| Přispěvatelé: |
University of Helsinki, Faculty of Theology, Helsingin yliopisto, teologinen tiedekunta, kirkkohistoria, Helsingfors universitet, teologiska fakulteten, Saard, Riho, Talonen, Jouko, Malkavaara, Mikko |
| Popis: |
Jukka Yrjölä: A bridge of faith across the Gulf of Finland: Ecclesiastical connections between Finns and Estonians from 1918 to 1939 The independence of Finland and Estonia created the conditions for the emergence and development of ecclesiastical connections between the two countries. Initially, these connections were established primarily by associations that represented various ecclesiastical operations. Such associations had already been set up in Finland during the period of autonomy (1809−1917), but similar activities did not begin in Estonia until the country s independence in 1918. The first connections were created by missionary workers, the YMCA, Suomen Kirkon Seurakuntatyön Keskusliitto (the Central Association for Parish Work of the Church of Finland) and the Laestadian new revival movement. The initial difficulties of the Church of Estonia meant that more organised forms of contact were not established until the late 1920s, when the collaboration expanded to include parish youth work, Sunday schools, Christian student activities and the Christian work of the railway mission. Other efforts included the Finnish diaspora activities in Narva and Tallinn as well as the meetings of clergymen in the recreational groups at Finno-Ugric cultural conferences and the convocations of Finnish and Estonian clergy. For the Finns, the rise of nationalism and the resulting interest in kindred peoples, the Finno-Ugrians, provided the ideological basis for developing connections. The ecclesiastical connections to Estonia were not motivated by a single goal. Whereas the Finnish Evangelical Lutheran Mission shared an operational basis with the YMCA, the railway mission and Sunday schools, the connections of the Laestadian new revival movement were rooted in the revivalist movement, and the contacts of Finnish university students and the Finnish Christian Youth Organisation developed on the same basis from the late 1920s onwards by incorporating national revivalist efforts with the then-prevalent ideas of the Norwegian revivalist preacher Ole Hallesby. The recreational groups at Finno-Ugric cultural conferences, the Finnish-Estonian convocations of the Suomen Kirkon Pappisliitto (the Clerical Association of the Church of Finland), the Hungarian-organised Finno-Ugric convocation in Budapest, and the Lappeenranta kindred peoples camp represented the connection that was perhaps most genuinely inspired by the kindred peoples ideology. The symbols of the kindred connection between the churches included common roots, blood relations, cultural heritage, people s suffering and the Evangelical faith. Separate from the kindred peoples activities per se, the activities of the Herättäjä-Yhdistys (the Awakening Society) in Estonian Ingria had such a strong Finnish nationalist tone that they led to a head-on confrontation with the Estonian regime headed by Konstantin Päts. Jukka Yrjölä: Uskon silta Suomenlahden yli. Suomalaisten kirkolliset yhteydet Viroon vuosina 1918 1939. Suomen ja Viron itsenäistymiset loivat edellytykset maiden välisten kirkollisten yhteyksien syntymiselle ja kehittymiselle. Ensi vaiheessa yhteyksien luojina olivat etupäässä erilaisia kirkollisia toimintamuotoja edustaneet yhdistykset. Suomessa näitä oli syntynyt jo autonomian aikana, mutta Virossa niitä ryhdyttiin perustamaan vasta maan itsenäistyttyä. Ensimmäiset yhteydet syntyivät lähetystyön, NMKY:n, Suomen Kirkon Seurakuntatyön Keskusliiton ja lestadiolaisen uusheräyksen toimesta. Viron kirkon alkuvaikeudet aiheuttivat sen, että järjestäytyneempiä yhteyksiä pääsi syntymään vasta 1920-luvun loppupuolelta alkaen. Tällöin yhteistyön piiriin astuivat myös seurakunnallinen nuorisotyö, pyhäkoulutyö, ylioppilastyö ja rautatieläisten keskuudessa tehtävä kristillinen työ. Oman lukunsa muodostivat suomalainen diasporatyö Narvassa ja Tallinnassa sekä pappien kokoontumiset suomalais-ugrilaisten kulttuurikokousten harrastuspiireihin ja suomalais-virolaisiin pappeinkokouksiin. Suomalaisten osalta yhteyksien henkisenä pohjavireenä oli kansallinen herätys, joka oli nostanut myös heimokansat huomion kohteiksi. Viroon suuntautuneiden kirkollisten yhteyksien motiivit eivät olleet yhtenäisiä. Lähetysseuran ohella NMKY:n, rautatieläistyön ja pyhäkoulutyön yhteydet nousivat toiminnallisista lähtökohdista. Lestadiolaisen uusheräyksen yhteydet olivat herätysliiketaustaisia. Samaa voi sanoa 1920-luvun lopulta alkaen ylioppilaiden ja Suomen Nuorten Kristillisen Liiton yhteyksistä, joissa kotoperäisen herännäisyyden vaikutukset yhdistyivät ajassa liikkuneeseen hallesbyläiseen herätykseen. Suomalais-ugrilaisten kulttuurikokousten harrastuspiirit, Pappisliiton suomalais-virolaiset pappeinkokoukset, unkarilaisten järjestämä suomalais-ugrilainen pappeinkokous Budapestissa ja Lappeenrannan heimoveljesleiri edustivat ehkä aidointa heimoaatteen sävyttämää yhteyttä. Kirkollisen heimoyhteyden symboleiksi nousivat yhteiset juuret, verisukulaisuus, kulttuuriperintö, kansojen kärsimys ja evankelinen usko. Varsinaisesta heimotyöstä erillisen osan Viro-yhteyksissä muodosti Herättäjä-Yhdistyksen työ Viron Inkerissä. Se oli siinä määrin suomalaiskansallista toimintaa, että johti jyrkkään ristiriitaan Pätsin aikaisen Viron hallintovallan kanssa. |
