen polarisaatio on johdonmukaisesti yhteydessä vahvoihin poliittisiin näkemyksiin, ja erityisesti sosiokulttuurisen ulottuvuuden merkitys on kasvanut ajan myötä. Eri puolueiden välillä on myös eroja siinä, kuinka polarisoituneita niiden äänestäjät ovat. Väitöskirjassa tarkastellaan näiden havaintojen pohjalta sitä, miten affektiivista polarisaatiota tulisi ymmärtää ja käsitteellistää monipuoluedemokratioissa. Väitöskirjassa esitetään, että alan tutkijoiden tulisi selkiyttää affektiivisen polarisaation käsitteellistä pohjaa sekä sitä, nähdäänkö sen pohjautuvan esimerkiksi ideologiaan vai identiteetteihin. Toiseksi, tutkijoiden tulisi selkeästi esittää, millaisia käytännön seuraamuksia kasvavasta polarisaatiosta on. Kolmanneksi, affektiivisen polarisaation taustalla olevat sosiaaliset mekanismit tulisi tunnistaa, sekä kytkeä se läheisiin ilmiöihin, kuten muutoksiin mediaympäristössä. Väitöskirja osoittaa affektiivisen polarisaation olevan hyödyllinen käsite monipuoluedemokratioiden, kuten Suomen, poliittisen ja yhteiskunnallisen elämän ymmärtämisessä. |
