| Popis: |
Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat seksuaalisesta hyväksikäytöstä vaikenemiseen, ja millaisia seurauksia hyväksikäytöllä ja traumasta vaikenemisella on uhrin elämään ajankohtana, jolloin uhri ei vielä kerro hyväksikäytöstä. Tutkielman tavoitteena oli kriittisesti tarkastella hyväksikäytön uhrien tunnistamista ja vaikenemisen kulttuurin mahdollistumista hyväksikäyttäjän, läheisten, sosiaali- ja terveydenhuollon ja rakenteellisten tekijöiden näkökulmasta. Läheissuhteissa tapahtuvan seksuaalisen hyväksikäytön tarkastelu on rajattu tapahtumahetkellä olleisiin alle 18-vuotiaisiin lapsiin. Läheissuhteet ovat rajattu koskemaan perheenjäseniä, jotka asuvat saman katon alla. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä oli traumaviitekehys. Tutkielmaa taustoitetaan määrittämällä läheissuhteissa tapahtuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä, traumaa, traumaperäisiä häiriöitä, hyväksikäyttöä traumana, vaikenemisen tekijöitä ja perhesalaisuuksia. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka aineisto koostuu yhdestä omaelämäkerrasta ja kahdesta yksittäisestä tarinasta, eli yhteensä kolmen hyväksikäytön uhrin kertomuksesta. Uhreina aineistossa oli kolme tyttöä, ja hyväksikäyttäjinä oli isäpuoli sekä veli. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä teemoittelua käyttäen. Tutkimustulokset tiivistyvät kahteen tarkasteluna olleeseen ulottuvuuteen: seksuaalisesta hyväksikäytöstä vaikenemisen tekijöihin, sekä hyväksikäytön ja traumasta vaikenemisen seurauksiin. Vaikenemisen tekijät jäsensivät, miten useampi tekijä vaikuttaa, miksi uhrin on vaikea hakea tai saada apua kodin sisältä tai kodin ulkopuolelta. Uhrin vaikeus puhua hyväksikäytöstä, kosketti kaikkia ihmissuhteita. Vaikeus kertoa hyväksikäytöstä kuvautui myös avun hakemisessa. Vaikenemisen tekijät eivät jäsentyneet irrallisina hyväksikäytön seurauksista, vaan ne kietoutuivat toisiinsa. Vaikenemisen tekijät ovat osittain hyväksikäytön seurauksia, ja samalla seuraukset vaientavat. Hyväksikäytöstä vaikenemisen tekijät jakautuivat tutkimustulosten pohjalta neljään tekijään: perheen sisäinen kulttuuri ja perhesuhteisiin liittyvät tekijät, hyväksikäyttäjän uhriin kohdistama vallankäyttö ja väkivalta, uhrin omiin käsityksiin, kokemuksiin ja tunteisiin liittyvät tekijät sekä terveydenhuollon ammattilaisten kohtaamiseen liittyvät tekijät. Perheen sisällä hyväksyttiin hiljaa väkivaltaa, ja piilotettiin sitä uhrin kustannuksella. Hyväksikäyttäjän vallankäytössä painottui henkinen, fyysinen ja seksuaalinen väkivalta. Terveydenhuollon kohtaamisissa täsmentyi uhria mitätöivä, vähättelevä ja syyllistävä kohtaamisen tapa. Traumasta johtuvien oireiden syyt ohitettiin, ja keskityttiin oireiden hoitamiseen. Hyväksikäytön ja traumasta vaikenemisen seuraukset vaikuttivat uhrin elämään. Hyväksikäytön ja traumasta vaikenemisen seuraukset jakautuivat tutkimustulosten pohjalta viiteen teemaan: muutokset ihmissuhteissa, muutokset arjessa, muutokset terveydessä ja toimintakyvyssä, muuttunut käsitys itsestä, sukupuolesta, seksuaalisuudesta, seksistä ja läheisyydestä, sekä tarve kertoa. Hyväksikäytöllä oli seurauksia kaikkiin edeltäviin asioihin vaikuttaen ja vääristäen niitä. Uhri joutui vaikenemaan ja valehtelemaan asioista. Hyväksikäyttäjän käytös näyttäytyi muille vääristyneesti, ja uhrin oirehdinta ja muuttunut käytös ohitettiin. Vaikenemisen ja kertomisen seurausten välille muodostui välitila, joka täsmensi salaisuuden paljastumista. Kertominen ei ole uhrin päätös joko vaieta tai kertoa, vaan kertominen on seurausta vaikenemisesta. Välitila kuvasi, jatkuuko hyväksikäyttö, jääkö tieto hyväksikäytöstä perheen sisälle vai kertooko uhri ulkopuolisille, hakeeko uhria apua ja joutuuko tekijä vastuuseen teoistaan. Vaikeneminen ja rakenteelliset tekijät ovat yhteydessä toisiinsa ajankohtana, jolloin uhri pystyy kertomaan hyväksikäytöstä. Rakenteellisten tekijöiden vuoksi uhrin vaientaminen ja alisteisuus jatkuu edelleen, koska rikos voi olla lainsäädännön vuoksi vanhentunut, eikä tekijä joudu vastuuseen. Tällöin rakenteelliset tekijät ovat kytköksissä, millaisia seurauksia tällä on uhrin terveyteen ja toimintakykyyn. Uhri vaikenee sekä kokiessaan olevansa vaiennettu, että omien pelkojensa vuoksi. Väkivalta on vaiettua sekä vaiennettua. Vaikenemisen kulttuuri mahdollistuu hyväksikäyttäjän, läheisten, uhrin, terveydenhuollon ja rakenteellisten tekijöiden myötä. Tutkimustulosten pohjalta traumainformoitu työ ja vaikenemisen kulttuurin ennaltaehkäiseminen ovat ensisijaista. The aim of the study was to investigate what factors contribute to keeping silent about sexual abuse and what consequences abuse and keeping silent about trauma had on the victim’s life at the time when the victim has not yet disclosed the abuse. The aim of the study was to critically examine the identification of victims of abuse and what makes possible the culture of silence from the perspective of the abuser, relatives, social and health care, and the structural factors. The examination of sexual abuse occurring in close relationships is limited to children under the age of 18 at the time of the incident. Close relationships are limited to family members living under the same roof. The theoretical framework of the thesis is frame of reference of trauma. Background for the thesis is provided by defining sexual abuse in close relationships, trauma, trauma disorders, abuse related trauma, the factors of keeping silent and family secrets. The thesis is a qualitative study, and the material consists of one autobiography and two individual stories, so altogether the accounts of three victims of abuse. The victims in the material were three girls, and the abusers were a stepfather and a brother. The material was analysed by data-driven content analysis using a thematic design. The results of the research are summarised in two dimensions that were examined: the factors of keeping silent about sexual abuse and the consequences of keeping silent about abuse and trauma. The factors of keeping silent structured how multiple factors affect why it is hard for the victim to seek or receive help inside or outside their home. The difficulty of the victim to talk about the abuse applied to all relationships. The difficulty of talking about abuse also reflected in seeking help. The factors of keeping silent were not structured in isolation from the consequences of abuse but were intertwined. The factors of keeping silent are partly consequences of abuse, and simultaneously, the consequences silence. Based on the results of the study, the factors of keeping silent about abuse were divided into four factors: the internal culture of the family and factors relating to family relationships, the abuse of power and violence targeted at the victim by the abuser, factors related to the victim’s own perceptions, experiences and feelings and the factors related to encounters with health care professionals. Violence was silently accepted within the family, and hidden at the expense of the victim. The abuse of power of the abuser was concentrated on mental, physical and sexual violence. Encounters that invalidated, belittled or blamed the victim were specified in the encounters with healthcare. The causes of symptoms of trauma were ignored, and the focus was on treating the symptoms. The consequences of the abuse and keeping silent about trauma affected the victim’s life. On the basis of the results of the study, the consequences of the abuse and keeping silent about trauma were divided into five themes: changes in relationships, changes in daily life, changes in health and ability to function, changed perception of self, gender, sexuality, sex and intimacy, as well as the need to tell. The abuse had consequences on all of the above, affecting and distorting them. The victim had to keep silent and lie about things. The behaviour of the abuser was perceived distortedly by others, and the symptoms and altered behaviour of the victim were ignored. An intermediate space was formed between the consequences of keeping silent and telling, which clarified the revelation of the secret. Telling is not the victim’s decision of either keeping silent or telling, but telling is a consequence of keeping silent. The intermediate space described whether the abuse continued, whether the information about abuse stays within the family or if the victim tells outsiders, whether the victim seeks help and whether the perpetrator is held accountable for their actions. Keeping silent and structural factors are linked in the moment when the victim is able to tell about the abuse. Due to structural factors, the silencing and subordination of the victim continue, as the crime might be time-barred and the perpetrator will not be held liable. In this case, the structural factors are linked to the consequences for the victim’s health and ability to function. The victim falls silent both when they feel silenced and because of their own fears. Violence is both silent and silenced. The culture of silence is made possible by the abuser, the loved ones, the victim, health care and structural factors. Based on the results of the study, traumainformed work and the prevention of a culture of silence are a priority. |
