| Popis: |
Lääkärin ja potilaan kohtaamista opetellaan uusilla menetelmillä Huonosti toimiva vuorovaikutus on keskeinen potilasvalitusten syy. Onnistunut lääkärin ja potilaan välinen vuorovaikutus lisää potilaan ja lääkärin tyytyväisyyttä, auttaa potilasta ymmärtämään ja noudattamaan hoito-ohjeita ja on yhteydessä myös potilaan kohentuneeseen terveydentilaan. Tuleva lääkäri ei opi vastaanotolla tarvittavia vuorovaikutustaitoja pelkästään luentoja kuuntelemalla ja tentteihin lukemalla. Lääkäreiden koulutusta onkin pyritty tehostamaan opettamalla vuorovaikutustaitoja mahdollisimman aidon tuntuisiksi tehdyissä vastaanottotilanteissa potilaita esittävien näyttelijöiden avulla. FM Jonna Koposen vastavalmistunut puheviestinnän väitöskirja tuo uutta tietoa erilaisten kokemuksellisten oppimismenetelmien vaikutuksista tulevien lääkäreiden vuorovaikutusosaamisen oppimiseen. Vaikka lääketieteen vuorovaikutuskoulutusta on tutkittu ja kehitetty 1980-luvulta lähtien, vuorovaikutusopinnot vakiintuivat osaksi lääkäreiden peruskoulutusta vasta 1990-luvun aikana sekä ulkomailla että Suomessa. Tuleville lääkäreille suunnattua vuorovaikutuskoulutusta ei ole Suomessa aiemmin juuri tutkittu eikä kansainvälisissä tutkimuksissa ole juuri vertailtu erilaisten oppimismenetelmien vaikutuksia lääketieteen opiskelijoiden vuorovaikutusosaamisen oppimiseen. Tässä tutkimuksessa verrattiin kolmea erilaista oppimismenetelmää, joiden avulla lääketieteen opiskelijat harjoittelivat potilaan kohtaamista. Ensimmäisessä ryhmässä opiskelijat olivat itse sekä potilaan että lääkärin rooleissa ja he harjoittelivat vuorovaikutustaitoja roolipelin avulla. Toisessa ryhmässä opiskelijat olivat lääkärin roolissa ja kohtasivat vastaanotolle saapuneen näyttelijäpotilaan. Kolmannessa ryhmässä opiskelijoille esitettiin lyhyt näytelmä, joka herätti heidän kiinnostuksensa lääkäri-potilasvuorovaikutusta kohtaan. Sen jälkeen näytelmän kohtauksia esitettiin uudestaan ja opiskelijat saivat kokeilla, kuinka he itse toimisivat vastaanottotilanteessa. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella, asennemittarilla ja täsmäryhmähaastatteluissa. Tulokset osoittivat, että kaikki kolme oppimismenetelmää soveltuivat lääketieteen opiskelijoiden mielestä hyvin vuorovaikutusosaamisen oppimiseen. Opiskelijat kokivat oppineensa vuorovaikutustaitoja ja uutta tietoa lääkäri-potilasvuorovaikutuksesta. He kokivat tulleensa tietoisiksi sekä omasta että lääkärin työssä vaadittavasta vuorovaikutusosaamisesta. Lisäksi he oppivat potilaskeskeisyyttä, mitä voi pitää tärkeänä tuloksena ajatellen heidän tulevia potilaskohtaamisiaan. Opiskelijoiden asenteet vuorovaikutustaitojen oppimista kohtaan muuttuivat myönteisemmiksi vuorovaikutuskoulutuksen aikana. Tulokset rohkaisevat käyttämään kokemuksellisia oppimismenetelmiä lääketieteen vuorovaikutuskoulutuksessa myös tulevaisuudessa. Tutkimuksen avulla saatiin uutta tietoa lääketieteen opiskelijoille suunnatussa vuorovaikutuskoulutuksessa saavutetuista oppimistuloksista, mikä on tärkeää puheviestinnän opetuksen kehittämiseksi. Tutkimuksessa löydettiin myös uusi oppimismenetelmä, työpajateatteri, joka tulosten perusteella soveltuu lääketieteen opiskelijoiden vuorovaikutusosaamisen oppimiseen yhtä hyvin kuin perinteisemmin vuorovaikutuskoulutuksessa käytetyt roolipeli ja näyttelijäpotilaat. This study focuses on professionally-oriented communication education in the field of medicine. There has been expansive research on communication education in the field of medicine since 1980s. However, in the field of speech communication in Finland medical students communication education has not been widely studied. Previous research on communication education in the field of medicine has shown that experiential learning methods are more effective in teaching communication skills than instructional methods. Nowadays experiential methods such as simulated patients (SP) and role-play are widely used in communication education. However, there is a lack of studies comparing medical students perceptions and the use and the effect of different experiential methods on learning interpersonal communication competence. In 2006 a pilot course in communication for second-year medical students was developed in co-operation with a speech communication lecturer and clinical lectur-ers. In this study we explore Finnish second-year medical students perceptions of three experiential learning methods, their attitudes to learning communication skills and their self-reported learning outcomes in three groups using different experiential methods: SPs, role-play, and Theatre in Education (TIE). The methods were intro-duced on a pilot course in communication. Students (N = 132) were randomly as-signed to three groups where TIE method (n = 43), SPs (n = 44) and role-play (n = 45) were used. Data were collected by questionnaire, three focus group interviews and a translated version of the Communication Skills Attitude Scale (Rees et al. 2002). Data were analyzed using SPSS version 17.0. Open-ended questions and focus group interviews were analyzed using qualitative content analysis and cross-case analysis. The results showed that the most students (84 %) in each group found these methods suitable for learning interpersonal communication competence. There were no statistically significant differences in students perceptions. According to the students, these three methods had five special elements in common: the doctor s role, the patient s role, reflective participation, emotional reactions and teachers actions. The students self-reported learning outcomes were communication skills, knowledge of doctor-patient communication, patient-centeredness, and becoming aware of interpersonal communication competence. A few students reported no learning outcomes. These self-reported learning outcomes were similar in the three groups. The medical students attitudes to learning communication skills became more positive during the pilot course. There were no significant differences in stu-dents attitudes in the three groups before or after the course. The aims of the pilot course were achieved. Reflection of the results showed that these experiential learning methods offer three different participation levels for learning interpersonal communication compe-tence. These are 1) observing and analyzing doctor-patient interaction, 2) reflecting on problematic interaction with peers during the exercise and reflecting on the action after the exercise, and 3) being in the doctor s role. In addition, a safe learning atmosphere supported learning with these experiential methods. |
