| Přispěvatelé: |
University of Helsinki, Faculty of Social Sciences, Department of Social Policy, Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta, Yhteiskuntapolitiikan laitos, Helsingfors universitet, Statsvetenskapliga fakulteten, Samhällspolitiska institutionen |
| Popis: |
Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library. Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla. Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler. Pääministeri Paavo Lipposen II hallitus päätti maaliskuussa 2001 määrärahakehyksistä vuosille 2002-2005. Päätökseen sisältyi erityistoimenpidepaketti köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisemiseen. Sitä alettiin kutsua köyhyyspaketiksi. Kansanedustajat keskustelivat määrärahakehyksestä ja köyhyyspaketista täysistunnoissa ja kyselytunneilla yhteensä neljä kertaa. Olen analysoinut täysistuntopöytäkirjojen sisältöä eli kansanedustajien puheenvuoroja käyttäen Chaïm Perelmanin (1912-1984) argumentaatioteoriaa. Argumentaatiossa pyritään hankkimaan tai vahvistamaan yleisön hyväksyntä tai kannatus esitetyille väitteille. Perelmanin teoria, uusi retoriikka, tutkii argumentteja, joilla tähdätään tietyn kiistanalaisen väitteen hyväksymiseen tai hylkäämiseen. Se tutkii kaikentyyppisille yleisöille suunnattuja esityksiä sekä myös kirjallisia dokumentteja. Uuden retoriikan mukaan onnistunut argumentointi edellyttää yhteyttä puhujan ja yleisön välillä. Keskeinen ajatus on erottaa universaaliyleisö erityisyleisöstä. Teoria jakautuu kolmeen osaan: viitekehykseen, argumentoinnin lähtökohtiin eli esisopimuksiin ja argumentoinnin tekniikoihin. Viitekehys tarkoittaa yleisöä ja puhujaa. Lähtökohdilla viitataan siihen asioiden joukkoon, joka kulloisenkin yleisön tapauksessa voidaan olettaa annetuksi. Esisopimukset voivat perustua vaikkapa yleisön tärkeinä pitämiin arvoihin. Tekniikoita on kaksi päälajia: assosiatiiviset (esim. metaforat, analogiat, tautologia, kvantifiointi) ja dissosiatiiviset (esim. parit näennäinen/olennainen ja teoria/käytäntö). Perelmanin teoria osoittautui toimivaksi välineeksi: kansanedustajien puheenvuorot asettuivat luontevasti uuden retoriikan käsitekehikkoon. Kansanedustajat puoluekantaan katsomatta argumentoivat pääosin samoilla retorisilla keinoilla. Oppositiopuolueiden kansanedustajat argumentoivat yhtenäisemmin, heidän viestinsä välittyi keskusteluista selkeämmin. Hallituspuolueiden kansanedustajien argumentoinnissa talouspolitiikka oli merkittävä elementti. Kaikissa puolueissa hyväksyttiin väite työn merkityksestä köyhyyden vähentäjänä. Köyhien ihmisten elämäntilanteen helpottamista pidettiin lähes yhtä laajalti tärkeänä tehtävänä. Kansanedustajat argumentoivat varsin usein käyttämällä assosiatiivisia argumentaatiotekniikoita. Suosituimpia olivat metaforat, naurunalaiseksi tekeminen, kvantifiointi, auktoriteettiin nojaaminen ja määritelmien käyttö. Köyhyyspaketin markkamääräinen koko herätti kansanedustajissa paljon kritiikkiä: sitä pidettiin liian pienenä verrattuna koko ajan kasvaviin tarpeisiin. Täysistunnoissa väiteltiin mm. köyhyyden määritelmistä, tilastojen paikkansapitävyydestä sekä sosiaaliturvan riittävästä tasosta. Keskusta oli sisällöllisesti yhtenäisin eduskuntaryhmä, mikä sopiikin suurimmalle oppositiopuolueelle. Kokoomuksen viesti oli yhtä selkeä, mutta toiseen suuntaan: he tukivat valtiovarainministerinsä linjaa. SDP esiintyi laajalla ja monitahoisella rintamalla niin ministereidensä kuin rivikansanedustajiensa välityksellä. Vasemmistoliiton linja vaikutti puheenvuorojen perusteella varsin yhtenäiseltä, mutta kriittisemmältä hallitusta kohtaan kuin muut hallituspuolueet. Tärkeimmät lähteet: Perelman ja Olbrechts-Tyteca (1971): "The New Rhetoric" sekä Perelman (1996): "Retoriikan valtakunta" |
