Autonomian auvo ja kiro: Tutkiva oppiminen maantieteen opetuksessa ja monialaisella opintojaksolla

Autor: Kuisma, Merja
Jazyk: finština
Rok vydání: 2022
Předmět:
Zdroj: Ainedidaktiikka
ISSN: 2489-5636
Popis: Julkisessa keskustelussa on kannettu huolta yläkoulun ja lukion oppilaiden ja opiskelijoiden kyvystä suoriutua opinnoissa, joissa heille annetaan runsaasti vapautta suunnitella ja toteuttaa itse omaa oppimistaan. Eri-ikäiset oppijat kuitenkin hyötyvät vapaudesta, kunhan opettaja ohjaa sopivassa määrin oppimisprosessia. Tutkiva oppiminen tarjoaa oppijalle mahdollisuuden kokea jokaiselle ihmiselle tärkeitä asioita, kuten autonomiaa eli itsekseen pärjäämistä sekä kompetenssia eli pätevyyden tunnetta. Lisäksi tutkiva oppiminen voidaan toteuttaa yhdessä oppien, jolloin oppijat kokevat kullekin meistä tärkeää aitoa yhteyttä ja vuorovaikutusta muihin ihmisiin. Väitöstutkimus osoittaa, että tutkiva oppiminen mahdollisti paremmat tiedolliset oppimistulokset kuin perinteisempi opettajakeskeinen opetusmalli. Yläkoululaisilla myös motivaatiotaso nousi. Lisäksi kävi ilmi, että molempien ikäryhmän oppijat pystyivät omaksumaan tarvittavat itsesäätelyn taidot kyseisen opintojakson aikana, olivatpa heidän oppimisen itsesäätelytaitonsa alussa hyvät tai huonot.
Databáze: OpenAIRE