| Přispěvatelé: |
University of Helsinki, Faculty of Arts, South Asian studies, Doctoral Programme in History and Cultural Heritage, Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, Historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelma, Helsingfors universitet, humanistiska fakulteten, Doktorandprogrammet i historia och kulturarv, Lehtimäki, Markku, Zeiler, Xenia, Karttunen, Klaus |
| Popis: |
The dissertation is interdisciplinary: it is divided between South Asian studies and comparative literature. Its special area is Sanskrit literature. It investigates first frame structures in Vedic literature (ca. 1200 - 500 BCE) and follows the development of the frame to the age of the epics Mahābhārata and Rāmāyaṇa (ca. 400 BCE - 300 CE). In the material, the “omphalos” and dialogue hymns of the Ṛgveda and the narratives embedded in late Vedic commentaries (Brāhmaṇas) receive special attention. Later on the emphasis is on the frames, levels and narrators of the Mahābhārata. In the analysis methods of narratology are used, above all theories and concepts concerning frame structures, with reference to such theorists as Wolf Schmid, Monika Fludernik and William Nelles. Samples from chosen texts are analysed paying attention to narrative technique, narrative levels, narrators, narratees and narrative situation. The questions of text types, defitions of the frame and the narrative, and the literalization of oral tradition are also discussed in the light of the material. The study provides a history of the frame in Vedic and pre-classical Indian literature. It shows that framing structures are found in Vedic literature, and that this literary strategy has roots in continuous tradition of preserving texts inside other texts. It challenges “the theory of ritual origin” for the frame and introduces a stronger textual model for it. The wide scope of material, which is partly extremely hard to analyse and describe for others than specialists, has been a challenge. However, this also makes the study topical, original and valuable: so far there has been no comprehensive literary history of the frame in India. These results are reached by the analysis mentioned above, and by comparing early examples of Vedic literature with later ones, and Vedic material with epic material. In addition, the study gives information of various types, uses and functions of the frame, sketches a model of “tripartite narrative strategy” established by the Mahābhārata and proposes three general models for the literary frame in India: the Vedic, the Epic and the conversational frame. The third is “a master model” which challenges the standard definitions of the narrative and the frame. Väitöskirja on poikkitieteellinen: sen oppialat ovat Etelä-Aasian tutkimus ja yleinen kirjallisuustiede. Se käsittelee kehyskertomusrakenteen syntyä ja kehitystä Intian kirjallisuudessa ajanjaksolla 1200 eaa - 300 jaa. Tärkeimpänä tutkimusmateriaalina ovat Rigvedan runot (1200 - 1000 eaa), Brahmanat eli vedan selitystekstit, joihin on upotettu tarinoita (900 - 600 eaa), ja Mahabharata-eepos (500 eaa - 300 eaa). Sanskritinkielistä materiaalia on lähestytty sekä perinteisen filologian että modernin kirjallisuustieteen, etupäässä narratologian keinoin. Näin laajaa poikkitieteellistä tutkimusta ei aiheesta ole koskaan ennen tehty. Tutkimuksen päätavoite on ollut kuvata, miten kehyskertomusrakenne syntyi ja kehittyi. Vanhemman veda-ajan aineistoa on sen lähes ylittämättömästä vaikeudesta huolimatta analysoitu narratologian välineillä, jotta voitaisiin tunnistaa kehysrakenteen varhaismuotoja ja tekstuaalisen kehystämisen periaatteiden kehittymistä. Toinen suururakka on ollut avata jättiläismäinen Mahabharata-eepos analyysille, jota myös narratologit voisivat hyödyntää. Pyrkimys on ollut osoittaa, että kehysrakenne on ollut Intiassa tärkeä ja jopa ainoa keino välittää kertomusperinnetta ja siirtää sitä katoavasta suullisesta traditiosta kirjalliseen. Kirjallisten aiheiden ja tarinoiden systemaattinen kierrätys läpi vuosisatojen on työn punainen lanka. Tutkimuksessa on haluttu saattaa hankalasti avautuva materiaali osaksi nykyaikaista narratologista keskustelua. Siihen sisältyy myös narratologian kannalta haastavia hypoteeseja, jotka koskevat narratiivin ja kehyskertomuksen määritelmiä ja tekstityyppien rajoja. Etelä-Aasian tutkimuksen alalla väitöskirja kyseenalaistaa kehyksen synnystä aiemmin esitetyn ns. rituaaliteorian ja pyrkii kehittämään sitä vahvemman tekstilähtöisen mallin. Tavoitteet ovat kunnianhimoisia, joten työ on laaja. Vaikka kaikkiin kysymyksiin ei ole löytynyt eikä ole haluttu antaakaan vastausta materiaalin erikoisluonteen takia, väitöskirjan tulokset tuovat uutta tietoa ja ennen kaikkea tuoreita näkökulmia vanhaan aineistoon. Kaukaisen kulttuurin ikivanhat tekstit ovat koulutetuille tutkijoillekin monien muurien takana. On silti syytä koettaa purkaa perinnettä, jossa kirjallisuudentutkimuksen materiaali rajautuu moderniin läntiseen kulttuuriin. Sitä seuraa teoreettisia vinoutumia. Siksikin uskon, että väitöskirjatyöni on uraauurtava. |
