| Popis: |
Tämän analyysin keskeinen tutkimuskysymys on, missä aluekehityksessä mennään Suomessa. Analyysissa tarkastellaan suomalaisessa aluekehitystutkimuksessa saatuja tuloksia ja eritellään sekä aluekehityksen pitkää linjaa että sen viimeaikaista luonnetta kahden keskeisen määrittäjän, väestö- ja tulotietojen avulla. Kysymykset ovat: miten yhtäällä kaupungistuminen ja toisaalla alueellisten tuloerojen kehitys on edennyt? Empiirinen analyysi perustuu pääosin Tilastokeskuksen StatFin-tietokannasta poimittuihin, yhdistettyihin ja analysoituihin tietoihin. Alueellisen keskittymisen eli kaupungistumisen pitkää trendiä tarkastellaan väestötietojen avulla vuodesta 1880 alkaen. Toteutunutta alueellista keskittymistä tulkitaan uuden talousmaantieteen, NEG:n muodostamassa kehikossa. Kehitystä havainnollistetaan yhden esimerkkialueen, Keski-Suomen avulla. Siinä näytetään, miten ja miksi Jyväskylästä runsaan 140 vuoden aikana kehittyi maakunnan valtakeskus. Aluekehitystä vuodesta 1990 lähtien tutkitaan alueluokituksella, jossa Suomen seutukunnat on tyypitelty neljään kaupunki- ja kahteen maaseutuluokkaan. Väestökehityksen analyysi osoittaa Suomen elävän yhä vahvemmin suurten kaupunkiseutujensa kautta. Muuttoliiketietojen analyysi osoittaa pienen lähtömuuton olevan avainasemassa seutukunnan kasvuprosessissa. Nopeimmin kasvanut Helsingin seutu on pystynyt lisäämään vuodesta toiseen väestöään ennen kaikkea seudun vahvan pitovoiman, ei niinkään suuren vetovoiman seurauksena. Koronapandemia vaikutti voimakkaasti alueiden väliseen muuttoliikkeeseen. Lähtömuutto Helsingin seudulta kasvoi niin, että pääkaupunkiseutu ensimmäistä kertaa koki muuttotappiota. Etätyömahdollisuuden nopean kasvun seurauksena ihmisiä on hakeutunut preferenssiensä mukaisille asuinalueille, jonka seurauksena työpaikat voivat vähitellen seurata myös ihmisiä, ei vain päinvastoin. Aluekehityksen toinen tarina kerrotaan tulotietojen avulla. Kaupungistumiskehityksen rinnalla alueiden väliset tuloerot ovat kaventuneet. Alueiden erot asukasta kohden lasketussa bruttokansantuotteessa ovat merkittävät, vaikka kansainvälisessä mittapuussa eivät suuria. Hyvinvointiyhteiskunnan mekanismien seurauksena erot käytettävissä olevissa tuloissa ovat verraten pienet. Kummankin tulokäsitteen avulla mitattuina alueiden väliset erot ovat kaventuneet 2000-luvulla. Alueiden välisiä elintasoeroja tasoittavat myös kaupunkien, erityisesti Helsingin seudun korkeat asumiskustannukset. nonPeerReviewed |
