Taide kulttuurisena kohtaamispaikkana taidekasvatuksessa

Autor: Pääjoki, Tarja
Jazyk: finština
Rok vydání: 2004
Předmět:
Popis: Tarja Pääjoki tutkii väitöskirjassaan millaisia näkökulmia monikulttuurisuuden kysymykset tuovat taidekasvatukseen. Monikulttuurisuus liitetään arkipuheessa etnisyyteen. Monikulttuurisuutta voi kuitenkin tarkastella myös suhteessa ikään, sukupuoleen, terveyteen tai alueellisiin ja taloudellisiin seikkoihin. Kulttuuristen erojen kanssa toimiminen on haasteellista sekä yhteiskunnallisesti että yksilöiden välillä. Taidekasvatuksen näkökulmasta mahdollisuudet vaikuttaa on toisinaan esitetty koko yhteiskuntaa muovaaviksi.- Taidekasvatuksen vaikutukset näkyvät ensisijaisesti arkisissa tilanteissa, mahdollisuuksina löytää uusia tapoja toimia ja kohdata muita. Taiteellisella toiminnalla voidaan luoda tilaa ennakkoasenteiden tutkimiseen ja ylittämiseen sekä vieraan ja oudon kohtaamiseen. Taide on parhaimmillaan avoin tila, johon astuessaan kulttuurisia käsityksiä voidaan tutkia yhdessä ja etsiä keinoja rajojen ylittämiseen, huomasi Pääjoki.Taideteosten lisäksi väitöskirjan aineistona on monikulttuurisen taidekasvatuksen pilottiprojekteja. Suomalaisessa taidekasvatuksessa on tehty kansainvälisesti uraa uurtavaa työtä uudenlaisten menetelmien ja lähestymistapojen kehittämisessä suhteessa kulttuurieroihin. Pääjoki osallistui väitöstyön aikana Syreenin Taimi –pilottiprojektiin, joka oli osa Suomen akatemian SYREENI –tutkimushanketta (Syrjäytyminen, eriarvoisuus ja etniset suhteet Suomessa). Multicultural issues are, in art education, one of the main themes of discussion. At the same time the concept of multiculturalism has been given many distinct and contradictory meanings and it has been criticized as solely a western viewpoint into cultural questions. In the doctoral thesis in hand, I ask what kind of variety of meanings multiculturalism has been given, especially in the context of arts education and how it has been put into practice.Four different kinds of materials have been used in this thesis as a means of asking what possibilities there are in constructing multicultural arts education. First, I have selected particular articles and other texts that discuss the question of multicultural arts education. Second, I have studied two Finnish pilot projects of art education. Third, I have studied the role arts have in education through art works. Fourth, I ask which theories of art and culture are central in constructing the idea of multicultural arts education.In the thesis in hand the arts are understood as a place of cultural encounters. The main concept describing this encounter is third space. It gives possibilities for transgressing cultural borders. The arts can be seen as an open space for challenging preoccupations and prejudices. Artistic practices can construct a playful means for questioning the way subjects and social practices are constructed. Through this play subjects and cultures are not seen as natural or stable, but hybrid and changing.
Databáze: OpenAIRE