Popis: |
Hankkeessa on haettu vastauksia kysymykseen, millä tavoin osa sähköyhtiöiden asiakkaista pystytään aktivoimaan niin, että nämä tuottaisivat keskenään tai yhdessä sähköyhtiön kanssa lisäarvoa itselleen tai jollekin kolmannelle osapuolelle. Tavoitteena on ollut tunnistaa sekä asiakkaiden että muiden ulkopuolisten tahojen tarpeita ja edesauttaa sähköyhtiöitä ja mahdollisia yhteistyökumppaneita innovoimaan uusia palveluita. Palvelujen kehittäjät ja välittäjät ovat keskeisessä roolissa asiakastarpeiden konkretisoinnissa, joten myös heidän edustajiaan on haastateltu. Lisäksi on kartoitettu kansainvälisten ja tuoreiden kotimaisten pilottien tuloksia. Tutkimuksessa on keskitytty kotitalousasiakkaisiin. Hankkeessa on tunnistettu älykkääseen sähköverkkoon perustuvien palvelujen edelläkävijäkäyttäjiä eli sellaisia asiakkaita, joilla on tämän hetkisiä markkinoita edellä olevia tarpeita ja uusia ideoita tuotteiden ja palveluiden kehittämiseksi. Näiden edelläkävijäkäyttäjien integroiminen tuotteiden ja palveluiden kehitykseen kehitystyön alkuvaiheessa vaikuttaa positiivisesti uusien tuotteiden tai palveluiden hyväksyntään ja leviämiseen markkinoilla. Edelläkävijöiden sähkönkäyttö on muita suurempaa tai he ovat ympäristösyistä erityisen kiinnostuneita sähkön säästöstä. Lisäksi heillä on muita enemmän osaamista ja he seuraavat uuden tekniikan kehitystä sekä omaa sähkön käyttöään. Erityisesti uusia lämmitysjärjestelmiä tai taloautomaatiota asentaneet ovat kiinnostuneita myös älykkään sähköverkon palveluista. Edelläkävijäkäyttäjien palautetta ja kehittämisideoita älykkääseen sähköverkkoon perustuviin palvelukonsepteihin on hankkeessa koottu yhdeksässä ryhmäkeskustelussa. Keskustelujen avulla tunnistettiin kiinnostavimmat palvelukonseptit. Eniten mielenkiintoa herättivät edistyneet sähkön kulutusraportointiin ja -seurantaan liittyvät palvelut sekä uusiutuvan energian omatuotantoon liittyvät palvelut. Myös etähallintaan ja -ohjaukseen liittyvät palvelut kiinnostivat osaa osallistujista. Kysyntäjouston suhteen automaattiseen kuormanohjaukseen perustuva palvelu vaikuttaa hyväksyttävämmältä kuin sähkön pörssihinnan mukainen hinnoittelu. Sähkön varastointi sähköauton akkuun vaikutti osallistujista etäiseltä, mutta akut ja sähkön varastointi kiinnostivat kuitenkin joitakin edelläkävijäkäyttäjistä. Lisäksi saatiin ehdotuksia palvelujen kehittämiseen ja niiden markkinointiin. Uusia palveluideoita syntyi muun muassa palvelujen paketoinnista, tietyille kuluttajaryhmille suunnattavista palveluista, laitekohtaisesta kulutusraportoinnista sekä vanhojen talojen ja laitteiden päivittämisestä "älykkäämmiksi" seurannan ja ohjauksen avulla. Hankkeessa on tunnistettu potentiaalisimpia ensiaskeleita sähköyhtiöille. Se tuottaa tarpeellista lähtötietoa keskustelulle ja mahdollisille jatkohankkeille, joissa voidaan tarkentaa älyverkkoon liittyvien palvelujen ansaintalogiikkaa, eri palveluntarjoajien rooleja sekä sähköverkkoyhtiöiden mahdollisuuksia ja haasteita. Tutkimuksessa on luotu sähköyhtiöille työkaluja älyverkkoon liittyvien asiakastarpeiden tunnistamiseen ja ymmärtämiseen. Työkalut auttavat yhtiöitä pääsemään teknologiavisioista konkreettisiin palvelukonsepteihin asiakasrajapinnassa (1) priorisoimalla lupaavimpia seuraavia askelia, (2) tunnistamalla strategisia kehittämiskohteita, (3) varmistamalla viestinnän, markkinoinnin ja asiakasyhteistyön toimivuus sekä (4) tunnistamalla avoimia kysymyksiä ja kehittämiskohteita sähkömarkkinoiden sääntelyssä. |