Pitkä tie yliopistoon

Autor: Markku Vanttaja, Hanna Nori
Rok vydání: 2018
Předmět:
Zdroj: Aikuiskasvatus. 38:276-290
ISSN: 2490-0427
0358-6197
Popis: Tarkastelemme artikkelissa yliopistossa aikuisina opiskelevien, niin sanotun toisen mahdollisuuden käyttäjien profiilia ja koulutuspolkuja. Kysymme, miten he poikkeavat muista opiskelijoista ja mikä on saanut heidät hakeutumaan yliopisto-opintoihin keskimääräistä vanhempina. Tutkimuskysymyksiin vastaamme kahden toisiaan täydentävän aineiston avulla. Tilastokeskuksen kokoama henkilörekisteripohjainen tilastoaineisto käsittää 50 prosentin satunnaisotoksen (N = 23 826) Suomessa vuonna 2014 maisterintutkintoa suorittaneista opiskelijoista. Klusterianalyysissä aineistosta erottui neljä erilaista opiskelijaryhmää, joista yhden nimesimme ”toisen mahdollisuuden käyttäjiksi”: ryhmään kuuluvat olivat jo aiemmin tutkinnon suorittaneita ja työelämässä olleita, selvästi aikuisiällä yliopisto-opintonsa aloittaneita. Toisena aineistona käytämme Turun yliopistossa vuosina 2011–2015 aikuiskasvatustiedettä pää- tai sivuaineenaan opiskelleiden aikuisten (N = 42) kirjoittamia koulutuselämäkertoja. Tarkempaan analyysiin valitsimme neljä tarinaa, joissa kirjoittajat kuvailevat, miten he olivat päätyneet yliopisto-opiskelijoiksi. Koulutuselämäkertojen perusteella aikuisena yliopistoon hakeutumisen tyypillisiä syitä olivat halu edetä uralla, entiseen ammattiin kyllästyminen ja alan vaihtaminen, opiskelumotivaation löytyminen vasta myöhemmällä iällä sekä uusien haasteiden etsiminen. Opiskelemaan lähtö saattoi toimia myös pakoreittinä pois hankalasta elämäntilanteesta.
Databáze: OpenAIRE