Kasvipeitteisyyden viljelyteknologia muuttuvassa ilmastossa – jatkuvat mittaukset kasvipeitteisyydestä johtuvien ilmiöiden selvittämiseksi

Autor: Mikko Hautala, Laura Alakukku, Ossi Knuutila, Antti Ristolainen, Ansa Palojärvi
Předmět:
Zdroj: University of Helsinki
Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote
Popis: Maataloustuotantoon kohdistuu suuria ympäristöhaasteita. Valtakunnallisessa vesiensuojelussa on tavoitteena, että maatalouden kuormitus vähenisi kolmanneksen verrattuna vuosien 2001–2005 kuormitukseen vuoteen 2015 mennessä. Samaan aikaan maatalouden tulee myös sopeutua ilmastonmuutokseen. Suurin osa maatalouden vesistökuormituksesta muodostuu kasvukauden ulkopuolella. Valuntahuiput ajoittuvat keväällä lumen ja roudan sulamiseen ja syksyn sateisiin. Tulevaisuudessa ravinnekuormituksen hallinta on entistä haastavampaa, mikäli syksyt muuttuvat nykyistä sateisimmiksi ja talvet leudommiksi, kuten nykyisten ilmastonmuutosennusteiden perusteella voidaan olettaa. Talviaikainen kasvipeitteisyys suojaa maan pintaa ja sen on todettu vähentävän savimaiden eroosiota ja partikkelifosforin huuhtoutumista. Kevätkylvöisten kasvien viljelyssä kasvukauden ulkopuolinen kasvipeitteisyys voidaan toteuttaa sekä vähentämällä syysmuokkausta (mm. kevennetty muokkaus, suorakylvö säkeen keväällä) että lisäämällä viljelykiertoon monivuotisia kasveja. Muokkausta kevennettäessä edellisen vuoden kasvustojäte voi mm. hidastaa maan lämpenemistä ja kuivumista keväällä sekä luoda suotuisat olosuhteet vaikeuttaa maaja kasvijätelevintäisille kasvitaudeille. Useimmiten maassa on kuitenkin jossain määrin luontaista kykyä estää taudinaiheuttajien kehittymistä ja kasvua. Syynä ovat muut maaperän mikrobit: mikrobiston monimuotoisuuden sinänsä on todettu vahvistavan maan kykyä tukahduttaa sienitauteja. Maaperän mikrobiston koostumuksen ratkaisevana tekijänä on viljelytekniikka, joka vaikuttaa maamikrobien ravintoon ja elinympäristön olosuhteisiin. Vuonna 2009 aloitettiin hanke ’Tuotannon kestävyys muuttuvissa ilmastooloissa – teknologiset ratkaisut ja maaperäbiologisten ekosysteemipalvelujen hyödyntäminen (SUCCESS)’, jonka tavoitteena on kehittää innovatiivistä ja käytännön peltoviljelyyn soveltuvaa maatalouden ympäristöteknologiaa peltojen kasvipeitteisyyden lisäämiseksi samalla hyödyntäen maaperämikrobiston ekosysteemipalveluja tautimikrobien tukahduttamiseksi luontaisin menetelmin ja kasvijätteen toivotunlaiseksi hajotukseksi. Hankkeessa on monitieteinen tutkimusryhmä MTT:n ja Helsingin yliopiston tutkijoita maatalouden ympäristöteknologiasta, ympäristöbiotekniikasta, biologiasta ja mikrobiologiasta. Posterissa esitellään SUCCESS hanke sekä siinä rakennettu jatkuvatoiminen mittausjärjestelmä maan ja maailma – rajapinnan ominaisuuksien tutkimiseen. Mittausjärjestelmät on pystytetty kahdelle koealueelle; monokulttuuri ja viljelykierto kokeisiin. Mittauksilla vertaillaan kyntö ja suorakylvölohkojen olosuhteissa tapahtuvia muutoksia vuoden ympäri. Lisäksi kerrotaan mittaustulosten hyödyntämisestä mallituksessa ja menetelmäkehityksessä.
Databáze: OpenAIRE