| Přispěvatelé: |
University of Helsinki, Faculty of Law, Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, Helsingfors universitet, juridiska fakulteten, Tapani, Jussi, Lahti, Raimo |
| Popis: |
The proceeds of crime shall be ordered forfeit to the State (Penal Code Chapter 10 Section 2 subsection 1). Crime shall not pay. Therefore, the offender or another person or entity that benefited from the offence must be ordered to forfeit the illegal proceeds. This doctoral thesis establishes a theoretically justified model on how the amount of the illegal proceeds should be quantified (the Theoretical Model). The doctoral thesis also demonstrates how the Theoretical Model functions in practice. The thesis analyses forfeiture in the context of corporate crime. A corporate offence is defined as an offence committed within legitimate business operations or in a business environment, for example, in the securities market. Forfeiture plays an important role as a consequence of a corporate offence, as the offence type typically generates considerable economic benefit. An activity qualifying as a corporate offence often produces both legal and illegal benefit. The Theoretical Model adopted in the doctoral thesis separates legal and illegal benefit and, thus, enables limiting the forfeiture to the illegal benefit only. The thesis is divided into three parts. The first part (Presentation of the Research Problem) sets out the regulatory basis of the Theoretical Model. Chapter 1 considers relevant regulation and the related main rules of interpretation. Chapter 2 analyses the nature of forfeiture as sanction by comparing forfeiture and punishment. The comparison is useful as, under the Finnish law, forfeiture cannot be used as a punishment. Chapter 3 establishes an interpretation method applied in the thesis. The provision on forfeiture entails an interpretative tension. On the other hand, forfeiture must not be used as a punishment (forfeiture must be limited to the benefit generated by an offence and not by other factors related to an offence), but, on the other hand, the crime cannot pay (forfeiture must cover all benefit an offence has generated, including indirect benefit). This tension between restrictive and expansive interpretation is managed in the thesis by forming two principles of interpretation: the prohibition of enrichment and the prohibition of punishment. The balance of the principles is relevant throughout the thesis, as it helps to calibrate the set of differing arguments applicable in a concrete situation. The second part of the thesis is devoted to the construction of the Theoretical Model. The model consists of four criteria: the causality requirement between an offense and benefit (Chapter 5), deductibility of expenses resulting from an offence (Chapter 6), estimation of the amount of the illegal proceeds (Chapter 7) and adjustment of forfeiture (Chapter 8). Amongst the criterion, the causality requirement is the most essential, as the causation criteria defines the subject of the forfeiture, i.e. the property a priori considered illegal proceeds to be ordered forfeit. The doctoral thesis adopts a two-phase causality model. At the first phase, the factual causality analyses empirically observable events. The aim is to establish what has happened and which factor in the surrounding world has had such a strong impact for the resulting event (here, illegal proceeds) that the factor can be considered a cause to the consequence. The latter phase analyses to what extent the factual causal connection established at the first phase is judicially relevant (the judicial relevance of the factual causality). At the second phase, the factual causal connection between the offence and the benefit is assessed against the objectives of the provision on forfeiture in order to establish whether the factual causal connection is relevant and, thus, whether the benefit qualifies as illegal proceeds under the Penal Code and, therefore, can be ordered forfeit. The third part of the thesis contextualises the Theoretical Model to the connection of selected corporate offences, i.e. abuse of insider information (Chapter 10) and environmental offences (Chapter 11). The aforementioned offences are selected due to their distinct nature as corporate offences. Abuse of insider information is committed in the business environment, i.e. in the securities market, whereas the environmental offences are most often committed within legal business operations. The contextualisation demonstrates the functionality of the Theoretical Model in practice. The different operational environment of the offences also entails diverging mechanisms of profit generation, which enables an analysis on how the theoretical model works in context of different types of offences. Through the Theoretical Model and its contextualisation, the doctoral thesis establishes that the forfeiture of proceeds of crime can and should be applied in accordance with certain general principles that are neutral as to the type of offence in question however, taking into account the diverging mechanisms of profit generation in different types of offences. The thesis guides the expedient and efficient application of the forfeiture of criminal proceeds, as well as furthers the consistency of legal practice in this respect. Rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi (rikoslain 10 luvun 2 §:n 1 momentti). Rikos ei saa kannattaa, joten hyöty on otettava pois sen saaneelta rikoksentekijältä tai muulta rikoksesta hyötyneeltä taholta. Väitöstutkimuksessa muodostetaan teoreettisesti perusteltu suositus siitä, miten rikoksen tuottama hyöty on mitattava. Mittaamisella tarkoitetaan menetettäväksi tuomittavan hyödyn määrällistä analyysiä. Tutkimuksessa myös havainnollistetaan, miten teoreettinen rikoshyödyn mittaamista koskeva malli toimii käytännössä. Väitöstutkimuksessa hyödyn menettämistä tarkastellaan liiketoimintarikoksen seuraamuksena. Liiketoimintarikoksella tarkoitetaan rikosta, joka tehdään laillisen liiketoiminnan yhteydessä tai liiketoiminnallisessa ympäristössä kuten esimerkiksi arvopaperimarkkinoilla. Liiketoimintarikos voi tuottaa merkittävää taloudellista hyötyä, mistä syystä hyödyn menettämisellä on erityisen tärkeä rooli liiketoimintarikoksen seuraamuksena. Liiketoimintarikoksen tekemiseen liittyvä toimintakokonaisuus tuottaa usein sekä laillista että laitonta hyötyä. Tutkimuksessa omaksutun mallin avulla laillinen ja laiton hyöty pystytään erottamaan toisistaan ja siten rajaamaan menettämisseuraamus kohdistumaan vain hyödyn laittomaan osaan. Tutkimus on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa (tutkimusongelman ja -miljöön esittely) luodaan perusta rikoshyödyn mittaamisen teoreettiselle mallille, eli tarkastellaan rikoshyödyn menettämisen sääntelyä ja tulkintaa sekä rikoshyödyn menettämisen suhdetta rangaistukseen (luku 2). Ensimmäisen osan lopuksi muodostetaan tutkimuksessa sovellettava tulkintametodi (luku 3). Rikoshyödyn menettämissäännös on tulkinnallisesti jännitteinen säännös, sillä hyödyn menettämisen keskeiset tulkinta-argumentit vaikuttavat tulkinnassa vastakkaisiin suuntiin. Tulkinnallisen jännitteen hallitsemiseksi tulkinta-argumenteista muodostetaan tulkintaperiaatteet. Rikastumiskieltoperiaatteen mukaan rikos ei saa kannattaa, joten menettämisseuraamuksella on varmistuttava siitä, että rikoksen johdosta saatu välillinenkin varallisuudenlisäys tuomitaan kokonaisuudessaan menetettäväksi. Rikastumiskieltoperiaate vaikuttaa tulkintaan menetettäväksi tuomittavan hyödyn määrää laajentavasti. Rikastumiskieltoperiaatetta rajoittaa rankaisukieltoperiaate. Rikoshyödyn menettämistä ei saa käyttää rangaistuksena, joten menetetyksi voidaan tuomita vain rikoksella saavutettu varallisuuden lisäys, ei pääasiassa muista seikoista johtuvaa hyötyä. Periaatepunninta on merkityksellinen läpi tutkimuksen. Periaatepunninnan avulla kalibroidaan muiden konkreettiseen tulkintatilanteeseen soveltuvien tulkinta-argumentteja keskinäistä painoarvoa. Tutkimuksen toisessa osassa muodostetaan rikoshyödyn mittaamisen teoreettinen malli, joka koostuu neljästä kriteeristä: rikoksen ja hyödyn välinen syy-yhteys (luku 5), rikoshyödystä tehtävät kuluvähennykset (luku 6), rikoshyödyn arviointi (luku 7) ja rikoshyödyn kohtuullistaminen (luku 8). Kriteereistä keskeisin on rikoksen ja hyödyn välinen syy-yhteys, sillä se määrittää rikoshyödyn menettämisen kohteen eli rikoshyötynä lähtökohtaisesti pidettävän varallisuuserän. Tutkimuksessa omaksuttu syy-yhteysmalli on kaksitasoinen. Ensimmäisellä tasolla tarkastellaan todellisten tapahtumien yhteyttä kuvaavaa faktista kausaliteettia. Tavoitteena on selvittää, mitä on tapahtunut ja mikä tekijä ympäröivässä maailmassa on siinä määrin voimakkaimmin vaikuttanut seurauksen syntymiseen, että sitä voidaan pitää seurauksen syynä. Kausaliteettiarvion jälkimmäinen vaihe tarkastelee sitä, miltä osin faktinen syy-yhteys on juridisesti relevantti, eli miltä osin rikoksen ja hyödyn välinen faktinen kausaliteetti on RL 10:2:n ja käsillä olevan rikostunnusmerkistön näkökulmasta merkityksellinen (faktisen kausaliteetin juridinen relevanssi). Tutkimuksen kolmannessa osassa (kontekstualisointi) rikoshyödyn mittaamisen teoreettista mallia sovelletaan sisäpiirintiedon väärinkäyttöön (luku 10) ja ympäristörikoksiin (luku 11). Rikostyyppien valintaa perustelee niiden toisistaan eriävä luonne liiketoimintarikoksina. Sisäpiirintiedon väärinkäyttö tehdään liiketoiminnallisessa ympäristössä eli arvopaperimarkkinoilla ja ympäristörikokset puolestaan useimmiten laillisen liiketoiminnan yhteydessä. Sisäpiirintiedon väärinkäytössä ja ympäristörikoksissa hyödyn syntymisen mekanismi on erilainen, mikä mahdollistaa rikoshyödyn mittaamisen teoreettisen mallin soveltamisen rikostyyppikohtaisten erojen analysoinnin. Kontekstualisointi osoittaa, että tutkimuksessa muodostettu rikoshyödyn mittaamisen teoreettinen malli toimii myös konkreettisessa tulkintatilanteessa. Väitöstutkimuksessa osoitetaan teoreettisen mallin ja sen kontekstualisoinnin avulla, että rikoshyödyn menettämissäännöstä tulee ja sitä voidaan soveltaa noudattaen rikostyypistä riippumattomia kriteereitä, jotka ottavat kuitenkin huomioon rikostyypin erityispiirteet ja hyödyn muodostumisen tavan. Tutkimus ohjaa rikoshyödyn menettämissäännöksen tarkoituksenmukaista ja tehokasta soveltamista sekä edistää rikoshyödyn menettämistä koskevan oikeuskäytännön yhdenmukaisuutta. |
