| Popis: |
Suomalaista alioikeuden toimintaa oli pitkään kehitetty, ja Euroopan Unioniin yhdistymisen myötä se sai toimintaohjeekseen suullisuuden, välittömyyden ja keskittämisen periaatteet. Suullisuuden periaate kielsi asiakirjojen lukemisen ja nimesi oikeudenkäyntiaineistoksi vain suullisesti esitetyn informaation. Suullisuuden periaate oli myös suora väline istunnon havainnollisuuteen ja selkeyteen, mikä mahdollisti Euroopan ihmisoikeuksiin kirjatun istuntotoiminnan arvioimisen myös ulkoapäin. Kyseiset toiminnan ohjeet auttavat toteuttamaan oikeuden tarkoitusta, oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Tutkimus tarkastelee rikosasian istuntokäsittelyä puheviestintätilanteena alioikeudessa. Tilanne määrittyy sen tarkoituksen, osallistujien välisten suhteiden ja ympäristön välisessä jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Tilanteeseen kuuluu paitsi ulkoapäin havaittavissa olevia tekijöitä, myös osallistujien tilanteesta luomia käsityksiä; tässä kartoitetaan syyttäjän käsityksiä. Syyttäjän tehtävät muuttuivat uuden menettelyn myötä. Tilannetta jäsennetään paitsi oikeudellisena järjestelmänä, myös osallistujien välisenä relaationa interpersonaalisten teorioiden avulla. Tutkimusote on kvalitatiivinen ja menetelmänä ns. triangulaatio. Ensimmäinen aineisto on rikosasioiden istuntokäsittelyjen observointi, joka tehtiin vuosien 1997-2001 aikana satunnaisesti valituista istunnoista. Toinen aineisto muodostuu syyttäjille vuonna 2000 tehdystä lomakekyselystä. Tuloksia analysoitiin ja tulkittiin paitsi puheviestinnän myös istunnon suullisuutta säätelevien lakitekstien perusteella, joko suoraan tai välillisesti. Yleiset oletukset henkilöiden välisistä suhteista näkyivät viestinnän havainnollistamissa suhteissa myös oikeussalissa. Erityistä suhteille sen sijaan on niiden asiantuntija-maallikkoasetelma sekä suhteen julkisuus ja institutionaalisuus: suhteita ei välttämättä olisi ilman kyseistä oikeusprosessia kyseisessä järjestelmässä. Erityistä suhteille on myös eri roolien mukanaan tuoma asymmetrisyys. Tämä ilmeni yhteisen tilannemäärittelyn puuttumisena: tilaisuuden tarkoitus lausuttiin ääneen harvoin, asioiden ymmärrystä ei osallistujilta juuri varmistettu, eikä toiminnan etenemisestä kerrottu. Todistajakuulustelussa sen sijaan toiminnan eteneminen ja esitettävien kysymysten luonteen funktio asian selvittämisessä kerrottiin ennen varsinaista kuulustelua. Suhteen asymmetria tuli näkyviin myös siinä, että sekä syyte että lopputulos olivat ilmiasultaan oikeudellista terminologiaa ja ne usein luettiin ääneen. Kyseinen informaatio on kuitenkin maallikko-osapuolen olennaista ymmärtää. Syyttäjän käsitys istuntokäsittelystä puheviestintätilanteena oli melko puhujakeskeinen: tilanteen onnistuminen riippui puhujasta ja loppupuheenvuoro koettiin vaikeaksi monologiluonteensa perusteella. Syyttäjät ilmoittivat kiinnittävänsä paljon huomiota nonverbaalisiin tekijöihin oikeussaliviestinnässä ja ignoroivansa lähes täysin lautamiehet salissa. Vaikka aineistot olivat erillisiä, olivat tulokset hyvin samansuuntaisia. Rikosasian istuntokäsittely puheviestintätilanteena on selkeärajainen ihmisten välisen toiminnan ympäristö. Toimintaa säätelee oikeudellinen järjestelmä, joka välittyy sekä juridisten asiantuntijoiden puheenvuoroissa että puheenjohtajan säätelemässä vuorovaikutuksessa. Säätelyn perustana on puheenjohtajan käsitykset järjestelmästä, hänen jatkuva tilannearviointinsa ja tämän pohjalta syntynyt tulkinta järjestelmää vastaavasta vuorovaikutuksesta. Puheenjohtajan johdolla kukin istuntokäsittely sisältää siihen osallistuvien vuorovaikutuksen, ja on havaittavissa olevaa oikeussaliviestintää. Näin oikeussaliviestintä toisaalta kehittyy oikeudellisen toiminnan järjestelmästä, toisaalta luo järjestelmää todeksi ja on siten väline kuvaan koko järjestelmästä sinänsä. Väitöskirja on ensimmäinen puheviestinnän tutkimus suomalaisessa oikeussaliympäristössä. Sen tulokset lisäävät sekä juridisen asiantuntijan ymmärrystä maallikon toimintaa kohtaan ja myös maallikon ymmärrystä oikeudellista järjestelmää ja sen edustajan toimintaa kohtaan. Tämän ymmärryksen perustalle kehittyvät luontevasti toimivat viestintätaidot, jotka auttavat istuntokäsittelyn tarkoituksen hoitamista yleensä, ja vahvistavat myös kuvaa tarkoituksenmukaisesta istuntokäsittelystä oikeudellisen järjestelmän osana erityisesti. This qualitative research creates a definition for a criminal trial as a speech communication situation. The definition is made by the researcher as an observer and by the prosecutor as an experiencer in the situation. The definitions are achieved by gathering two different corpus: one is observational material consisting of randomly chosen 33 criminal cases during the period of 1997-2001 and the second corpus is a questionnaire mailed to a 100 prosecutors in 2000. The total number of Finnish prosecutors at that time was 270. The results were analyzed and interpreted through legal statutes especially regulating the principle of orality in trials and also through theories of interpersonal communication. The criminal trial is seen here as part of a legal system which becomes true in interaction with people. So the trial itself is not only seen as a structural-functional system but also as an interpersonal relation between the people involved. The procedure in Finnish criminal trials changed in 1997. Since then criminal trials came to be handled under the principles of orality, immediacy and concentration. The principle of orality made the trials interesting also from the perspective of speech communication. This thesis is the first research of speech communication in the context of a Finnish criminal trial. The thesis is written in English. |
