Popis: |
Lajin ominaispiirteet. Ampumahiihdossa kilpaillaan luistelutekniikalla, jonka alalajit kuokka, wassberg ja mogren eroavat keskenään erityisesti työntöjen ja potkujen ajoituksesta sekä suksikulmasta. Ampumahiihtokilpailussa syke on kilpailumuodosta riippumatta keskimäärin yli 90 % maksimisykkeestä. Ammuntaan tullessaan kilpailijat laskevat hieman intensiteettiä, mutta tämä tapahtuu myöhemmin kuin esimerkiksi 20 vuotta sitten. Hiihtovauhti on sovitettava niin, että hyvä ammuntasuoritus on mahdollinen. Aseen kantaminen tekee hiihtämisestä raskaampaa ja korostaa jalkojen lihaskestävyyden merkitystä maastohiihtoon verrattuna. Kilpailuvauhdit ovat kasvaneet ampumahiihdossa selvästi 2000-luvulla, mihin osasyynä on luonnollisesti välineiden ja ratojen kehitys, mutta myös ymmärryksen lisääntyminen erityisesti ylävartalon voimantuoton merkityksestä hiihdossa.Ampumataito. Tärkeimmät ampumahiihtoammuntaan vaikuttavat osatekijät ovat hengitystekniikka, ampuma-asento, tähtäys ja liipaisu. Myös liikehallinnalla, kyvyllä reagoida nopeasti visuaaliseen ärsykkeeseen sekä psyko-logisilla tekijöillä on suuri merkitys. Kivääriammuntaan verrattuna suurin ero tulee fyysisen kuormituksen aiheut-tamista haasteista, kuten lihasväsymyksen ja korkean ventilaation sovittamisesta suoritukseen. Makuun 4,5 cm halkaisijaltaan oleva osuma-alue vaatii tarkan laukauksen, kun taas pystyn suurempi (11 cm) osuma-alue tuo suo-ritukseen alueammuntamaisuutta. Kyky toimia automatisoitujen mallien mukaisesti mahdollistaa onnistumisen.Laji kansainvälisellä tasolla. Henkilökohtaiset kilpailumatkat ovat miehillä 10–20 km ja naisilla 7,5–15 km. Mie-hillä suoritus kestää kilpailumuodosta riippuen 20–50 ja naisilla 17–50 minuuttia. Maailmancupin pisteille sijoit-tuakseen on pystyttävä suoriutumaan ammunnasta yli 90 % tarkkuudella. Naisten on pystyttävä suoriutumaan ammunnasta 32 sekunnissa makuulta ja 29 sekunnissa pystystä ja miesten vastaavasti 29 ja 25 sekunnissa. Maksi-maalisen hapenottokyvyn on oltava naisilla yli 65 ml/kg/min ja miehillä yli 75 ml/kg/min. Kolmen parhaan jouk-koon sijoittuakseen on oltava vielä parempi. Riittävän hiihtovauhdin saavuttaakseen on myös lajinomaisten voi-mantuotto-ominaisuuksien oltava kohdallaan ja niiden on tuettava hiihtotekniikkaa. Riittävät lajinomaiset voiman-tuotto-ominaisuudet saavuttaakseen tarvitaan myös hyvät yleisvoimatasot.Valmennuksen ohjelmointi. Runsaalla matala- ja keskitehoisella kestävyysharjoittelulla luodaan perusta riittäville aerobisen perustan ja lihaksiston adaptaatioille ja maltillisella määrällä korkeatehoista harjoittelua rakennetaan fyysinen suorituskyky. Riittävän maksimaalisen hiihtovauhdin saavuttamiseksi on harjoitteluun sisällytettävä myös selkeitä voima- ja nopeusharjoittelujaksoja, joiden aikana saavutettu kehitys ominaisuuksissa tulee siirtää lajinomaisilla nopeusharjoitteilla lajisuoritukseen. Ampumaharjoittelu tähtää riittävään perusampumataitoon ja nopeaan sekä mahdollisimman automatisoituun ampumapaikkatyöskentelyyn. |